tiistai 14. elokuuta 2012

59. Rekisteröity parisuhde ortodoksisessa kirkossa - mahdottomuus vai mahdollisuus


Aika ajoin julkisuudessa nousee tai tarkoituksellisesti nostetaan keskusteluun ihmisten erilaiset seksuaaliset suuntautumiset. Muistamme hyvin ns. "television homokeskustelun", jonka seuraukset näkyivät ja tuntuivat laajasti etenkin luterilaisen kirkon puolella. Kirkosta erottiin, ihmisiä tuomittiin sanomisistaan tai ajatuksistaan sanoin ja kirjoituksin suvaitsevaisiksi tai suvaitsemattomiksi. Jälkipyykki muistutti paljolti nykyaikaista noitavainoa.

Ortodoksisesta kirkosta on usein sanottu, että se on välttynyt moiselta polemiikilta. Onko näin? Ja jos on miksi niin on?

Eivät ortodoksiset ihmiset poikenne niin suuresti valtavirrasta ja muista suomalaisista. Ei kuitenkaan liene olemassa yhtään luotettavaa tilastoa, joilla voitaisiin osoittaa esimerkiksi homoseksuaalisten ihmisten osuus väestöstä, joten lienee yhtä mahdotonta sanoa, paljonko ortodokseissa on erilaisia sukupuolisia suuntauksia edustavia ihmisiä.

Yleinen mielipide ortodoksisesta kirkosta tuntuu olevan - ainakin näin ortodoksina subjektiivisesti katsellen - näissä asioissa melko myönteistä ja "myötäkarvaan silittävää". Mielenkiintoista pohtia, mistä tuokin johtunee. Ortodoksisesta kirkosta on myös usein sanottu, että se on median lellikki. Sitä ei käsitellä samanlaisin ottein, kuin toista kansalliskirkkoamme, luterilaista kirkkoa. Kaikkeen tähän miellyttävyyden ohessa liittynee kuitenkin myös suuria ongelmia ja loukkuja, joihin kirkko voi pudota.

Miellyttävän julkikuvan vuoksi ortodoksisesta kirkosta on saattanut muodostua monelle kirkkoon liittyvälle tai sitä aikovalle väärä kuva: Kuva liian myönteisestä, kaikki sietävästä kirkosta, mikä ei ihan kokonaan suinkaan pidä paikkaansa. Ehkä joitain asioita ei ole kirkossamme vain tuotu esille samalla tavalla ja selitelty samalla tavalla kuin toisessa kansalliskirkossamme.

Samalla kirkkomme on selvästi monessa asiassa konservatiivisempi kuin luterilainen kirkko. Monet kirkon kannalta katsotut asiat, kuten vaikka pappeus (vrs. naispappeus), ovat ja pysyvät vakaina ortodoksisessa kirkossa. Uskon peruskappaleet eivät muutu vuosittain. Niiden muuttamisesta joksikin muuksi ei edes paljoa puhuta. Samalla on kuitenkin mielenkiintoista havaita myös se, että monelle kirkkoomme liittyvälle on muodostunut kuva, että kirkkomme on liberaalimpi kuin luterilainen kirkko, ainakin joissain asioissa ja tämä puheena oleva sukupuolinen suuntautuminen on heidän mielestään juuri yksi tällainen asia.

Tästä syystä julkisuuteen on melko voimakkaasti markkinoitu käsitystä, jonka mukaan ortodoksinen kirkko sietäisi enemmän tai paremmin sukupuolista seksuaalisuuden poikkeavuutta. Myöskin ns. enemmän tai vähemmän tunnetut ortodoksiset julkihomot - osa heistä kirkkoon aikuisiällä edellä mainituista syistä liittyneitä - ovat muokanneet varmasti käsitystä tässäkin asiassa. Kun heitä ei ole ortodoksisen kirkon taholta julkisesti tuomittu, on katsottu, että kirkko suvaitsee asian ja sietää sitä paremmin.

Ortodoksisella kirkolla ei ole yhtenevää kaikkia paikalliskirkkoja sitovaa kantaa esimerkiksi juuri homoseksuaalisuuteen, kuten ei moneen muuhunkaan nykyaikaiseen eettiseen kysymykseen, jotka eivät nousseet ensimmäisen vuosituhannen aikana esille niin, että niitä olisi erikseen ilmiöinä käsitelty yleisissä seitsemässä ns. ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. Siksi ortodoksinen kirkko ei ole lausuntoautomaatti, josta joko "nappia painamalla" tai kirkkoa ärsyttämällä saa lausunnon asiaan kuin asiaan: sukupuolenvaihtoon, aborttiin, verensiirtoon, elinten luovuttamiseen ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Moneen asiaan on toki sanottu ns. kirkon kanta, mutta sitä ei ole vahvistettu koko Kirkon kannaksi. Siis joku paikalliskirkko voi asiasta lausua jotain, mutta koko ortodoksinen yhteisö, Kirkko, ei ole asiasta lausunut mitään yhteistä.

Jos tarkastellaan asiaa koko Kirkon kannalta peruslähtökohta kuitenkin on, ettei ortodoksisen kirkon kanta esimerkiksi homoseksuaalisuuteen ole vuosisatojen tai voitaneen jo sanoa vuosituhansien aikana muuttunut. Näkökantaa voidaan toki uudistaa, huomioiden, että kirkolla on aina tässä asiassa ollut perimmäisenä huolenaiheena ihminen, joka harjoittaa tällaista toimintaa tai joka on identifioitunut homoseksuaaliksi. Kirkon huolena ei siis ole synti vaan syntinen. Ortodoksisen kirkon opetus on aina ollut selkeä suhteessa homoseksuaalisuuteen. Otetaan siis tämä asia seuraavaksi tarkempaan tarkasteluun.

Raamatussa on lukuisia viittauksia samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja heidän seksuaaliseen toimintaan. Alkaen 1. Mooseksen kirjasta, jossa on viittaus homoseksuaalisuutta harjoittaviin miehiin Sodomassa (josta termi sodomia). Myös 3. Mooseksen kirjassa viitataan ”pyhyyden koodiin” ja rangaistukseen tällaisesta toiminnasta: "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa." (3. Moos.20:13)

Vanhan testamentin yleisimmät seksuaalisia suhteita käsittävät kohdat ovat ”normaaleja” miehen ja naisen välisiä sukupuolisuhteita, joiden tarkoituksena on lisääntyminen, suvun jatkaminen. Tätä samaa näkemystä, ajattelua ja opetusta jatketaan Uudessa testamentissa etenkin apostoli Paavalin kirjoituksissa. Hän tuomitsee miesprostituoidut ja homoseksuaalit korinttolaiskirjeessään: "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät."

Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat kirkon mielipiteen kehityksen homoseksuaalisuuteen. Vanhan testamentin näkemys on sopusoinnussa tuon ajan juutalaisen yhteiskunnan eetokseen, katsontakantaan: ”tuomio ja rangaistus”.

Uuden testamentin apostoli Paavalin opetukset vastaavat Kristuksen opetusta, missä ”tuomio” sisältää varoituksen ”kovasta rakkaudesta” ja että tällainen aktiivisuus estää ihmistä ”perimästä” Jumalan valtakuntaa. Tällainen ajattelun ja opetuksen kehitys on merkittävää erilaisille signaaleille maailmanlopusta ja Kirkon aidosta huolesta ihmisistä. Apostoli Paavalin kirjoitukset ovat merkittäviä myös siksi, että niissä homoseksuaalisuus mainitaan samassa yhteydessä muiden syntisten toimintojen ja intohimojen kanssa.

Myös Kirkon isät ovat kirjoittaneet asiasta ja ilmaisivat saman ajatuksen ja opetuksen: homoseksuaalisuus on moraalitonta ja väärin. Didakhe (kreikaksi: Διδαχή / Opetus) eli apostolien opetus (Kahdentoista apostolin opetus), vuosina 50-160 kirjoitettu ohjeisto kristilliselle yhteisölle sekä pyhän Basileios Suuren kanonit, pyhien Johannes Krysostomoksen, Augustinuksen, Gregorios Nyssalaisen, Johannes Paastoajan kanonit sisältävät joitain aiheeseen liittyviä kirjoituksia kuten myös 500-luvun Justinianoksen teksti viisi-kuudennesta ekumeenisesta kirkolliskokouksesta. Kaiken kaikkiaan Uuden testamentin ja Kirkon isien kirjoituksissa ei ole esimerkkejä homoseksuaalisuuden hyväksymisestä, tunnustamisesta tai edes suvaitsevaisuudesta.  

Ortodoksinen kirkko ottaa huomioon, että homoseksuaali on ihminen, persoona ennen kaikkea ja toimet, jotka hän tekee, ovat tarkastelun alaisia ja siten kirkon kannalta katsottuna syntisiä. Tämä on merkittävä seikka noissa tapahtumissa, jotka on aiemmin mainittu ihmisiä tuomitsevina, sillä on tehtävä selvä ”ero homoseksuaalisen aktin ja tällaiseen aktiin viehtymyksen (halun)” välille. Pohjimmiltaan vanhoissa ortodoksisissa kirjoituksissa ja uusissa kannanotoissa suunnataan huomio siis siihen toimintaan, jota ihmiset harjoittavat. Eräänlainen epävirallinen yhteenveto lausumista voisi olla: "Ortodoksinen kirkko ei tuomitse henkilöä, joka pitää tämän homoseksuaalisen taipumuksensa kurissa ja kirkko auttaa homoseksuaaleja, jotka haluavat löytää tämän vapauttavan suunnan." Näin asiaa on esimerkiksi muotoiltu Amerikan ortodoksisten kirkkojen piirissä.

Tämäkin osoittaa, että Kirkon palava halu on auttaa ihmisiä olemaan tekemästä näitä toimia. Kuten on muidenkin syntien, syntisten tapahtumien kohdalla ja intohimojen torjumisessa, on oltava vilpitön ymmärrys, että tällainen käyttäytyminen on väärin ja että on oltava vilpitön halua korjata asia rukouksen ja parannuksen kautta. Meitä muistutetaan Kristuksen omista sanoista halvaantuneelle (Joh.5:6): "Tahdotko tulla terveeksi?" Siksi ortodoksisissa kannanotoissa on selvä yhteys homoseksuaalisuuden ja sen Kirkon näkemyksen kanssa, missä aviorikos, haureus tai muu seksuaalisesti loukkaava käyttäytyminen on syntiä.

Amerikan kreikkalais-ortodoksisen arkkihiippakunnan pappi, isä Stanley Harakas (s. 1932) toteaa omassa kannanotossaan asiasta, että tällaiset asiat ovat kaikki intohimoja, jotka – vaikka olemme luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi – ihmisen lankeemuksen seurauksena valitettavasti riivaavat meitä. Näitä seksuaalisesti suuntautuneita intohimoja on käsitelty ehdottomina ja käsitellään samoin Raamatussa, kanoneissa, patristisissa kirjoituksissa, koska ne ovat uhka kirkon keskeiselle teemalle ja avioliiton opetukselle.

Avioliiton merkitys ortodoksiselle kirkolle on osoitettu sekä siinäkin tosiasiassa, että Kristuksen ensimmäinen ihme tehtiin Kanaan häissä (Joh.2:1-11), että avioliiton ikuisen pyhittämisen sakramentissa. Vaikka avioliitto ei ole kaikkien Kristuksen ruumiin jäsenten valinta, sillä jotkut valitsevat luostarielämän, ei ole epäilystäkään sen keskeisestä merkityksestä Kirkolle ja se on varmasti ainoa oikea tilanteessa, jossa ihmisellä on seksuaalisia suhteita toisen kanssa (lisääntymisen vuoksi). Morsian ja sulhanen yhdistetään yhteen sakramentin kautta ja heistä tulee yhtä lihaa pitkälti samalla tavalla kuin ”Kirkko on liitetty Kristukseen”. Myös sakramentin aikana he tarjoavat elämänsä Kristukselle, toinen toisilleen ja heidät symbolisesti kruunataan marttyyrien kruunulla.
*

Kysymykset vihittäville:
"Onko sinulla (miehen nimi/naisen nimi) hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli ottaa aviovaimoksesi/aviomieheksesi tämä (naisen nimi/miehen nimi), jonka näet tässä vierelläsi ?" Kysymykseen vastataan: "On, arvoisa isä."
Kruunaus:
"Jumalan palvelija (etunimi) kruunataan Jumalan palvelijattaren (etunimi) kanssa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen."
"Herra, meidän Jumalamme, kruunaa heidät kunnialla ja arvonannolla."
(tekstejä avioliiton sakramentista)



HAP
internetääliö

7 kommenttia:

  1. Rohkeasti kirjoitettu. Ihme ettei vielä ole tullut kakkaa niskaasi tämän johdosta.

    Nykyisin SETA on se instanssi, jolla on yksinoikeus "totuuteen" mitä tulee homouteen. Kirkonkin pitäisi kantaansa muuttaa ajan tuulissa - mikä hullu ajatus.

    Meidän kirkkomme tuomitsee synnin, mutta rakastaa ja auttaa syntistä. Kaikki meistä ovat heikkoja, jokainen lankeaa synteihin. Mutta syntiä ei koskaan saa selittää hyväksi tai luonnolliseksi. Siinä se ero juuri onkin. Synti on syntiä ja sellaisena pysyy, jos olemme uskollisia Isien opetuksille, Raamatulle ja koko traditiollemme. Eivät muutkaan synnit ole lakanneet olemasta syntejä aikojen saatossa! Varkaus, tappaminen, epäjumalain palvominen ovat ihan yhtä syntejä tänään kuin tuhat vuotta sitten.

    Jotkut ortodoksit yrittävät tietoisesti välttää "homokeskustelua", lähinnä koska pelkäävät sen kai aiheuttavan samanlaisen eroaallon kuin mitä lut. kirkko koki telkkkarin homoillan jälkeen. Mutta eikö tämä ole pelkuruutta ja vastuuttomuuttakin? Minusta erityisesti kirkkoon liittyvien, tai sitä harkitsevien, pitäisi saada tietää kirkon opetus mitään salaamatta tai kiemurtelematta. Ei muuten ihminen voi tehdä oikeaa päätöstä. Siksi myös mediassa käytävä keskustelu on tärkeää. Olen huomannut nimittäin, että seurakuntatasolla liittyjien tieto ortodoksisuudesta on hyvinkin vaihtelevaa. On ihmisiä, jotka ovat lukeneet paljon aiheesta ja seuranneet jumalanpalveluksia, mutta valitettavasti on myös hyvin pinnallisen tietomäärän jälkeen liittyneitä, jotka sitten kokevat kirkon "konservatiivisuuden" pettymyksenä. Nämä ihmiset usein alkavat sitten aktiivisesti toimia "muuttaakseen" kirkkoa mieleisekseen. On kaikkia nettiadresseja ja yhdistyksiä. Tällainen on täysin ortodoksisuuden hengen vastaista.

    T: Johannes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Meidän kirkkomme tuomitsee synnin, mutta rakastaa ja auttaa syntistä. Kaikki meistä ovat heikkoja, jokainen lankeaa synteihin."

      Kyllä, sinä tässä ihan oikeassa! Mutta jos ihminen halua olla kirkossa, hänen pitää ymmärtää että hänen elämä tästä hetkestä alkaa muuttua. Jos hän teki jotain Jumalan sanan vastustava, hänen pitää pyytää anteeksi Jumalaa ja lopettaa pahaa tekemistä. Jos hän ei halua lopettaa, hän ei voi osallistua ehtoolliseen ja kaikkiin Jumalan palveluksiin. Heidän mieli ihan selvää:

      "Seksuaalisuus ei määrittele koko ihmistä. Homoseksuaalisuus on synnynnäinen taipumus, ei valinta. Toivomme, että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ortodoksit löytävät hengellisen kotinsa omasta seurakunnastaan ja että he voivat osallistua täysipainoisesti kirkon jumalanpalvelus- ja rukouselämään ja sakramentteihin.

      Kirkon opetus seksuaalisuudesta, perheestä ja miehen ja naisen tasaveroisuudesta kohtaa monia haasteita, joista homoseksuaalisuus on vain yksi. Mielestämme homoseksuaalisuus on ennen kaikkea pastoraalinen kysymys, ei dogmaattinen. Toimimme Yhteys-liikkeen arvojen puolesta oman kirkkomme pyhän tradition ja kanonisen perinteen puitteissa. Emme ole luomassa kirkon elämään uusia käytäntöjä tai rinnasta homoseksuaalisia parisuhteita avioliittoon."

      Kyllä, seksuaalisuus ei määrittele ihmistä eikä muut hyvät vai pahat teot, vain synnintunnustus ja parantamistahto, jota emme näe heillä. Miten ihminen voi parantaa itsestä, jos hän sanoo "Homoseksuaalisuus on synnynnäinen taipumus, ei valinta". Tarkoitetaanko se että Jumala tekee pahoja, ja ihmisille ei tarvitse muuttaa itsestä? Jos on Jumalan teko, siis onko Jumalan vastuu? Mitä tulee seuraavaksi? Pitääkö nyt pedofilia myös tunnustaa Jumalan luomiseksi? Jos muistan oikein, Satana oli myös Jumalan teos, mutta hän itse valitsi olla Jumalan vastustajana. Ja Jumala aina antaa ihmisille vapaus olla Jumalan tai Satanan kanssa.

      T: Maria L.

      Poista
  2. Aiheesta on edellisen, hyvän kolumnin lisäksi hyvä kokonaisesitys, Hannu Pöyhösen kija: Homoseksuaalisusuus ortodoksisen perinteen valossa. Suosittelen!
    i.Kosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kirja. Täyttä asiaa. Ei jää epäselväksi mikä on kirkon parituhatvuotinen linja.

      Poista
  3. Koko hässäkkähän alkoi siitä, kun joukko papistoa meni taannoin allekirjoittamaan ns Yhteys-liikkeen adressin, jossa oli selvästi Kirkon opetuksen kanssa ristiriidassa olevia tavoitteita. Teko poiki joukon valituksia, joiden seurauksena allekirjoittajat poistivat nimensä varsinaisesta adressista, mutta kynäilivät siihen oman liitteensä. Sen jälkeen rintamalinjat ovat olleet selvät: yhteyspapisto vs. muut.

    Minusta asetelma on täysin analoginen sille, että papisto ei saa osallistua puoluepolitiikkaan, jotta ei syntyisi turhia kahtiajakoja. Miksi tätä logiikkaa ei sovelletakaan tähän tilanteeseen, ei ole tullut selväksi. Ilmeisesti säännöt eivät vaan yksinkertaisesti koske kaikkia. Tokihan asioilla on se ero, että politikointi hajoittaisi laumaa todennäköisesti paljon tätä adressitouhua vähemmän.

    Joskus on vedottu siihen, että kun Jla on luonut jotkut ihmiset homoseksuaaleiksi, näillä on kuviteltu ”oikeus” toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Tiedämme kuitenkin, että Jla ei ole luonut kaikkia ihmisiä avioliittoon kelpaaviksi. Olisi aika absurdia, jos joku tällainen heteroseksuaalinen henkilö toteuttaisi omaa seksuaalisuuttaan aktiivisesti esim. prostituoitujen kanssa ja samalla suureen ääneen vaatisi, että Kirkon tulee hyväksyä ja siunata hänen käyttäytymisensä, koska se vastaa sitä, millaiseksi hänet on luotu ja mihin hänellä muka siksi on ”oikeus”.

    Nimimerkki Johannes viittaa kirkostaeroaallon pelkoon mahdollisena selityksenä sille, miksi meillä on oltu aiheesta lähinnä hiljaa. Tämä varmaan on yksi mahdollinen seuraamus, mutta olen nimimerkin kanssa samaa mieltä: so what! Jos joku pahoittaa mielensä siitä, että Kirkko pitää hänen toimintaansa syntinä, hänelle tarjotaan parannuksenteon mahdollisuutta. Jos tämä ei kelpaa, ei Kirkko voi muuttaa omia prinsiippejään veronmaksajan säilyttämiseksi. Jos se toimii niin, se ei ole viemässä jäseniään kohti pelastusta vaan kadotusta.

    Meillä on ilmeisesti valittu linjaksi olla asiasta mahdollisimman hiljaa, jotta se vähitellen vaiettaisiin kuoliaaksi. Tätä taustaa ja ratkaisua vasten on ilahduttavaa lukea, että Moskovan patriarkaatissa on ryhtiä puhua asioista niiden omilla nimillä ja tuoda keskusteluun oman yhteisen traditiomme mukaiset näkökannat: http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2012/06/14/patriarkka-kirill-puhui-samaa-sukupuolta-olevien-liitoista-suomalaisille-piispoille/ . Monia suomalaisia harmittaa Moskovan toiminnan laajentuminen maassamme. Kaikkien näin ajattelevien olisi syytä katsoa peiliin ja analysoida tämän laajentumisen takana mahdollisesti olevia syitä ja vaikuttimia!

    HAP:lle kiitos, kun hän osaa sanoa asiat kauniisti ja yksinkertaisesti, mutta samalla niin selkeästi, että väärintulkinnalle ei ole sijaa! Toisaalta-toisaalta -jargonia on muutenkin kuultu tarpeeksi.

    Hannu Pöyhösen kirja on hyvä ja menee asian hengelliseen ytimeen. Tämä tuli selväksi siitä mourusta, mikä sen julkaisemisen jälkeen alkoi kaikua. Niin tullee tapahtumaan tämänkin keskustelun tiimoilla.


    Ilkka Soini
    erikoislääkäri
    Vantaa
    isoini@mac.com

    VastaaPoista
  4. Avioliittoon.
    Käsittääkseni joku muukin Kirkon sisällä on sanonut, että aviopuolisoiden välinen seksi ei ole yksinomaan lisääntymistä varten, vaan yhdistämään heitä ja tuomaan lohtua ja iloa.

    Heikki Hattunen

    VastaaPoista