Usein Hilkan kanssa pähkäilimme oman ortodoksisen kirkkomme asioita ja samalla laitoimme niitä tietysti kuntoon ja järjestykseen. Ajoittain huokailimme, kun totesimme yhteen ääneen tuntevamme kirkkomme papit vähän liian hyvin. Olimme vakaasti sitä mieltä, että se ei ollut meille kummallekaan hyväksi.
Jos hieman poikkean varsinaisesta Hilkka-aiheesta ja kerron, miksi Hilkka tuli eilen mieleeni. Juttelin pitkän puhelun erään toisen - elossa olevan - ortodoksivaikuttajan kanssa. Puhe tuli myös ortodoksipapeista ja kuinka ollakaan, melko pian heidät - siis ne, joita olimme elämämme aikana jotenkin, joissakin yhteyksissä tavanneet - oli jaettu kolmeen kategoriaan, jotka yritän tässä nyt lyhyesti ja aikalailla alkuperäistä ajatusta kaunistellen kertoa.
Ensiksi olivat ja osin vieläkin ovat ne vanhat papit, joilla ei ole korkeakoulukoulutusta, mutta joilla on sydämen sivistystä. He eivät ole käyneet yliopistoja, vaan pappisseminaarin, mutta heillä oli taito kohdata ihminen, auttaa häntä ja elää hänen kanssaan myrskyjenkin yli. Teknokraattinen ja taloudellinen osaaminen ja jopa seurakunnan johtaminen oli erilaista ja niissä oli varmaankin nykyaikaan verrattuna ongelmia tai puutteita, mutta silti - nekin sujuivat jotenkin siinä elämisen ohessa.
Sitten ovat heitä hieman nuoremmat papit, usein he olivat vielä ensimmäisen ryhmän jälkeläisiä joko suoraan alenevassa polvessa tai hieman kaarrellen. Hellä on hieman samanlainen koulutustausta, mutta se ei aina johtunut heidän vapaaehtoisesta valinnastaan, vaan siitä, etteivät he päässeet opiskelemaan lääkikseen tai opettajiksi, poliiseista nyt puhumattakaan, vaan joutuivat oman ortodoksisen sukunsa painostuksesta menemään ortodoksiseen pappisseminaariin. Sieltäkin kun sai jonkinlaisen aseman ja pappina tai jopa kirkkoherrana saattoi liittyä vaikka rotareihin.
Ja sitten on vielä tämä kolmas ryhmä nuoria pappeja, joilla on korkea yliopistollinen koulutus, mutta ei välttämättä sitä samaa sielunsivistystä kuin ekalla ryhmällä. He ovat ammattiyhdistysihmisiä, jotka laittavat kuvainnollisesti tai sananmukaisesti viitan klo 16 naulaan ja aloittavat vapaa-ajan vieton ei-pappina. He eivät tunne ihmisiä, toisia kollegojaan ja eivät aina oikein jumalanpalveluksiakaan, eivätkä oikein uskalla kysyä naapuriseurakunnan papilta apua ja neuvoa, mutta käytyään Venäjällä tai Kreikassa, soveltavat siellä näkemäänsä juohevasti monin eri tavoin.
Kuten ymmärrät, ryhmät ovat karikatyyrejä ja kaikkia pappeja ei millään saa mahtumaan noihin ryhmiin ja ihan kaikkea kuulemaani en kuitenkaan laittanut esille, sillä onhan tuo varmaan osittain toivottavasti vaaratonta vinoiluakin. Mutta hauskalta tuo kuulosti, kun ne puhelimessa kuulin ja ihan tuli tosiaan Hilkka mieleen jutusta. Tällaisia ne oli jutut meilläkin, kun joskus toisten kustannuksella pidimme hauskaa keskenämme.
Kerronpa vielä yhden jutun, joka aivan yllättäen toi minulle aivan uuden arvonimen. Vuotta en nyt muista, mutta aika kauan sitten olimme Joensuussa ONL:n vuosijuhlilla ja Teatteriravintolaan jokirantaan oli järjestetty ONL:n veteraaneille oma juhlansa, jossa muistelimme loistavia entisaikoja. Kuinkas muuten! Samoihin aikoihin tämä ikinuori Hilkka oli meille kaikille yllättäen paukahtanut naimisiin meille kaikille täysin tuntemattoman miehen kanssa.
Istuimme ystäviemme kanssa pyöreässä pöydässä Hilkan kanssa vierekkäin. Hilkan aviopuoliso ei ollut mukana juhlassa. Hilkan luona lappasi ihmisiä onnittelemassa häntä avioon menemisensä johdosta ja siinä ohessa he sujuvasti onnittelivat minua Hilkan puolisona. Ehkä noin viidellekymmenelle ensimmäiselle jaksoimme ja viitsimme selittää, että minä olen vain ystävä, puoliso ei ole nyt mukana juhlissa. Lopuille emme enää jaksaneet selitellä ja näin juohevasti Hilkan aloitteesta minä esiinnyin näissä onnittelujen vastaanotoissa Hilkan puolisona. Olisittepa nähneet joidenkin ihmisten ilmeet - olinhan sentään "jonkin verran" eli noin 20 vuotta Hilkkaa nuorempi, siis salskea nuorimies.
Myöhemmin joka paikassa, missä kohtasimme Hilkan kanssa ja oli tarvetta jollekin esitellä minut - Hilkka tosin esitteli minut oli tarvetta tai ei - minä olin aina Hilkan "vara-aviomies" ilman sen suurempia selittelyjä. Olisittepa taas nähneet ihmisten ilmeet ja katseet. Mutta tällaisesta huumorista ja jekkuilusta Hilkka nautti suuresti ja kai sitten minäkin aloin hiljalleen sitä oppia. Kaiholla muistelen joka tapauksessa noita aikoja, joihin oleellisena liittyi myös Rautalammin Puroniemi, ONL:n leirikeskus, mitä paratiisia ONL eli Ortodoksisten nuorten liitto on nyt myymässä pois "tarpeettomana". Voi tätä aikaa ja oi niitä aikoja!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Sinä olet Jumala, joka menit alas tuonelaan ja päästit vangitut irti kahleista, Sinä itse, oi Vapahtaja, saata lepoon palvelijasi Hilkan sielu.
Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Oi ainoa puhdas, viaton Neitsyt, joka neitseellisesti Jumalan synnytit, rukoile pelastusta nukkuneen sielulle.
(kanonista edesmenneen puolesta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti