-> "Pieni saatto ja ehtooveisu Lappeenrannasta Suuren viikon perjantain palveluksesta v. 2011" ]
Viime päivinä, kun näitä blogikirjoituksia ei ole enää syntynyt, niin kuin alkuun, pari kolme päivässä, olen pohtinut näiden luonnetta kirjoittajalleen. Aloin alkuun hiljalleen kallistua jokin aamu sitten kuulemaani mielipiteeseen näiden kirjoitusten julkirippimäisestä luonteesta.
Lueskelin joitakin muitakin blogeja saadakseni vahvistusta asialle ja kuinka ollakaan, näin ei käynyt. Sieltä löytyi toki aivan toisenlaisiakin blogeja pilvin pimein, vaikka olihan noita julkisesti katujiakin.
Miksi siis oikein kirjoittelemme näitä blogikirjoituksia tänne vieläpä ihan ilmaiseksi, kaikkien luettavaksi. Joillakin meistä se saattaa olla oman narsistisen luonteenpiirteemme tekosia. Näin haluamme korostaa omaa erinomaisuuttamme. Joillekin se on varmaan sitten myös tuollainen edellä mainittu julkinen rippi, mahdollisuus katua, tunnustaa turvallisesti "kasvottomalle ihmiselle" tekojaan, ajatuksiaan tai jotain muuta. Joillekin se on pelkkä kirjoittamisen huvi tai jopa paremminkin ilo. Siitä saa voimaa, se on hauskaa ja siinä kuluu aika hyödyllisesti. Joillekin se on paineiden purkukeino. Silloin kun joku asia "keittää", harmittaa, blogissa sen voi purkaa ketään fyysisesti vahingoittamatta. Joillekin se saattaa olla se päiväkirjamainen "paras kaveri", jolle voi puhua rehellisesti, kiertelemättä. Siis löytyyhän noita syitä ja tuossa ei varmaan ole vielä kaikki alkuunkaan.
Aika monelle se on myös tapa koota ajatuksia, jäsentää asioita ja dokumentoida tapahtuneita. Joillakin saattaa olla sellainen työ, tehtävä tai jokin muu askare, jossa ei voi tai saa sanoa "totuutta", asiat pitää kertoa kierrellen tai totuutta vältellen liiketaloudellisista tai vaikka eettisistä tai joistain muista syistä johtuen.
No mihin ryhmään minä sitten oikein itseni laittaisin. Olen jo aikaisemmin kertonut - tuolla blogini alussa kai - että kirjoitin tekstejä silloin, kun suutuin tai olin ärtynyt jostakin. Näin varmaan oli, mutta entäs kun se helpotti. Kyllä minultakin joku tarkkasilmäinen lukija saattaa löytää muitakin edellä mainitsemiani syitä, vaikka kai itse luulen, että yritän näin vain jäsentää maailmaa, kertoa joitain asioita täällä, kun en jossain muualla voi pietettisyistä tehdä. Ja kyllä tämä joskus harvoin on huviakin. On siis hauska kirjoittaa juttu. Nyt ei ihan siltä tunnu ja ymmärrän nyt hieman paremmin esimerkiksi pappeja, jotka joutuvat kirjoittamaan saarnoja eli ortodoksisesti sanottuna opetuspuheita joka sunnuntaille.
Olen ammattini puolesta saanut kohtuullisen hyvän koulutuksen ja kokemuksen ns. "p:n puhumiseen". Muistan kerran yliopistossa - oltuani silloin siellä opiskelemassa jo pari vuotta - päätin mennä läpi tentissä, jonka asioista ei oikein silloin sattuneesta syystä ollut täysin oikeita tietoja. Siispä päätin vastata jokaiseen kysymyksen vähintään yhden A4-sivullisen, tiesin siitä jotain tai en. Miten kävi? Tentaattori laski läpi arvosanalla yksi miinus, joka oli huonoin mahdollinen, jolla pääsi läpi. Säälistäkö vai mistä - se ei selvinnyt koskaan. (Kirjoitettuani tämän tekstiosan huomasin, että tämä kappale kai sitten oli sitä julkirippiosuutta! ;-))
Joka tapauksessa kohta tulee kevät. Aurinko paistaa ihanasti ja lumet sulavat. Se vuoksi laitan tähän loppuun 2. iikossin kauniista Lintulan luostarin nunna Ksenian suomeksi kääntämästä Kiitosakatistoksesta:
* Kunnia Sinulle elämän juhlasta.
* Kunnia Sinulle kielojen ja ruusujen tuoksusta.
* Kunnia Sinulle maallisten hedelmien runsaudesta ja monilajisuudesta.
* Kunnia Sinulle aamukasteen kimalluksesta.
* Kunnia Sinulle aamunkoitteen riemuisasta hymystä, jolla Sinä herätät minut.
* Kunnia Sinulle iankaikkisesta elämästä.
* Kunnia Sinulle taivaan valtakunnasta.
Kunnia olkoon Sinulle, oi Jumala, iankaikkisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti