Koulutuksessa voi olla läsnä joko todellisesti tai virtuaalisesti. Voiko myös päätöksiä tehdä samalla mentaliteetilla? (Kuva © Nettihoukka / HAP) |
Jo nyt sanotaan pääkaupunkiseudulta, että yli puolet syntyvistä lapsista jätetään kastamatta kristillisen tavan mukaan. Se on huolestuttavaa ja toivoisin todella muutosta asiaan. Nettihoukka teki jo vuosi pari sitten aloitteen ortodoksiselle kirkolliskokoukselle yhdessä Mikko Juneksen kanssa kirkosta eroamisen syiden selvittämisestä ja mahdollisista korjaavista toimista se suhteen. Tehtävä annettiin eräälle Itä-Suomen yliopiston opiskelijalle, joka teki aiheesta pro gradu -työn ja se siitä. Eipä ole asiasta enempää kuulunutkaan sen jälkeen. Tehtävä suoritettu, nyt voidaan taas keskustella museon rahoituksesta. Jotenkin näin se kai menee. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.
Meille kerrottiin tämän päivän koulutuksessa, että 100 % nykyisistä alle 35 vuotiaista käyttää Internettiä ainoana tiedonlähteenään. Koulutuksen edellisessä osassa Valamossa kerrottiin sekin, että melkoinen osa vanhemmistakin ja etenkin vanhuksista käyttää myös nettiä ja käyttäjäluvut suurenevat koko ajan. Mutta mitä tekee kirkko. Miettii annetaanko 1-1,3 miljoonaa euroa museon korjaamiseen juuri, kun vuosina 2009 - 2011 saman rakennuksen home- ym. korjauksiin on kulutettu 2,4 miljoonaa euroa. Ja suurin osa koko rakennuksen hallinnollisesta toiminnasta ollaan siirtämässä Helsinkiin. Arvot eivät taida olla ihan kohdallaan kaikilla päättäjillä ja vaikuttajilla.
Luterilaisessa kirkossa asia on ymmärretty huomattavasti paremmin. "Hengellinen elämä verkossa" -hanke, jolla tehostetaan luterilaisen kirkon toimintaa netissä on saanut kohtuullisen hyvän määrärahan ja samoin kohtuullisesti ihmisresurssejakin tehtävää hoitamaan. Luterilaiset ymmärtävät paremmin kuin me ortodoksit, että ellei nuorista ja nuorista aikuisista huolehdita, ellei heitä saada kirkon piiriin, ei kohta ole myöskään kirkollisveronmaksajia - ja meidän tilanteessa siis näemmä rakennusten seinien korjauksien maksajia. Meillähän ei ole vielä kirkossa edes omia sosiaalisen median sivuja missään, paitsi joillakin hieman edistyksellisimmillä seurakunnilla. Kirkolta ne vielä puuttuvat, mutta katsotaan, josko kohta saataisiin. Luterilaiset ovat tullee myös talkoisiin mukaan ja he toimivat niin Valamossa kuin Kallvikissakin meidän ortodoksien kouluttajina.
Tosin edellisessä koulutuksessa keskushallintomme taholta kaiken nettitiedottamisenkin katsottiin olevan hierarkisessa suhteessa kirkkomme piispoihin ja piispojen ohjauksessa, jotka sitten suuressa nettiviisaudessaan määräävät, säätelevät ja kertovat, miten hommaa hoidetaan. Huh, huh! Tästä ne nuoret tykkäävät! Se, ettei itse osaa, ei saisi koskaan tällaisissakaan asioissa olla edistyksen ja asioiden eteenpäinviemisen ja jopa asioiden hoitamisen esteenä. Se, ettei jollakin päättäjällä tai kirkon vaikuttajalla tai toimijalla ole omia Facebook-sivuja, ei pitäisi olla ylpeilyn aihe, vaan aivan päinvastoin. Pinttyneet vanhat, vanhanaikaiset mielipiteet, asenteet ja vastustus olisi syytä tuulettaa ja tutkia maailmaa uusin silmin, täällä tapahtuu muutakin kuin museoelämää - täällä on oikeita ihmisiä, eläviä ihmisiä, jotka kaikkoavat kirkosta, ellei jotain tehdä ja pikaisesti. Jos olisin diktaattori, erottaisi tällaiset pelastussanoman kertomisen jarruttajat tai pakottaisin opiskelemaan pikaisesti asiaa ja korjaamaan tilanteen heti. Heidän onnekseen en ole, eikä minusta tule diktaattoria.
Katsotaan, mihin tämä sosiaalisen median koulutus johtaa. Ennuste ei ole ihan paras mahdollinen. Siitäkin saimme esimerkin, kun eräs koulutettava kertoi tekemästään selvityksestä omassa työyhteisössään. Kun kyse oli sosiaalisen median käyttöönotosta omassa ortodoksisessa seurakunnassa ja sen hyödyntämisestä evankelioimistyössä ja ihmisten pelastamisessa, vastaus melko laajalti oli: ei kiinnosta. Voi olla, että tähänkin asiaan tulee piakkoin muutos, kun taloudelliset seikat ajavat seurakunnat selkä seinää vasten. Ja tämä saattaa olla kovinkin lähellä, jos jaamme rahaa roppakaupalla kuolleille seinille ja näyttelyvitriineille ihmisten ja todellisen seurakunnallisen elämän sijasta. Se on hieman samaa kuin aikanaan omalla työpaikallani, kun rahaa annettiin pölyttyneiden pöllöjen hoitamiseen eli vanhojen biologian kokoelmien hoitamiseen mieluummin kuin lasten opetukseen. Oi aikoja, oi tapoja!
(Muunnos rukouksesta esivallan puolesta, joka luetaan mm. itsenäisyyspäivänä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti