 |
| 21.10.2012 ilmestynyt kuvakirja Mikkelin ortodoksisesta pyhälle Georgios Voittajalle pyhitetystä sotilaskirkosta. (Kuva © Nettihoukka/HAP) |
Yksi ryhmä näitä kaltoin kohdelluiksi kirkoiksi joutuneita ovat vanhat ns. venäläiset sotilaskirkot, joihin sodan jälkeen ja osittain jo aikaisemminkin - itsenäisyyden saavuttamisen yhteydessä ja sen jälkimainingeissa - kohdistettiin estoitta ns. ryssävihaa. Hyvänä merkkinä tästä ovat näiden kirkkojen nimet kansan suussa. Ne ovat yhä halveeraavasti "ryssänkirkkoja".
Yksi puretuista sotilaskirkoista sijaitsi Mikkelissä, jossa oli toiminut jo vuosien ajan ensin suomalainen sotaväki ja 1900-luvun vaihteen jälkeen venäläinen sotaväki. Venäläiset tarvitsivat oman kirkon, joka luonnollisesti oli ortodoksinen, koska tuolloin suurin osa venäläisestä sotaväestä oli tietysti ortodokseja.
Kirkon rakentaminen tapahtui vuosina 1906-07 ja se valmistui 1908, jolloin se vihittiin pyhän suurmarttyyri Georgios Voittajan muistolle ja venäläisen 5. suomenmaalaisen tarkk'ampujarykmentin käyttöön. Kirkkona se ehti toimia vain muutaman vuoden, sillä jo vuonna 1914 venäläinen sotaväki poistui Mikkelistä ja kirkko otettiin vuonna 1918 sotasaaliina haltuun Suomen valtiolle.
Kirkon vaiheet siitä eteenpäin ovat ihmeelliset. Venäläistämiskauden paineet purkautuivat kaikkeen venäläiseen, mikä jäi Suomeen itsenäistymisen aikoihin. Siis myös "ryssänkirkkoihin". Niistä ei pidetty huolta ja niitä käytettiin ortodoksista kirkkoa halventaviin tarkoituksiin. Mikkelissä esimerkiksi reki- ja kärryvarastona sekä muidenkin armeijan tarvikkeiden varastopaikkana. Olipa siis melko hulppeat varastot ikonostaaseineen ja seinämaalauksineen.
Samaan aikaan suomalaiset kauhistelivat Neuvostoliiton kirkollisia oloja, mutta eivät joko tienneet tai välittäneet lähes samankaltaisista tapahtumista Suomessa. Nehän kohdistuivat "vain" "ryssänkirkkolaisiin". Mikkelin kirkossa käytiin ammuskelemassa ikoneihin, olihan ne hyviä "ihmishahmoja" ampumakohteiksi. Tavaroita ei luetteloitu eikä varastoitu pitkään aikaan ja siksi osa "ihmeellisesti" vain katosi jonnekin.
Edes vähäisempiäkään korjaustöitä ei tehty ja kirkko Mikkelissäkin pääsi hieman rappeutumaan. Vain hieman, sillä kirkko oli rakennettu hyvistä raaka-aineista ja huolellisesti, mutta mikään ei kestä kaikkea, etenkin jos sitä vielä pidetään varsin "kroisisti".
Talvi- ja jatkosodan ajat olivat sitten Mikkelin sotilaskirkolle katastrofaalista aikaa. Kirkon tornit purettiin, kun katsottiin niiden olevan hyviä maamerkkejä neuvostokoneille. Torniin raahattiin jopa konekivääri. Lähellä ja selkeämmällä paikalla olleen Mikkelin tuomiokirkon torneja ei kuitenkaan purettu, vaikka lienevät nekin olleet ehkä vielä parempia maamerkkejä ja ihan Mannerheimin Päämajan vieressä vielä. Mutta aika oli silloin tuollainen ja mitä sitä enää suremaan, varsinkaan, kun tehtyjä ei saa tekemättömiksi.
Kirkko purettiin vuonna 1958, kun Mikkelin ortodoksit olivat saaneet oman kirkkonsa melko lähelle sotilaskirkkoa noin kahdeksan vuotta aikaisemmin ja kun kirkko oli sotilaiden tekemien muutosten vuoksi päässyt melko huonoon kuntoon esimerkiksi katon osalta.
Purkamisprosessikin oli melkoinen näytelmä, jossa osallisina olivat niin paikalliset ja valtakunnalliset viranomaiset kuin myös silloiset ortodoksisen seurakunnan päättäjät. Purkaja ilmeisesti rikastui melko mukavasti, mutta Mikkeli menetti kauniin kirkkorakennuksen, joka sijaitsi todella kauniilla paikalla. Mikkelin sotilaskirkko on aina kiinnostanut Nettihoukkaa ja siksi siitä tuli kerättyä melkoinen kuva-, ääni- ja muu materiaalivarasto vuosien saatossa. Vuonna 2008 kerätty materiaali koottiin yhdessä Nettihoukan pojan kanssa kirjaksi, josta sitten otettiin toinen painos vuonna 2010. Kumpikin painos myytiin loppuun melko nopeasti, sillä asia kiinnosti suuresti mikkeliläisiä ja laajempaakin yleisöä.
Vuoden 2012 syksyllä Nettihoukka päätti tallettaa osan keräämistään arvokkaista historiallisista kuvista kuvakirjaan, joka saapuikin painosta eilen. Kirjaa ei varsinaisesti ole tarkoitettu myyntiin, ellei sitä nyt ryhdytä kyselemään todella innokkaasti. Kirjaa on painettu vain ensimmäisen kirjan tekijöille ja mahdollisesti katselukappaleet luovutetaan myös yleiseen katseluun Mikkelin maakunta-arkistoon, Mikkelin maakuntakirjastoon ja Mikkelin ortodoksiselle seurakunnalle. Katsotaan nyt kiinnostaako kirja näitä tahoja.
Toivottavasti historia ei enää koskaan toista näitä tapahtumia ja Jumalan kunniaksi rakennetut jumalanpalveluspaikat saavat jatkossa toimia kirkkoina ja rukoushuoneina eli tšasounoina siellä rukoileville ihmisille.
Oi, Kristuksen marttyyri, pyhä Georgios Voittaja. Sinä uskon jalon taistelun taistelit. Sinä toit itsesi Jumalalle otolliseksi uhriksi ja sait Häneltä voitonseppeleen. Rukoile meidänkin syntiemme anteeksiantoa.
(rukous, joka luettiin Mikkelin sotilaskirkossa toimitetussa viimeisessä jumalanpalveluksessa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti