perjantai 27. huhtikuuta 2012

32. Nöyryys, alistuvaisuus, luottamus

Nettiihoukka avaruuspuvussa ja
kypärä päässä.

Tutustuin noihin otsikon aiheisiin viikon alussa melko perusteellisesti. Olin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa melko isossa leikkauksessa. Varsinainen leikkaus kesti melkein kolme tuntia ja kokonaisuudessaan valmistautumisineen ja heräämisineen noin viisi tuntia.


Tilanne oli minulle monella tapaa uusi. Aiemmissa leikkauksissani makasin ns. munasillaan parturoituna lankulla tai muovihahlossa, nyt sain ylleni hienon "avaruuspuvun", jonkinlaisen lämpöhaalarin, jossa oli luukkuja siellä ja täällä. Aiemmat leikkaukset muuttivat loppujen lopuksi kovin vähän elämääni, nyt muutos on totaalinen. Puhunkin uudesta elämästä, joka alkoi tiistaina 24.4.2012.


Valmistautuminen tällaiseen leikkaukseen on melkoinen, se kesti kohdallani varmaan yli vuoden. Siihen mahtui ylä- ja alamäkeä, paniikkia ja mielenrauhaa, tuskaa ja rukousta sekä varmasti monenlaisia muitakin tunteita.


Myös itse operaatio opetti paljon juuri noita otsikon aiheita: nöyryyttä, alistuvaisuutta ja luottamusta. Nöyryyttä hyväksyä kaikki tapahtumat sellaisinaan, minulla ei enää tietyn ajan jälkeen ollut niihin oikeastaan mitään sanomista eikä vaikutusvaltaa. Alistuvaisuutta siinä, että nurisematta alistuin kaikkiin minuun kohdistuneisiin toimiin tuntuivat ne sitten vaikka kuinka hulluilta - mitä ne eivät siis suinkaan olleet, päinvastoin. Luottamusta niin Jumalaan, joka varjelee, kuin kirurgiin, joka todella teki parhaansa leikkauksessa.

Hauska yksityiskohta leikkauksesta oli aivan alussa, kun minut oli sidottu kiinni jos jonkinlaisiin letkuihin ja koneisiin. Kysyin hieman arastellen: "Saisinko vielä oikean käteni vapaaksi lyhyeksi aikaa?" Hoitajat ihmettelivat, haluanko rapsuttaa itseäni jostakin. "Ei", vastasin, "haluan tehdä ristinmerkin." Käsi vapautettiin siksi aikaa.



Itse leikkaus meni yllättävän hyvin, sanoisin jopa loistavasti. Kumpikin hoitivat hommansa mallikkaasti, Luoja ja kirurgi. Asiaa varmasti edesauttoi lukuisten ystävieni ja kaverieni esirukoukset, jotka mielessäni menin rauhallisesti ja luottavaisena leikkaukseen ja jotka näemmä myös tehosivat.


Nousin leikkauksesta ylös jo samana iltana yllättävän pirteänä ja hyvinvoivana, kipuja ei ollut paljoa, liikkeelle pääsin - yllätys, yllätys - jo leikkausta seuraavana päivänä, joka oli yllätys myös jumpparille.


Hoito sairaalassa on muuttunut valtavasti. Enää siellä ei ole montaakaan "sisar hento valkoista", vaan työ on muuttunut rutiinimaiseksi ja huomattavasti kylmemmäksi. Hoitajat tekevät parhaansa, mutta kun väkeä ei ole riittävästi, aika per potilas jää vähiin. Hieman tilanne oli selvästi vaikuttanut myös hoitajien suhtautumiseen potilaisiin, helposti saattoi tulla tiuskahduksia ja aina ei hoitoja aloitettu ns. ajoissa, mutta aloitettiin toki kuitenkin. Kasvinkin parta ajettiin viikon kuluttua. Jos satuit soittamaan tauon, raportin tai muun sellaisen paussin aikana, saattoi vastauksena olla tivahdus seinällä olevasta kovaäänisestä, että "mikäs se nyt on hätänä". Enpä siksi soitellut paljoakaan, ei tullut paha mielikään. Yksi perushoitaja, Jaana nimeltään, oli yliveto. Hän huomioi hiljaisenkin ja kommunikointirajoittuneen hoitamisen todella ystävällisesti ja ihmisläheisesti. Jos Jaanoja olisi ollut osastolla viisikin, tilanne olisi totaalisesti toinen. Kiitin häntä kädestä pitäen lähtiessäni.


Lääkärien työ olikin sitten erilaista, joskus osa heistä oli kaukaisia ja ihmisinä ajoittain etäisiä - eivät edes esitelleet itseään, kuin vasta kysyttäessä: kukas oikein olettekaan, kun tähän minua lääkitsemään olette tullut? Osa heitä oli ihmisläheisiä ja samalla rautaisia ammattilaisia - mm. kirurgini, siis hoitava lääkärini, osa enemmän tai vähemmän elvistelijöitä valkoisissa takeissaan, jotka katsoivat tietokoneesta kuinka voin. Eivät koputelleet edes mahaani, heh!


Kun sen lisäksi huoneeni kolme muuta potilasta olivat todella mielenkiintoisia ihmisiä kansamme syvistä riveistä: yksi teuvohakkaraismainen mies joka ryki ja köhisi yöt ja päivät, yksi lähes kasvisasteella, mutta joka kuitenkin kuuli ja ymmärsi kaiken ja yksi jolla oli kaiken aikaa uniapneakone hurisemassa korvani vieressä. Siksi pyysin korvatulpat ja niiden avulla nukuin yöt melko hyvin. Kiitos isältäni perimien hyvien unilahjojen.


Ymmärrettävästi halusin kotiin mahdollisimman pian. Koska toipumiseni siellä eteni suotuisasti, lääkärikin suostui kotiutukseen toisena päivän leikkauksesta. Nipullinen ohjeita ja muita papereita mukanani hurustelinkin sitten komeasti taksilla Kuopiosta Mikkeliin, taksamittari näytti noin reilua 250 euroa, minä maksoin Kelan omavastuun, 9,25 euroa.


Nyt uuden elämäni neljäntenä päivänä melkein kaikki on yhä hyvin, hieman kuume ja kurkkukipu vaivaavat, toivottavasti eivät ole mitään vakavampaa. Sen näen huomenna, jos kuume jatkuu. Menen silloin tarvittaessa lääkäriin.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli ravistuttava ja seurauksista saan nauttia loppuelämäni, on se nyt leikkauksen seurauksena pitempi tai lyhempi - Luoja yksin sen tietää eikä Hän sitä onneksi minulle kerro.
*

Synnyin maailmaan heikkona avuttomana lapsena, mutta Sinun enkelisi levitti säteilevät siipensä suojelemaan kehtoani. Sinun rakkautesi on valaissut kaikkia teitäni ja johdattanut minua ihmeellisesti iankaikkisuuden valoa kohti. Ensimmäisistä hetkistäni tähän päivään asti olet vuodattanut minulle kaitselmuksesi runsaita lahjoja. Kiitän Sinua ja laulan kaikkien niiden kanssa, jotka Sinut tuntevat:

* Kunnia Sinulle, kun kutsuit minut elämään;

* Kunnia Sinulle, kun näytit minulle maailmankaikkeuden kauneuden;
* Kunnia Sinulle, kun avasit viisauden kirjaksi eteeni taivaan ja maan;
* Kunnia Sinulle ikuisuuden läsnäolosta ajallisen maailman keskellä;
* Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi;
* Kunnia Sinulle elämäni jokaisesta askeleesta;
* Kunnia Sinulle kaikista surun huokauksistani;
* Kunnia Sinulle jokaisesta ilon hetkestä;
* Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.
(Kiitosakatistoksen 1. iikossi)








HAP
internetääliö

torstai 26. huhtikuuta 2012

31. Viides käsky

Kutsublogissa on nyt julkaistu lapsen viidennen käskyn selitys á la kirjailija Hellevi Matihalti.

Hän kirjoittaa lapsen 5. käskystä:

”Älä tapa tunteitani, ajatuksiani ja yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailulla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.”

otsikolla "Minun pienet asiani ovat minulle tosia".

Käy lukemassa: http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kutsu/

HAP
internetääliö


P.S. Back home again!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

30. Neljäs käsky

Kutsublogissa on nyt julkaistu lapsen neljännen käskyn selitys á la isä Sergius Colliander, Valamon ja Lintulan luostaria avustava pappi ja kahden lapsen isä. 

Hän kirjoittaa lapsen 4. käskystä: 

”Kunnioita poikaani ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää sekä itsessään että muissa olennoissa.”

otsikolla "Ota lapsen kokemukset todesta".

Käy lukemassa:

http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kutsu/


HAP
internetääliö

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

29. Kolmas käsky

Kutsublogissa on nyt julkaistu lapsen kolmannen käskyn selitys á la isä Rauno Pietarinen, matkapappi, seminaarin pappi ja kuuden lapsen isä.

Hän kirjoittaa lapsen 3. käskystä:
”Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikaasi, niin jaat sydämesi, ja jollei sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.”

otsikolla "Pyhitä aikaa myös minulle".

Käy lukemassa:

http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kutsu/


HAP
internetääliö

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

28. Toinen käsky

Kutsublogissa on nyt julkaistu lapsen toisen käskyn selitys á la KS Joensuun piispa Arseni.


Hän kirjoittaa lapsen 2. käskystä:
Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanani minulle merkitsevät.

otsikolla "Älä turhaan moiti".



Käy lukemassa:


http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kutsu/


HAP
internetääliö