keskiviikko 8. elokuuta 2012

58. Ortodoksisen teologian opiskelijat joukolla mukana vaaleissa



Entäs jos he ihan oikeasti olisivatkin menossa mukaan tuleviin kuntavaaleihin. Meillä olisi silloin porvari- ja sosialistiehdokkaita, vasemmalta ja oikealta, perussuomalaisia, kristillisdemokraatteja, kokoomuslaisia ja mitä kaikkia puolueita sitä onkaan. Muistanenko edes niitä kaikkia! Olisihan se mielenkiintoista, mutta olisiko se moraalisesti oikein tulevilta kirkon työntekijöiltä?

Tuo otsikko taitaa silti olla "hieman" harhaanjohtava. Eivät he liene menossa - ainakaan joukolla - tuleviin kuntavaaleihin, mutta olivat kyllä joukolla mukana äskettäisissä ortodoksisen kirkon seurakuntavaaleissa, ainakin opiskelupaikkakunnallaan Joensuussa. Joitain ehdokkaita menikin jopa läpi paikalliseen seurakunnanvaltuustoon tällaisen melko voimakkaan ja itse asiassa ihan ilmeisen oikeutetunkin keskittämisen vuoksi.

Viime presidentinvaalien aikaan julkaisin Facebookissa kuvan vain toisesta presidenttiehdokkaasta, koska minulla ei ollut kuvaa siitä toisesta ehdokkaasta ortodoksisessa viitekehyksessä. Sain aikaiseksi sosiaalisessa mediassa sellaisen myräkän, että ei tosikaan. Minut - mihinkään puolueeseen kuulumaton, täysin epäpoliittinen houkka - leimattiin välittömästi tuon kuvan esittämän ehdokkaan puolueen jäseneksi. Taustayhteisöni, jossa kuvia julkaisin, revittiin mukaan samaan soppaan ja kyseltiin, onko se todella tuota mieltä. Mukana raivossa oli niin tuntemattomia kuin tuttujakin - ortodoksejakin, vaikka kai suurin osa oli aivan muita. Tutut ortodoksit saivat silloin politikoida mielin määrin sosiaalisessa mediassa, minä en, vaikka en tosin politikoinutkaan. Mutta minulta ei siis suvaittu tällaista, olin siis suvaitsematon. Kirjoitin aiheesta harhankin (nr.11) nimeltään "Suvaitsevaisuuden pakko".

Viime päivinä on saatu lukea netistä ja erityisesti sosiaalisesta mediasta erilaisia kannanottoja politiikkaan mukaan menemisestä lähestyvissä kuntavaaleissa koskien etenkin kirkon työntekijöitä. Tuoreessa muistissa monella on vielä tapaus "isä Mitro", jota reposteltiin kaikissa mahdollisissa medioissa molempien osapuolien (ko. henkilön sekä ortodoksisen kirkon) toimesta ja eri osapuolien julkisuudessa näkymisen eli medianäkyvyyden vuoksi ihan riittämiin. Ilmaista mainosta kyseiselle ehdokkaalle tuli roppakaupalla. Lopputulos kuitenkin ko. henkilölle: kirkon puolelta papillisten tehtävien toimituskielto ja politiikan puolelta keskustelun eli puheen loppuminen aiheesta => ko. henkilön unohtaminen ja asian unohtaminen melko pian sekä kirkon piirissä että ilmeisesti osittain myös puolueen piirissä. Mutta saahan hän tosin kohtuullista palkaa ja kulukorvauksia meppivuosiensa ajalta. Emme tosin taida edes tietää, onko kyseinen meppi toiminut työssään hyvin vai huonosti, kun ns. oma puoluekaan ei taida henkilöstä pahemmin muille kertoa, kun hänhän ei oikeastaan edes kuulu puolueeseen vaan on ns. "sitoutumaton". Tältä ainakin tällaisesta taviksesta tuntuu.

Luulisi tuon episodin opettaneen meille ortodokseille jotain. Ja itse asiassa lukemani perusteella näin lienee tapahtunutkin. Puolueiden värvärit tuskailevat, kun eivät saa ehdokkaikseen ortodokseja, papeista nyt puhumattakaan. Mielenkiintoinen tilanne!

Muistan joskus lukeneeni - jos käyttäisin entisen pääministeri Paavo Lipposen retoriikkaa - jonkun kaunaisen tutkijan tutkimustuloksen siitä ketkä puoluepolitiikkaan haluavat ja ketkä siellä ovat ja vaikuttavat. Muistelen tuon tuloksen olleen melko karua luettavaa. Valtaa puolueissa pitävät sellaiset ihmiset, jotka edustavat pääasiassa alinta tai paria kolmea alinta sosiaaliryhmää. Kun sitä vielä verrattiin (!muistaakseni!) myös älykkyyteen, raaka - täysin huonon muistini varainen - tulos muistaakseni oli, että meitä johtaa kunnissa ja maassamme tyhmin 5% populaatiosta. Voi olla, että muistan väärin, mutta usein tuntuu siltä, että tutkija olisi ollut kuitenkin oikeilla jäljillä, jos olisi tuollaisen tuloksen oikeasti saanutkin. Tai sitten koko asia on ihan houkan harha-ajatuksia.

Tuota "tutkimusta" ajatellen tuntuu helpottavalta ajatella, että ortodoksit eivät lähdekään mukaan politiikkaan. He eivät halua olla yhden liikkeen edustajia, yksien ihmisten, yhden ryhmän edustajia, vaan he ovat kaikkien puolustajia, kaikkien edustajia, joiden tavoite on muualla, muissa arvoissa kuin oman edun tavoittelussa. Voi olla, että ajattelen liian ruusuisesti (varmuudeksi ja oikeusprosessien välttämiseksi pitää sanoa, ettei tällä ole mitään tekemistä pääministerin morsiamen kanssa), ja pidän meitä ortodokseja puhtaina pulmusina ja idealisteina. Sallittakoon se toki tällaiselle houkalle, joka itsekin ressukka toimii kirkkopolitiikassa, missä ei ole minkäänlaisia eroavuuksia puoluepolitiikan ja edellä mainittujen "lainalaisuuksien" kanssa. Samat tosiasiat ne sielläkin jylläävät, prosentteineen kaikkineen. Mutta pian se loppuu - siis ainakin osaltani ja lopullisesti.
*

Pappeus ei suojaa pastoraalisessa työssä vaikeuksilta. Pappi tuntee pitkällisten ihmissuhteiden jälkeenkin lähimmäisiään rajallisesti ja hän joutuu antamaan koko ajan paljon itsestään. Siksi papin työ on kuluttavaa ja työhön ei ole helppo keskittyä. Arvot ja elämä joutuvat usein ristiriitaan keskenään.

Pappi rakentuu hengellisesti, jos hänellä on rippi-isä, esimerkiksi oman hiippakunnan piispa, johon hän voi luottaa ja joka rakastaa häntä. Pappi tarvitsee työohjausta, jotta hän voisi syventää toimenkuvaansa. Lisäksi pappi tarvitsee terapiaa, joka auttaa häntä sietämään oman elämänsä kärsimyksiä.
(isä Pentti Hakkarainen kirjassaan "Kirkko luovana yhteisönä")


HAP
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti