keskiviikko 11. tammikuuta 2012

7. Miellyttämisen pakko

Nykyinen, sosiaalisen median ahdistavassa ja kuristavassa kurimuksessa elävä sukupolvi on kohdannut uuden ilmiön: miellyttämisen pakon. Sinun on pakko olla miellyttävä, jotta pärjäät elämässä ja etenkin tässä modernissa sosiaalisessa mediassa. Ei niinkään ulkomuotosi osalta - mikä sekin toki on tärkeää -  vaan näiden modernien mediataitojesi osalta. Sinun on pakko ajatella tai ainakin oppia hiljalleen ajattelemaan, mitä toinen ajattelee, ja toimia noiden ajatuksien ja toisten odotuksien mukaisesti.

Miellyttävyys on aina kuulunut hyviin käyttäytymistapoihin. Nyt vain ei enää ole kysymys tuosta vanhakantaisesta miellyttävyydestä samassa merkityksessä, vaan enemmän mielistelystä, teennäisestä käyttäytymisestä miellyttääkseen jotain.


Hankalaa, sanon minä, jäärä ja vanhan koulukunnan edustaja. En koskaan ole tottunut ajatukseen, että minun pitäisi miellyttää jotakuta vain siksi, jotta hän hyväksyisi minut. Minulle on aivan saman tekevää, hyväksyykö joku minut Facebook-kaverikseen vai ei. Ja toisinpäin - minä en ihan hevillä hyväksy ketä vain kaverikseni. Tosin jouduin kyllä minäkin tässä asiassa jossain vaiheessa tiukoille ja siksi sitten lopulta tein Facebookiin kaksi profiilia: julkisen ja privaatin.


Julkiseen profiiliin voin hyväksyä kaverikseni sellaisen, jota en ole koskaan tavannut, mutta tiedän ja tunnen edes suunnilleen, kuka hän on. Itse asiassa hirveää, kun ajattelen omia arvojani! Privaattiin profiiliin hyväksyn kaveriksi vain sellaisen, jonka tiedän sellainen olevan - edes jollain ajateltavissa olevalla todellisella tasolla.

Facebookin alkuaikoina oli ilmeisen halveksittavaa olla tyyppi, jolla oli vain alle 50 kaveria. Sinä et tuossa tapauksessa ollut mitään, kun et ollut suosittu. Sinussa oli varmaankin jotakin vikaa. Edelleen sosiaalisessa mediassa seilaa ihmetyyppejä, joilla on sadoittain ellei tuhansin kavereita, joiden viestejä hän ei ikimaailmassa ennätä päivän aikana lukea ja joita hän ei ihan "aikuisen oikeasti" tunne. Mutta se näyttää ulospäin komealta. Olet siis suosittu, varmaankin hyvä tyyppi. Ja kavereita tulee lisää ja lisää, "hunaja" houkuttelee luokseen muitakin "pörriäisiä".


Mutta mitä sillä ihan oikeasti saavutetaan? Et yhtään mitään. Pönkitetään ehkä omaa heikkoa egoa ja tunnetaan ajoittaista hyvänolon tunnetta, mutta todellisuudessa siitä ei saa itselleen yhtään mitään.

Kaveruus, ystävyys, kumppanuus on jotain muuta kuin lukumääriä, numeroita ja suorittamista. Se on todella aivan jotain muuta, syvällisempää ja läheisempää, koskettavampaa. Sitä ei oikeastaan saada ollenkaan täällä sosiaalisessa mediassa, se meidän tulee tehdä jossain muualla, oikeassa, todellisessa elämässä.

Mutta korvike-elämässä tuollainen käytös on mahdollista ja se tuo joskus toki lievitystä tuskaan, yksinäisyyteen ja suruunkin. Siksi sitä ei kai pitäisi tuomita näin kovin sanoin. Mutta se ei voi olla kenellekään pysyvä olotila.


Mutta silti, ystävän, siis todellisen ystävän, löytää ihan varmasti jokainen muualta kuin sosiaalisesta mediasta, kunhan siihen vain valmistautuu ja on valmis laittamaan itsensä likoon muualla ja ehkä toisella tavalla kuin sosiaalisessa mediassa. On erilaisia mahdollisuuksia kohdata näitä oikeita, käsin kosketeltavia ihmisiä, oikeassa elämässä, oikeassa maailmassa, mutta se vaatii kaikilta meiltä hieman viitseliäisyyttä. On mentävä näiden ihmisten luo ja kohdattava heidät, tutustuttava heihin ja luotava oikeita ihmissuhteita, joissa sinä saat jotain ja toinen saa jotain ja nautitte toistenne olemassaolosta, seurasta ja - ystävyydestä - joka voikin sitten olla niin monenmoista kuin kuvitella vain saatamme.


"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." 
(Matt.11:28-30)

HAP 
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti