lauantai 4. helmikuuta 2012

16. Paljonko ystävyys tuottaa

[ Klikkaa tästä aiheeseen sopiva musiikki soimaan taustalle (= toiseen välilehteen) -> "Välilehteen" ]

Mediasta on saanut viime aikoina lukea kirjoituksia, jotka kertovat huolestuttavia kertomuksia meistä nykyihmisistä, hedonistisista tuuliviireistä. Tässä tarkoitan nyt lähinnä meidän ns. "homo novusten", uusien ihmisten tai joskus kuulee käytettävän myös nimitystä: nousukkaiden, ihmissuhteita, niin puolisoon, lapsiin kuin myös ystäviimme.


Toisen kansalliskirkkomme tekemä perheneuvonta on raportoinut jo kauan ihmisten lisääntyneistä sitoutumisvaikeuksista. Tämä näkyy kaikilla noilla edellä mainituilla ihmissuhdealoilla - parisuhteessa, vanhemmuudessa ja ystävyydessä - mutta yllättävästi nyt myös työelämässä.


Se lienee jo valitettavan kaikille tuttua, että nykyisin avioliitot kestävät melko lyhyen aikaa ja vanhemmat eivät oikein koko lapsiensa lapsuuden aikana osaa sitoutua heidän lapsuuteensa ja olla oikeita aikuisia. Mutta yllättävää on havainto ystävyydestä: eräiden tutkijoiden mielestä ystävyyssuhteita työssä ja vapaa-aikanakin solmitaan liian paljon pelkän hyödyn ja etujen tavoittelun sekä näyttämisen takia. Tässäkin taustalla saattaa siis olla melko narsistisia, itsekeskeisiä ajatuksia.


Kaikesta elämästämme pitää tehdä elämyksellistä, tunnekeskeistä sanoisi joku. Ja kun yksi elämys on koettu, se on kuin huume, seuraavan elämyksen tulee olla vielä enemmän tunteisiin vetoava, vahvempi, jotta se tehoaisi eikä tuntuisi liian lällyltä. Tuota extreme-elämää pitää sitten näyttää ulospäin kaikille tyyliin: "Katsokaa, kun meillä menee lujaa!" Erityisesti tuon näytönpaikka on töissä ja kaveripiirissä. Mitä "extremempi" kaveri, sen parempi hän on muille kateellisille näytettäväksi ja omana kaverina esiteltäväksi, oli hän sitten oikeasti vaikka kuinka "paskatyyppi" tahansa.


Uudet sosiaalisen median keinot ovat moninkertaistaneet mahdollisuudet "elvistellä" noilla "extreme-saavutuksilla" etenkin niille "muka-muka-ystäville", joita kaverilista on pullollaan. Jo kuukautta ennen Singaporen reissua pitää aloittaa tarina: "Me/minä lähden Singaporeen - mitä sinä teet?" Minäkö - no - käyn ostamassa hodarin nakkikioskilta ja kärvistelen pakkasessa.


Toinen alue, missä tuollainen elämä näkyy voimallisena, on työpaikka, jossa koko ajan käydään veristä taistelua vihreämmästä oksasta ja pikku- tai suuremman pomon pääntaputuksista. Jotkut ovatkin sanoneet, että ihmisten työhön sitoutuminen on suurempaa kuin ihmissuhteisiin sitoutuminen, mutta vastaavasti työnantajan työntekijöihin sitoutuminen on heikentynyt. Kumpi on syy ja kumpi seuraus, vai ovatko molemmat seurausta jostain muusta?


Yksi suuri syy tällaiseen käyttäytymiseen on minun mielestäni jo ilmennyt näissä aikaisemmissa harhoissani ja niistä olen monessa tekstissäni houkkaillut: itsekeskeisyys. Omat edut menevät yhteisten etujen - siis vaikka parisuhteen, vanhemmuuden ja ystävyyden - edelle. Ja mikä kauheinta tuo kierre sen kun vain jatkuu, kun kasvatamme lapsemmekin tällaisiksi samanlaisiksi "itsekeskeisiksi paskiaisiksi", joitten kanssa on vaikea pärjätä, kun ovat samanlaisia kuin minä. Vanhempien mielestä koulussa opettajat sorsivat näitä "kullanmurupaskiaisia" ja terveyskeskusten "afrikkalaiset poppamiehet" tarjoilevat heille vain ADHD-lääkitystä. Ja vanhemmilla on hitonmoinen työ järjestellä erilaisia "kasvatusalan asiantuntijoita" ja juristeja koululle keskustelemaan rehtorin ja opettajan kanssa heidän kullanmurujensa oikeasta ja laadukkaasta sekä opetussuunnitelmien mukaisesta kasvatuksesta. Itse he eivät sinne tosin ehdi, vaan jättävät kasvatuksen valitsemilleen "asiantuntijoille" tai perheen kalliille juristille.


Taloudellinen tai muunlainen hyötyajattelu siirtyy vahvasti kaikkeen vuorovaikutukseemme ja ystävyyssuhteisiimme. Onpa suhde mikä tahansa, usein ajatellaan tuon otsikkoni mukaan: paljonko ystävyys tai suhde tuottaa, mitä se minua hyödyntää. Saanko enemmän kuin annan, pitäisiköhän se lopettaa vai kannattaisikohan vielä jatkaa ja katsoa seuraava kvartaali.


Muistan omalta työajalta, kun keskusteluaiheet taukohuoneessa liikkuivat enemmän keittiön verhoissa, niiden värissä ja näyttävyydessä tai "naapurin juopon emännän" holtittomassa elämäntyylissä toisen naapurin - isännän - kanssa, kuin siinä, että ihminen olisi pysähtynyt ja kysynyt työkaveriltaan: "Kuinka sinä voit?" Tärkeämpää oli pikkuporvarilliset, mukamas hienot kulissit: iso omakotitalo, uusi auto, kerran vuodessa Kanarialle jne. kuin ihmissuhteet, työkaverin hyvinvointi, työssä pärjääminen ja kanssaihmisten jaksaminen. Oman perheen hyvinvoinnista nyt puhumattakaan!


Siksi nyt kun itselläni on aikaa eikä enää muuta työtä kuin tämä jonnin joutava houkkailu, tuota kaikkea mennyttä elämää on syytä kauhistellen muistella ja osoitella virtuaalisella sormella. Miten minäkin tällainen monitaitoinen ja loistava ja sosiaalisilta taidoiltaan hiomattoman timantin kaltainen ihminen jaksoin tuollaista härdeliä pyörittää vuosikausia. No, ne jotka houkan tuntevat, voivatkin sanoa: "Lopputulos kyllä näkyy. Jäljet pelottavat."

*
Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi.
(Jaak.4:4)

HAP
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti