sunnuntai 27. toukokuuta 2012

38. Elämä on ihmisen parasta aikaa

Haminan Pyhän Nikolaoksen kappeli RUK:n sotilaskodin pihassa Haminassa
(Kuva © Nettihoukka)
Lähes suureksi suomalaiseksi ajattelijaksi kohonnut entinen mäkihyppääjä, nykyinen vaikka-mitä, Matti Nykänen, on kuulemma sanonut tuon otsikossa olevan kuolemattoman sanonnan, johon kaikessa huumorissaan sisältyy myös varsin syvällinen sanoma. Sitä sanomaa olemme tavalla jos toisella purkaneet viimeaikaisten eutanasiakeskustelujen kautta ja en enää mene siihen sen enempää. Sen sanon vain, että ortodoksina en voi koskaan hyväksyä eutanasiaa (armomurhaa, avustettua itsemurhaa), mutta ihmiselle pitää antaa mahdollisuus arvokkaaseen luonnolliseen kuolemaan, jos hoidot eivät auta ja moni muu asia on tämän kanssa sopusoinnussa.


No menipä vakavaksi, palataanpa hauskempiin asioihin. Itse olen vapaaherraksi jäätyäni saanut viettää ensin aivan ihanan vapauden vuoden, jolloin alun euforia pyrki väkisin jäädyttämään riehakkaan hymyn kasvoilleni, sitten melko kurittavan ja kituliaan toipilasvuoden leikkauksineen ja nyt toivottavasti on alkamassa jonkinlainen villi ja vapaa korvausvuosi tuolle edelliselle. Siksi tuo otsikko.


Kokeilin vapautta pari edellistä viikkoa ja matkustelin matkailuautollani Jyväskylästä Suonenjoen kautta luostareihin ja sieltä Kaakkois-Suomen turneelle. Tapasin ystäviäni, vunukkani ja muita mukavia ihmisiä, joista osaa en ollut tavannut koskaan. Vierailin nimittäin kaikissa matkan varrelle sattuneissa ortodoksisissa kirkoissa sekä muissa tiloissa ja jotta pääsin sisään, minun piti soittaa kirkon / tšasounan isännöitsijälle tai jollekin muulle, jotta se onnistui. Niin - pääsin sisälle kaikkiin ja kuvia löytyy nyt mm. Facebookista.


Kyllä Suomi on kaunis maa, se sain todeta useita kertoja ajaessani syrjäteitä. Välttelin mahdollisuuksien mukaan suuria teitä ja moottoriteitä. Vaikka olenkin matkustellut laajalti Euroopassa vuosien saatossa, sain todeta, että kyllä tätä Suomeakin kannattaa vielä katsella, kaikkea en edes ennätä elämäni aikana nähdä, mutta jos vaikka osan.


Nyt taas suunnittelen matkaa Etelä-Suomeen, jospa löytäisin Helsingistä uuden moottoripyöräkypärän ja pääsisin taas tuulettamaan itseäni vanhalla kunnon customillani. Toiveita on saada moottoripyörä huollosta joko ensi tai seuraavan viikon lopulla. Nyt ei tarvitakaan sitten muuta kuin kaunis kesä - ainakin silloin, kun ajelen. Tarkoitus olisi tehdä matkaa toisen huru-ukon kanssa jossain päin Suomea. Katsotaan miten se sitten onnistuu.


Juhannuksen aika on varattu joka tapauksessa Länsi-Suomelle ja tarkoitus on tutustua vunukoiden ja heidän vanhempiansa kanssa siihen osaan Suomea, joka ainakin minulle on jäänyt hieman vieraammaksi alueeksi. Samalla on mahdollisuus tavata siellä asuvia sukulaisia ja ystäviä, jotka ehkä ottavat meidät vastaan, kun mukanamme on asunto, wc/kylppäri, tietokonetoimisto, keittiö ja tietysti omat eväät. Joten melko helppoja vieraita ehkä ollaan, tarvitaan vain pieni tila matkailuautolle pihalla tai kadunvarressa. Tai sitten menemme jonnekin järven rannalle tai hätätilassa retkeilyalueelle, jos ei muu auta.


Saapas nähdä, nähdäänkö matkalla!

*
Kuinka ihana on kevään riemujuhla, kun koko luomakunta herää uuteen elämään ja laulaa Sinulle tuhansin tavoin: Sinä olet elämän lähde, Sinä olet kuoleman voittaja! Kuun hohteessa ja satakielen laulun helkkyessä laaksot ja metsät seisovat valkoisessa morsiuspuvussaan. Koko maa on morsiamesi ja odottaa turmeltumatonta Sulhastaan. Jos Sinä näin puet kedon ruohon, niin millaiseksi muutatkaan meidät tulevassa ylösnousemuksen ajassa. Kuinka kirkas tulee ruumiistamme, kuinka loistava sielustamme!
• Kunnia Sinulle, kun nostat maan povesta värien, makujen ja tuoksujen runsauden;
• Kunnia Sinulle luonnon lämmöstä ja hellyydestä;
• Kunnia Sinulle, kun ympäröit meidät tuhansilla luoduillasi;
• Kunnia Sinulle koko maailmaa hallitsevan viisautesi syvyydestä;
• Kunnia Sinulle, kun saan suudella hartaasti näkymättömien askeltesi jälkiä;
• Kunnia Sinulle, kun panit sisimpääni kaipuun korkeuksiin;
• Kunnia Sinulle, kun sytytit toivoksemme ikuisen elämän valon;
• Kunnia Sinulle kuolemattoman ja täydellisen kauneuden toivosta;
• Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

(Kiitosakatistos 3. iikossi)



HAP


internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti