En osaa selittää tuota Raamatun kohtaa enää tässä niin kuin isä Sergius sen puheessaan teki, selkeästi ja kansantajuisesti, mutta jälkensä tuo teksti ja opetuspuhe ovat jättäneet kun olen selvästikin jäänyt pohtimaan asiaa mielessäni.
Asia palautui jotenkin mieleeni pohtiessani halvaantumista, lamaantumista, joka estää kaikenlaisen toiminnan. Yleensä halvaantumisessa puhutaan fyysisestä halvaantumisesta, siitä ettemme pysty liikkumaan tai jokin osa ruumistamme on liikuntakyvytön, halvaantunut. Mutta on myös henkistä ja hengellistä halvaantumista, joka aivan selvästi on yrittänyt kohdallani nostaa päätään viime aikaisten huonojen säiden aikana. Se on siis lamaantuneisuutta tehdä ylipäätänsä mitään henkistä, hengellistä asiaa. Ollaan vain ja örvötetään.
Huomasin merkkejä tällaisesta ja ryhdyin toimiin estääkseni henkisen lamaantumisen pahenemista. Miten? No ainakin näin, että aloin kirjoittaa asioita tietokoneruudulle niitä suuremmin valmistelematta, ihan spontaanisti, kirjoittaen, mitä kulloinkin mieleen tulee. Ja kumma kyllä, tekstejä onkin tullut ihan kiitettävästi. Hyviä vai huonoja, opettavaisia vai tyhjänpäiväisiä - sillä ei itse asiassa ole niin suurta väliä, kun en kirjoita niitä kuitenkaan pääasiassa muille, vaan enemmänkin itselleni ajatusten selkeyttämiseksi. Mutta tietysti samalla toivon, etteivät ne nyt ihan törppöjäkään olisi ja joku niitä lukisikin.
Tuo henkinen lamaantuminen, henkinen halvaantuminen on pelottava asia. Senkin voinee listata samaan läjään erilaisten muiden vastaavien ihmisten puutteiden ja heikkouksien kanssa, papit taitavat puhua synneistäkin. Laiskuus, velttous, turhanpuhuminen, ylpeys, valehtelu, tuomitseminen, kaikella (ei pelkästään ruualla) mässäily, viha, ärtyneisyys, julmuus, toivottomuus. Onhan noita! Ja jokaiselta meistä taitaa löytyä useimpia noista. Joten tekemistä meillä kaikilla riittää, jos/kun niitä aikoo torjua ja niistä parantua.
Mutta tuo varsinainen ajatukseni nyt: hengellinen, henkinen halvaantuminen, lienee samalla hengellistä heikkoutta. Kirkolla on siihen oma lääkkeensä. Meidän tulee vain tunnistaa tuo väliimme ahtautunut vaiva, synti, ja meidän tulee katumuksen kautta päästä eroon tuosta vaivasta, synnistä. Meidän tulee silloinkin uskaltaa sanoa: "Herra, paranna minut!" Kuinka usein voimmekaan lukea Raamatusta Kristuksen parantaessa sairaita ja vaivaisia jopa vaikeasti vammaisia Hänen sanansa: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." (Matt.9:2)
Sairauksiin saatavat lääkkeet eivät yleensä maistu hyvältä. Niin ei katumuskaan. Sen tekeminen on joskus vaikeaa kuin mikä. Pidämme pappejakin liiaksi kavereina tai "ihmisinä" noissa tilanteissa ja joskus ehkä papitkin pitävät itseään liian "ihmisinä" noissa tilanteissa ja silloin on vaara, ettei tule sanottua ihan kaikkea sitä, mitä pitäisi. Tuolla edellä mainitulla ihmisyydellä tarkoitan kai jonkinlaisia inhimillisiä piirteitä, jotka nousevat väkisin katuvan maallikon mieleen synninkatumustilanteessa (kaveruus, ystävyys, mitähän tuokin minusta ajattelee, jne.). Näin ei toki aina ole tai pitää kai sanoa, että "ammattilainen pappi" ei toimi koskaan noin eikä ole tuollainen. Meidän pitää vain uskoa ja luottaa siihenkin, että hän, pappi, on vain väline minun ja Jumalan välissä ja toimia sen uskon mukaan.
Emme saa antaa hengellisen rohkeuden pettää ja hengellisen heikkouden vallata mieltämme. Usko, uskominen, on osaltaan myös juuri tuota hengellistä rohkeutta. Rohkeutta sanoa, tehdä ja toteuttaa uskoaan. Ja silloin eivät tuollaiset edellä mainitut maalliset ja inhimilliset asiat paljoa paina vaakakupissa. Tietoisuus taakan kevenemisestä on suurempi, kuin pelko moisista maallisista, inhimillisistä, turhista asioista. Ilo ja riemu on suuri, kun hengellinen halvaantuminen helpottuu ja poistuu. Tunnekuohu ja lamaannus poistuvat. Sisimpämme täyttyvät uudesta energiasta ja rauhasta sekä uudesta elämänhalusta.
Sinua ainoaa vastaan olen tehnyt syntiä, olen tehnyt pahaa sinun edessäsi. Sinun sanasi ovat tosia, sinä olet oikeassa ja voitat, kun oikeutta käydään sinua vastaan. Katso, vääryyden teoista olen saanut syntyni, synninteossa äitini minut halusi.
Sillä, katso, sinä rakastat totuutta, viisautesi kätketyt salat sinä ilmaisit minulle.
Vihmo minut iisopilla, niin puhdistun, pese minut, niin tulen lunta valkeammaksi. Sinä saat minut kuulemaan iloa ja riemua, nöyryytetyt luuni pääsevät iloitsemaan. Käännä kasvosi pois synneistäni, pyyhi pois kaikki rikokseni. Luo minuun puhdas sydän, Jumala, uudista sisimpääni vilpitön henki. Älä karkota minua kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Anna minulle pelastuksesi riemu ja vahvista minua henkesi johdatuksella. Minä opetan lainrikkojille tiesi, ja jumalattomat palaavat sinun luoksesi.
Jumala, pelastukseni Jumala, vapauta minut, vaikka vuodatin veren, niin minun kieleni riemuitsee sinun vanhurskaudestasi. Herra, sinä avaat minun huuleni, ja suuni julistaa sinun kiitostasi.
Jos olisit halunnut uhrin, olisinhan sen antanut; polttouhrit eivät miellytä sinua. Murtunut mieli on uhri Jumalalle, särkynyttä ja nöyrää sydäntä Jumala ei hylkää.
Tee hyvää, Herra, laupeudessasi Siionille, rakennettakoon jälleen Jerusalemin muurit! Silloin sinulle ovat mieleen vanhurskauden uhrit, uhrilahjat ja polttouhrit, silloin tuodaan nuoria sonneja sinun alttarillesi.
(Psalmi 51 Septuagintan mukaan)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti