2. Kissaihmisiä

Kaveripiirissäni - etenkin tuolla Facebookissa - on lukuisia ns. kissaihmisiä. Siis ihmisiä, jotka pitävät kissoista - joskus minusta tuntuu - enemmän kuin meistä ihmisistä. Osa puhuttelee kissaansa persoonapronomilla HÄN eikä SE, kuten kai suomekielessä pitäisi. Monelaista muutakin - meikäläisen mittapuulla mitattuna -  omituisiksi katsottavia käyttäytymisen piirteiä sieltä löytyy, kun tai mieluummin jos jaksaa niitä tekstejä lueskella. Tällainen on tietysti sallittua meidäkin maassamme.


Kissat ovat mukavia lemmikkieläimiä, Luojan luomia, kuten mekin. Niilläkin on oma eläimellinen, vaistojensa ohjaama "persoonallisuutensa". Mutta ne ovat - niin pahalta kuin se joistakin ilmaisesti kuullostaa - vain eläimiä. Siksi niitä on viisasta kohdella kuin eläimiä, muunlainen kohtelu tuntuu minusta oudolta,  siis korostan: minun mielestäni. Varmasti on monia, joista se ei tunnu, mutta minusta tuntuu.


Tunsin kerran erään neiti-ihmisen, jolla oli lukuisia isoja ja karvaisia koiria. Neiti-ihminen, joka mielestäni pettyneenä maailmaan, joka ei ollut saattanut häntä yhteen jonkun upean miehen kanssa ja joka siksi ei ollut siis tuottanut hänelle perillisiä, tuhlasi rakkauttaan ja huolenpitoaan näille koirille. Ne olivat hänen elämässään ihan ihmisten paikoilla ja elivät kotona ihmisten oikeuksin, "mamin pieninä silmäterinä". Ei siellä pitkään kukaan tavallinen mies viihtynyt ja naimattomuuden jatkumo oli varma.


Vuonna 2010 kerrottiin miehestä, joka meni kuolevan kissansa kanssa naimisiin.


-> HS: Mies "nai" kissansa Saksassa


Aiheesta löytyy videokin, jonka jokainen voi katsella, jos uskaltaa ja jos on tietsikassasi hyvät virustorjunnat, sen verran paljon erilaista "pakkomainosta" pörrää ympärillä:


-> Bild: Dresdner heiratet seine Katze!


Niin ja onhan niitä lukuisia tarinoita rikkaista "kissaperijöistä", joille ihmiset ovat testamentanneet koko omaisuutensa, joskus melkoisenkin kasan rahaa.


Mitä tämä tällainen kertoo meistä ihmisistä, sitä en nyt vielä tässä ryhdy tuon tarkemmin arvioimaan, sillä osa noista ystävistä on kuitenkin sen verran hyviä ystäviä, että heidät voisi vielä yrittää säilyttää ystävinä. Mutta 5. päivä tammikuuta oli ortodoksisessa kirkossa pyhittäjä-äiti Synkletike Aleksandrialaisen muistopäivä ja mm. hänellä oli elämässään tärkeää rakkauden kaksoiskäsky, jota hän piti elämänsä ohjenuorana. Se sopisi varmaan meillekin kaikille:


(Mark.12:29-31):

"Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."

HAP internetääliö