lauantai 14. heinäkuuta 2012

50. Vieläkö osaamme käyttäytyä?

Löysin jostain netin syövereistä tekstin äidin parhaista neuvoista. Sen alussa sanotaan:


Naura. Mieti. Ilmaise tunteesi. Varsinkin hyvät fiilikset. Unelmoi. Osoita rakkautta. Etsi hyvää. Nuuhki kukkia. Kuje verkkaan. Juokse. Naura. Ole tosi.


Todennäköisesti nuo neuvot eivät ole oman äitini ikäisen ihmisen neuvoja. Äitini ei nimittäin olisi tunnistanut sanaa "fiilis" tai sitten hän olisi yhdistänyt sen sanaan "viili". Mutta siltikin - ihan kunnollisia neuvoja, joita useamman meistä tulisi noudattaa.


Jokin tuossa neuvopätkässä muistutti isästäni, vanhasta karjalaisesta, sodan käyneestä ja kokeneesta kauppiaasta, joka omalla erikoisella tavallaan opetti minulle monia asioita. Muun muassa supliikin, jota nykyään nimitetään verkottumiseksi, ja monelta osin myös hyviä käytöstapoja, joita tosin nykymaailma on yrittänyt karsia voimakkaasti pois. Tuossa äidin neuvossakin oli kohta, jonka isäni opetti näin: "Jos ei maailma mitään muuta osaa opettaa, niin ainakin se opettaa hiljaa kävelemään."


Voi kuinka kauan osasinkaan teititellä vanhempia ihmisiä. Jossain elämän vaiheessa se sitten hieman kuoleutui, mutta onneksi on nykyään taas palannut ainakin joiltain osin. Minä kuulun siihen ihmisjoukkoon, joita ärsyttää kun nuori, mutta muuten ihan fiksu finninaamainen nuori kysyy kaupassa: "Mitäs sulle sais olla?" En ole vielä koskaan vastannut - vaikka mieleni on kyllä usein tehnyt - että "hyviä käyttäytymistapoja myyjältä".


Työssäni kohtasin usein hauskoja tilanteita, jotka olivat kuin kahdesta eri maailmasta. Luokseni tuli asiakas, usein nuori äiti lapsensa asioissa ja hän sinutteli minua vanhempaa miestä surutta. Se ei minua toki haitannut, mutta minä en suostunut sinuttelemaan häntä, vaan teitittelin. Sihteeri seuratessaan joskus tilannetta läheltä virnisteli, kun kaksi ihmistä puhui kuin kahta eri kieltä toisilleen.


Liekö ollut sen ns. vapaa kasvatus, joka vei käytöstavat. Samaan aikaan sodassa olleet veteraanit saivat syyn siitä, että menivät sotaan ja heistä tehtiin hylkiöitä. Lapset saivat kasvaa vapaasti, miten halusivat, ja aikuiset, siis vanhemmat, saivat elää elämäänsä myös, miten halusivat. Sen seurauksena saimme sitten sukupolven, jolla ei suuresti ollut käyttäytymistapoja - ainakaan kaikilla.


Itse kasvatimme omassa perheessäni lapsemme (siltä osin kuin itse ennätin ja olin kotona) ehkä kuitenkin toisella, ainakin hieman perinteisemmällä tavalla. Kiitos kasvatuksesta kuuluu kuitenkin tässä tapauksessa ainoastaan ja vain  lasten äidille. Itse yritin tukea sitä kaikin mahdollisin keinoin, mutta osallisuuteni oli ainakin talviaikaan vähäisempää. Kesällä kyllä otin edes hieman takaisin talvella menetettyä.


Itse olen saanut omassa lapsuudessani todella perinteisen kasvatuksen, johon kuuluivat myös vitsat. Ne piti vielä kaiken lisäksi itse hakea pihamaalta ja voi niitä lukuisia kokeellisia yrityksiä löytää vähän kipua tuottavia vitsoja. Muta sanon nyt heti perään - en varmaankaan koskaan saanut syyttä vitsaa ja jos sain, sekin oli vain kasvatukseksi. Yhtään en kanna kaunaa isälleni, jolle tämä tehtävä aina lankesi, kun äiti ei raaskinut.


Enemmän kuin vitsaa, saimme tarvittaessa arestia. Mutta ei ihan millaista vain arestia. Isäni "lempirangaistus" oli lähettää minut (tai joku muu kolmesta pojasta) yläkertaan omaan huoneeseen ja mukaansa sai kirjan. Ei ihan mitä tahansa kirjaa, vaan yhden ja tietyn kirjan. Dale Carnegien vuonna 1937 kirjoittaman elämäntaito-oppaan, jota pidetään alan klassikkona: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa (How to Win Friends and Influence People). Taisipa tulla luettua tuo kirja kannesta kanteen lukuisia kertoja, siksi monta kertaa kuitenkin yläkerran huoneessa aikaani vietin. Kirja ei ollut siellä valmiina, se piti aina noutaa olohuoneen kirjahyllystä. Niin - ja "maailmaan palattuani" isäni saattoi tehdä jonkin kiperän kysymyksen lukemani kirjan osan sisällöstä.


Palaan kirjan ohjeisiin varmaankin vielä uudestaan myöhemmissä houkan harhoissani, mutta laitan tähän jotain. Tässä alkuun kuusi keinoa, joilla saat ihmiset pitämään itsestäsi:


1.Tunne aitoa kiinnostusta toisiin ihmisiin.
2. Hymyile.
3. Muista, että ihmisen nimi on hänelle hänen kielensä suloisin ja tärkein äänne.
4. Ole hyvä kuuntelija. Rohkaise toisia puhumaan itsestään.
5. Puhu siitä, mikä kiinnostaa toista.
6. Saata toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi - ja tee se vilpittömästi.


Hyviä ohjeita tämänkin päivän urbanisoituneille ja liiaksi tietokoneidensa ääressä aikaansa viettäville ihmisille. Jos korvaat yllä olevassa ohjeessa sanan "ihminen" tai "toinen" sanalla "tietokone", ymmärrät, mitä tarkoitan. Mene ja kohtaa toinen ihminen. Naura. Osoita rakkautta. Ole tosi.



*
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"


Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.


Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."





HAP
internetääliö

1 kommentti:

  1. Hyvin kirjoitettu.

    Yksi juttu vain ihmetyttää joskus, en tarkoita tätä nyt osoittaa sinulle, vaan ihan yleisenä huomiona kasvatuksesta: mistä ne huonosti kasvatetut lapset ja nuoret tulevat? Kun suurin osa nuorisoa moittivia muistaa aina sanoa, että MEIDÄN nuoret ei tietenkään... vaan ne on ne muut.. Ja jos ulkopuolinen (naapuri, opettaja, täti) joskus varovasti antaa omasta lapsesta tai nuoresta kielteistä palautetta, niin sitten suututaan eikä ainakaan uskota, vaan mollataan tämä vieras aikuinen lyttyyn. Kun eihän se MEIDÄN lapsi..

    Kuinkahan monen törkysuisen ja huonokäytöksisen nuoren vanhemmat ovat siinä suloisen viattomassa uskossa, että kotonaan kasvaa täysi kerubi.

    VastaaPoista