torstai 21. kesäkuuta 2012

43. Ahtaan paikan lumo

Ylistaron luterilainen kirkko 3. kerroksesta katsottuna

Risto Nordell kiteytti luettuaan edellisen läheisyyttä käsittelevän blogiaiheeni "villakoiran ytimen" hienoon määritelmään: ahtaan paikan lumo. Sitä se juuri on ja sitä sain kokea tekemälläni Länsi-Suomen turneella ihan roppakaupalla.


Nukuin kaksi edellistä yötä toisen vunukkani - prinsessan - kanssa matkailuauton takavuoteella melko "paperinohuesti". Leveys noin 120 cm, josta käytössäni oli ehkä noin 30-40 cm eli yksi kolmannes. Lopun tilan tuo ihanainen sydämeni murskaaja vei kokonaan. Milloin pitkittäin, milloin poikittain, milloin jalkopäässä, milloin tyynyllä, milloin varpaat nenässäni, milloin korvaani tuhisten pääni päällä. Ajoittain lievästi kitisten, jolloin hädissäni hain tuttia, jota en kuitenkaan löytänyt (kun oli selkäni alla ja painoi lapaluitani), suurimman osan kuitenkin tuhisten rauhallisesti. Ja aamulla prinsessalla oli valloittava hymy huulilla, josta sai lukea viestin: "Nukuinpa hyvin. Nukuitko sinäkin, ukki?"


Matkailuauto opettaa todella toisten huomioon ottamista. Tällaiselle känkkäränkälle, kuin meikäläinen nyt on, se tekee todella hyvää. Kyllä oli opettavaa, kun en "jaksanut" lähteä Ähtärissä eläinpuistokiertueelle sateeseen ja sen seurauksena sain tiskata jättitiskin sekä tehdä ruuan koko sakille. Päiväunet jäivät väliin. Ottihan se päähän, mutta sujui kuitenkin. Ja kuinka hyvältä maistuikaan kanapaistos ja makaronit sateisen, mutta mukavan retken jälkeen - ainakin vunukoille. Ja voi sitä koetun retken tarinan tulvaa!


Matkalle sijoittui paljon muutakin mukavaa: tapasimme aivan ihania ihmisiä - pohajalaasia, joiden tarina koskettaisi, jos sen kaiken kertoisi; näimme kauniita maisemia ja mielenkiintoisia kohteita, mm. Ylistaron todella suuren luterilaisen kirkon - kuulemma Suomen kolmanneksi suurin - muistutti muuten poikani mielestä hieman pohjalaista Notre Damea; näimme ahtaissa oloissa vaikuttavan jälleenrakennuskirkon, ortodoksisen Lapuan Pyhän Serafim Sarovilaisen rukoushuoneen (tšasounaksi sitä ei oikein Pohjanmaalla uskalla kutsua) ja joitain muitakin.


Oli hauska opetelle Etelä-Pohjanmaan murretta, vaiko liekö ihan kieli. Välillä olin joka tapauksessa ihan pihalla sanoista ja niin taisi olla joku muukin. Vunukat tapasivat myös serkkuja, joita eivät olleet koskaan nähneet ja näkivät monenlaisia ihmeitä. Ja jaksoivat juosta ja kiiruhtaa joka hetki ja joka paikaan aina "100 lasissa", Ylistaron kirkonkin ylimmälle parvellekin, joka muuten on siis ihan oikeasti kaksi kerroksinen ja portaita on riittävästi. Kyllä paluumatkalla sitten uni maistuikin - siis vunukoille, kaksi yötä paperinohuesti nukkuneelle ukille/kokille/tiskarille/autonkiljettajalle seuraava yö ilman prinsessaa lienee syväuninen ja hoitava. Harkitsen vakavasti lasillista tai paria J.P. Chenet'iä.

*
Herra, kuinka hyvä on olla Sinun vieraanasi: tuuli on täynnä tuoksuja, vuoret kurottavat taivaisiin, vedet ovat kuin reunaton peili, josta kultaiset valonsäteet ja kevyet pilvet kuvastuvat. Koko luonto kuiskii salaisesti ja on täynnä hellyyttä; linnut ja eläimetkin kantavat rakkautesi sinettiä. Siunattu on äiti-maa ja sen ohikiitävä kauneus, joka herättää kaipauksen ikuiseen isänmaahan. Siellä turmeltumattomassa kauneudessa kaikuu veisu: Halleluja!
(Kiitosakatistos, 2. kontakki)


HAP
internetääliö

1 kommentti:

  1. Hyvin kirjoitetun tekstin onnellisuus leviää mielen joka nurkkaan

    VastaaPoista