maanantai 30. tammikuuta 2012

14. Napanuoran katkaisu

[ Klikkaa tästä aiheeseen sopiva musiikki soimaan taustalle (= toiseen välilehteen)  ->  "Välilehteen" ]


Olen muutamia vuosia touhunnut erään vapaaehtoisuuden pohjalta toimivan ortodoksisen Internet-sivuston parissa. Alusta alkaen on ollut joku "epämääräinen joukko ihmisiä", jotka ovat tehneet kaikenlaista jäynää laittaakseen kapuloita tuon sivuston rattaisiin. Tämä ei silti liene mikään globaalin salaliittoteorian oma paikallinen sovellutus, vaan ihan tuollaista tavallista supisuomalaista ja kotoperäistä kateuden teettämää askaretta, joka kuuluu näköjään ihmiseloon melko kiinteästi - ainakin joillakin.


Muistan, kun eräs professori kolmen aikaan yöllä - tiedä häntä pienessä vai suurissa maistissa vaiko ihan selvin päin - kyseli minulta, mitä me oikein yritämme sählätä. Toinen muistikuva tuolta akateemisesta maailmasta oli se, kun joku "homo novus" (toimittajan huomautus: tämä ei ole poliittinen kannanotto termin alkuosasta huolimatta) aikoi riistää tekemästämme työstä kaiken kunnian irti omaan CV:heensä "kaikkien tekemiemme loistavien ideoiden isänä".


No - noiden nippeli-nappeli-alkukankeuksien jälkeen sivusto on kyllä saavuttanut oman vakaan asemansa siinä maailmassa, johon se tehtiinkin. Hyvä niin! Sivuja on tehty talkoilla ja tosi suurella sydämellä. Nuo alussa mainitsemani "akateemikot" eivät tosin toki vieläkään siedä noita sivuja ja se saa ajoittain dragikoomisiakin piirteitä, mutta ei ollenkaan ole toimintaa haitannut. Luulenpa melkein päinvastoin, kun he ovat omassa "kieroutuneessa kielteisyydessään" toimineet jopa innoittajina. Tämä ei todellakaan ole ollut mikään itäsuomalainen hanke, jossa "kyvyttömät olisivat aikoneet saada haluttomat tekemään mahdottomia" - ei todellakaan, tehty on "mahottomiakin". Eikä se myöskään ole ollut noiden narisijoiden projektin kaltainen, joka yhä on "aikomista vaille valmis".


Kun mukava joukko tekee mukavaa asiaa, tuloskin on helposti saman näköinen. Näin tässäkin tapauksessa. Vaikka sivut eivät koko olemassaolonsa aikana ole saaneet mitään mainittavampaa säännöllistä tai tilapäistäkään taloudellista tukea, niitä on omilla tai pääasiassa yhden - ei tosin minun - rahoilla julkaistu tuo mainittu aika. Sanoisin, että kyseisen henkilön "suureta rakkaudesta ortodoksista kirkkoa kohtaan".


Joskus olen tuolla touhutessani sisältöjen tuottamisessa tosin miettinyt, viekö se minulta liian suuren osan elämästäni ja ajastani. Vastaus on ainakin vielä - ei. Käytetty aika on sopusuhdassa elämäntilanteeseeni, jossa ainakin tällä hetkellä riittää aikaa tällekin.


Myöskään en ole - ainakaan omasta mielestäni - vielä kadottanut käyttäjätunnusta ja salasanaa omaan Oikeaan Elämääni. Tunnukset ovat tallessa ja käytän niitä eli elän omaa oikeaa elämääni kuitenkin suurimman osan ajasta. Nautin oikeista ystävistä ja toivottavasti oikeista asioista tässä ajassa, reaalipaikassa - nyt.


En ole vielä luonut ympärilleni keinoystäviä, joista en tiedä mitään. En osallistu (ainakaan paljoa) kaiken maailman keskusteluihin, jotka eivät millään tavalla kosketa elämääni tai todellisia ystäviäni. En yritä tyrkyttää "besser-wisserinä" neuvoja ja ohjeita jokaiselle kaikesta. En hae korviketta tylsälle elämälleni täältä Internetistä. Ainut "isompi" ongelma, jonka nyt tosin kyllä huomasin, on se, että saatan ajoittain purkaa turhautumistani täällä. Mutta selitän sen yksinkertaisesti sillä, että täältä se on mahdollisesti suurimmaksi osaksi aiheutunutkin.


Silti kaikella on aikansa ja elämässä pitää kulkea aina eteenpäin uusiin seikkailuihin. Niitä etsiessä ajattelin ainakin osittain katkoa syntyneitä kiinnikkeitä vai ovatko ne vielä napanuoran jäänteitä asioihin, jotka tuntuvat jollain tavoin negatiivisilta jopa ajoittain pahoilta. Tai ainakin näihin asioihin voi aina ottaa uuden lähestymiskulman ja käsitellä niitä siitä kulmasta katsoen toivottavasti uudella tavalla. Toisinaan jopa - nykytermiä käyttääkseni - itsearvioiden. Sitä voisin nyt kokeilla.




*
Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.
(Joh.13:34-35)




HAP
internetääliö

torstai 26. tammikuuta 2012

13. Houkka saa maistaa houkkamaista elämää

[ Klikkaa tästä aiheeseen sopiva musiikki soimaan taustalle (= toiseen välilehteen)  ->  "Välilehteen" ]
 

Viime päivinä - ehkäpä noiden pressavaalien vuoksi - olen jostain syystä mietiskellyt normaalia enemmän houkan elämää. Olen vuosien saatossa lukenut monen Kristuksen tähden houkan elämäkerran ja usein miettinyt tuon omituisen kilvoittelun todellista ankaruutta. Houkkia potkittiin, heidän päällensä syljettiin, heitä pilkattiin, kukaan ei halunnut näyttäytyä houkan seurassa. Heidän olemassaolonsa, persoonansa kiellettiin. Nyt en siis kerro niinkään nykyajasta, vaan siitä ajasta, kun houkkuus etenkin Venäjällä oli melko yleistä. Jos vertaisin heitä nykyiseen bittimaailmaan, jossa kaikki ovat nollia (0) ja ykkösiä (1), niin houkat olisivat silloin varmaan pelkästään noita nollia.


Tällaisena nykyaikaisena "valehoukkana" olen saanut maistaa tuota oikeaa houkan elämää hieman täällä virtuaalisessa "Internetin keinomaailmassa", koodatussa tekoelämässä. Eritoten näin kävi, kun kirjoitin pari kolme edellistä harhaani tähän ihmeelliseen bittitodellisuuteen. Toki pieniä merkkejä oli jo ehkä aiemmin joissain saamissani viesteissä, mutta en vielä silloin naiiviuttani osannut ottaa niitä oikein todesta.


Edellinen "nettihoukan harhani" repäisi sitten joittenkin kärsivällisyyden lopullisesti ja tyylikkäästi joku poistikin minut kirjoistaan eli nykymaailman termein päivitti profiilinsa ja lopetti olemasta kaverini facebookissa. Ainakin tällä hetkellä minusta vielä tuntuu, että se oli siunaukseksi molemmille, etenkin minulle. Hauskaa tässä on tietysti sekin, että joku kannusti minua vielä jokin aika sitten tähän "houkkuuteen", mutta eipä sitten kestänytkään tällaisen valehoukan raakoja sanoja, vaan totesi yksikantaan houkkuuden olevan taitolaji ja "Bingo", perään delete ja enter. Sitä se muuten varmasti onkin - taitolaji - ihan kuin varmaan bingokin, jota tosin itse en ole vielä kokeillut.


Ehkä aavistuksen verran hieman enemmän pohdituttaa joidenkin uusien mielenkiintoisten tuttavuuksien erkaantuminen, nykytermein häivyttäminen. Eikä pohdiskelun syynä suinkaan ole ollut pelkästään tuo erkaantuminen, vaan enemmänkin tuon tekijän vähäiset eväät erkaantumisen tekemiseen. Kuvitellaan ja arvaillaan mielipiteitäni, kukaan ei vaivaudu tai uskalla kysyä, mitä mieltä minä olen jostain tietystä asiasta. Mutta tässäkin virtuaalinen keinotodellisuus näyttää oikeat karvansa. Ystävyys ei synny kaverikutsuja kirjoittelemalla ja bittihahmoja hyväksymällä Internetissä, se syntyy vain oikeiden, käsin kosketeltavien ihmisten kanssa kasvokkain jutellessa, rinnakkain kävellessä - luottamuksesta, todellisesta tuntemisesta, sielujen sympatiasta.


Minua pohdituttaa myös jonkin verran se, kun fiksuiksi luulemani ihmiset eivät tunnekaan minulle rakasta ortodoksista uskoani - voisi kai sanoa - ollenkaan. Sen vielä jotenkin ymmärtäisin, jos he eivät tuntisi minun HENKILÖKOHTAISTA uskoani, mutta kun kristillisen uskon peruskäsitteitäkin pitää joidenkin jatkuvasti googlettaa ja silti mennään metsään. Väitetään sellaisia asioita ortodoksisuuden nimissä, mitkä eivät missään nimessä ole oikeita. Todennäköisesti väittäjät - osa heistä kuitenkin jopa ortodokseiksi myöhemmin liittyneitä - itsekin sen tietävät jo niin sanoessaan. Mutta asialla on silloin mahdollisesti henkilöitä, joille ortodoksisuus ei sitten viime kädessä merkitsekään mitään muuta kuin kauniita ikoneja ja juhlallisia jumalanpalvelusmenoja sopivasti mystiikkaan ja joidenkin ortodokseiksi kääntyneiden julkisuuden hahmojen vääränlaiseen todistukseen sekoitettuina.

Sekularismi eli maallistuminen on nykyään tosi yleistä ja näistäkin ns. julkkis- ja virtuaaliortodokseista joidenkin ortodoksisuus on niin ohutta ja uutta, että vanha uskonto kuultaa vielä näyttöruudun läpi ja tulee väkisin esiin palomuurista huolimatta. Tässäkin tuo keinoelämän kokemuksellisuuden ohuus ja reaalielämän epätodellisuus puskevat päälle kuin paperinen sarvikuono.


Rinnastetaan sellaisia asioita, joita ei voi rinnastaa totuuden kärsimättä. Väitetään sellaisia asioita, jotka jo sanoessaan ihminen tietää ortodoksisen uskon vastaisiksi, itse keksityiksi ja omaan sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivaksi sepitetyiksi. Ja sitten tuomitaan minut ja muut, jotka tällaisiin "vanhoihin tarinoihin uskovat", suvaitsemattomiksi höppänöiksi, jotka eivätkä sopeudu nykymaailman menoon. Jos pelaisin fb:n suosittua FarmVilleä (vai mikä sen maatilapelin nimi nyt onkaan), tiedä häntä, varmaan veisivät profiilini navetan taakse ja deletoisivat sen.


Vaikka tuo kertomani saattaa kuulostaa jostakin katkeruudelta, se ei missään nimessä ole sitä. Nettihoukkana "En kadu mitään", kuten yksi suosikkilaulajani, Menieren-taudin kanssa taistellut ja 43-vuotiaana 1985 kuollut Tapio Heinonen laulaa upeassa laulussaan:


->  "En kadu mitään".

Laulun katumattomuus kantaa siinä tosin hieman pidemmälle, kuin muutama päivä taaksepäin, mutta sen sanoma on kuitenkin selkeä: "silti tuskin toisin eläisin". Eväitä oikealle, todelliselle elämälle ei saada eikä hankita virtuaalisesta keinomaailmasta, ne saadaan oikesta elämästä, jossa ortodoksisella kirkolla ja uskolla on oma merkittävä paikkansa.




*

Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia.

(Gal.5:16-18)

HAP
internetääliö

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

12. Kuvankumartajat

Olipa mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset reagoivat kuvaan. Kuva esitti toista näistä kahdesta ns. toiselle kierrokselle menevistä pressaehdokkaista ja laitoin sen esille eräälle ylläpitämälleni ortodoksiselle fb-sivustolle, koska aihe


a) on ortodokseillekin ajankohtainen ja
b) muita ortodoksisuuteen liittyviä kuvia näistä ihmisistä tai asiaan oleellisesti liittyvistä aiheista ei arkistostamme löytynyt.


Kuva oli tosin valitettavasti vuodelta 2008, mutta samalla se toki kuvasi varmaan omalla oikealla tavallaan yhden nykyisen pressaehdokkaan (joka ei siis ollut pressaehdoksas silloin kuvan ottohetkellä) suhtautumista tähän minulle niin rakkaaseen omaan ortodoksiseen kirkkoon, toiseen kansalliskirkkoomme. Siltä osin kuva ja sen esille laittaminen siis saattoivat jopa ottaa melko rehellisesti kantaa kristillisten tai vielä tarkemmin: ortodoksisten arvojen puolesta, joka sitten lienee tuon ylläpitämäni ortodoksisen sivuston yksi tärkeimmistä funktioista. Ja siltä osin kuvan esillelaitto varmaan oli myös tuota politikointia, josta minua tai oikeastaan tekoni vuoksi koko sivustoa fb:ssa syytettiin. Siis vielä kerran: ortodoksista sivustoa syytettiin siitä, että sivusto piti yllä ortodoksisuuden ja sen arvojen kunnioittamista. Hmm ...


Kuva sai aikaan fb-kaaoksen, jota yritän nyt jollakin tapaa tässä lyhyesti purkaa. En tosin ole varma osaanko ja ymmärränkö kaiken, mikä asiaan liittyi. Mielestäni tämä revohka liittyi varsin oleellisesti ihan äskettäin täällä 'Nettihoukan harhoissa' kirjoittamaani aiheeseen suvaitsevaisuudesta tai miksi ei vielä toiseen aikaisempaan aiheeseen miellyttämisen pakosta. Samalla pitää ehdottomasti sanoa, että kaaos on vain tuolla netissä, itselläni on houkkamaisen rauhallinen olo enkä millään tavalla katso syyllistyneeni siihen, mistä minua fb:ssa syytetään.


Ensinnä esille laittamaani kuvaa ei ilmiselvästi suvaittu, se oli SOPIMATON. Ja kun kuva oli sopimaton, olin siis minäkin tai ainakin tekoni oli sopimaton. Millä tavoin: no siksi, koska siitä ilmeni VAIN toisen ehdokkaan suvaitsevainen suhtautuminen ortodoksisuuteen ja sen edustamiin arvoihin. Siitä tai mistään sen ohessa olevasta sivuston materiaalista ei tosin selvinnyt ortodoksien kirkon virallinen ja oikean uskon mukainen suhtautuminen esimerkiksi joihinkin seksuaalisiin asioihin, jota odotettiin tai jollaisena jotkut sen (siis kuvan tai kuvan esille laittamisen) kuitenkin halusivat nähdä. Tuon suhtautumisen toivottiin ilmeisesti samalla olevan myönteinen, suvaitsevainen, kaiken hyväksyvä - näin arvelen - mutta se ei tietääkseni ole ihan sellainen. Mutta jotenkin näin sitä tulkitsin. Voi olla, että tulkitsin väärin. Millainen tuo suhtautuminen noihin asioihin sitten on, se on sitten täysin eri asia, eikä sitä kannata tässä ruveta repostelemaan. Mutta sen voinee sanoa, että ei kirkko tuomitse ihmisiä, minä vielä vähemmän, mutta se ei tarkoita kaiken hyväksymistä kummaltakaan. Ei edes "pyhän suvaitsevaisuuden" nimissä.


Kuvaan ja hieman myöhemmin kuvassa esitetyn henkilön ko. tilaisuudessa esittämään kannanottoon juhlapuheessaan vuonna 2008, otti pian kantaa sellainen määrä ihmisiä, ettei aikaisemmin sellaista ole nähty noilla fb-sivuillamme. Pikaisella katsauksella kommentoivan porukan voisi kai jakaa karkeasti kolmeen osaan:


* selvästi suurin osa oli muita kuin ortodokseja (siis ei-ortodokseja, toisuskoisia tai jopa uskonnottomia),
* seuraavaksi suurin osa oli vastikään (tai miksei aikaisemminkin) ortodokseiksi liittyneitä ns. "neo-ortodokseja", jotka haluavat muuttaa ortodoksisen kirkon mieleisekseen, siis sellaiseksi, mistä luopuivat, usein jonkinlaiseksi maailmaa syleileväksi ja kaikki hyväksyväksi "pulla-mössö-kirkoksi".
* Pieni vähemmistö taisi sitten olla ihan oikeita ortodokseja, syntymästään asti ortodokseja tai myöhemmin kirkkoon liittyneitä. Mutta siis oikealla asenteella ortodoksiseen kirkkoon tulleita. Varmasti tästäkin ryhmästä löytyy "suvaitsevaisuuden hypettäjiä", mikä heille on tietysti aivan sallittua ainakin minun puolestani, kunhan eivät ryhdy sitä minulle siirtämään.


Rytinässä kävi joltain kantilta katsoen varmaan huonosti tai tarkemmin ajatellen ei nyt kuitenkaan minulle. Siltä minusta ainakin itsestäni tällä hetkellä tuntuu, vaikka moni naureskelee, että saipas se nyt turpiinsa. En saanut. Olo on jopa huojentuneen vapautunut. Siinä hävisivät turhat kaverit rinnalta, jotka ihmettelivät suureen ääneen, miten minä olen mennyt tällaista tekemään. No vastaus siihen lienee ihan selvä: tietysti tämän nykyisen nettihoukkuuden vuoksi, you see.


Mutta ihan oikeasti, surulliseksi tuo teki. Tällaistako on TODELLINEN sosiaalisen median maailma. Haluanko ihan oikeasti olla TUOLLAISESSA mukana! Millähän aikavälillä saisin irrotettua itseni kaikista sen tuottamista henkisistä kahleista ja joskus jopa sen tuottamasta ajoittaisesta ahdistuksesta. Joka tapauksessa hirvittävä on tällainen fb:n keinomaailma! Houkkana tästä pitäisi varmaan ennustaa jotain, mutta olkoon, kun en nyt niin professionaalinen houkka kuitenkaan vielä ole. Mutta lupaan jatkossa kehittää näitäkin taitojani.


*


Tähän Paavali vastasi: "En tiennyt, veljet, että hän on ylipappi. Onhan kirjoitettu: 'Älä kiroa kansasi päämiestä.'"
(Ap. t. 23:5)


"Älä herjaa Jumalaa äläkä kiroa kansaasi kuuluvaa päämiestä.
(2. Moos. 22:28)


HAP
internetääliö

maanantai 23. tammikuuta 2012

11. Suvaitsevaisuuden pakko

Jos et ole suvaitsevainen, et saa olla. Ole korkeintaan hiljaa, äläkä tee mitään, älä sano mitään.

Tällainen olo tulee väkisin seuratessani nykyistä keskustelua erilaisten aiheiden ja asioiden suvaitsemisesta tai yleensä suvaitsevaisuudesta, jonka alle nykyään näköjään laitetaan vaikka mitä. Välillä tuntuu, kuin kaikkea pitäisi nykyisin suvaita.


Kristittyjä on aina opetettu suvaitsemaan kääntämällä vaikka toinenkin poski, kun tulee turpiin. On opetettu antamaan anteeksi, ei vai kerran vaan seitsemän kertaa seitsemän, vai miten se nyt meni. Meitä opetetaan rakastamaan toista ihmistä, lähimmäistä, kuin itseämme.

Sitten vielä jotkut tulevat sanomaan, ettemme ole suvaitsevaisia, vaan milloin mitäkin, milloin ahdasmielisiä, milloin konservatiiveja, milloin mitäkin kunkin omien halujensa mukaan.


Pressanvaalit olivat oikea suvaitsevaisuuden testi. Jos et suvainnut, olit konservatiivi. Jos kuuluit tiettyyn kirkon ammattiryhmään, et saanut sanoa mielipidettäsi, koska se saattoi olla "poliittisesti suvaitsematonta". Tämä kielto tosin annettiin vain osalle kirkon työntekijöitä, muuta saivat huseerata kuoronsa tai kerhonsa tai muun sidostyhmänsä kanssa miten vain ja tehdä vaikka millaista vaalityötä. Mutta annapas kun pappi sanoi, että joku asia ei oikein sovi jollekin ehdokkaalle. Turpa kiinni pappi!


Nyt kun vaalit ovat ohi, sama suvaitsevaisuuden vyöry karkaa päällemme ja syleilee meitä kuoliaaksi. Äänestitkö - en. Pidä sitten turpasi kiinni seuraavat 6 vuotta. Äänestitkö henkilöä X - en. Oletko sinäkin siis noin suvaitsematon ja konservatiivi, tuollaiset pitäisi lopettaa, viedä navetan taa.

Kummallista on, että aika moni noin sanovista on omasta mielestään oikein tosi ortodoksi, oikeinuskova ja uskonsa puolustaja. Pelottaa!



*


Pelätkää Herraa ja olkaa työssänne tunnollisia, sillä Herra, meidän Jumalamme, ei suvaitse vääryyttä, puolueellisuutta eikä lahjusten ottoa.
(2.Aik.19:7) 



HAP
internetääliö

torstai 19. tammikuuta 2012

10. Uusi kansantauti: rakkaudettomuus

Kaksi ortodoksista pappia - isät Rauno ja Jarmo - kirjoittivat äskettäin itse asiassa ihan samasta asiasta, tosin hieman eri kulmasta katsoen. Kummankin tekstit herättivät erittäin paljon ajatuksia nykyisestä henkisestä pahoinvoinnista, joka ilmenee mm. perheväkivaltana. Siitähän olemme viime aikoina saaneet lukea lehdistä ja kuulla uutisista aivan hirvittäviä asioita.

Itsekin seurasin tuota samaa pahoinvointia ja sen moninaisia ilmenemistapoja pienissä lapsissa vuositolkulla omassa työssäni. Siitä aihepiiristä löytyivät usein ne asiat, jotka tulivat myös mukaan töistä kotiin - halusin tai en - ja aiheuttivat usein valvomista ja yöllisiä pohdintoja.


Isä Rauno sanoo suoraan, että "mikään instanssi ei voi päättää, että ihmiset saavat tietyn määrän rakkautta osakseen. Ja juuri rakkaudesta näissä asioissa on pulaa."


(kts. isä Raunon blogi: -> Isä Raunon blogi)


Isä Jarmo analysoi omassa kirjoituksessaan, että "siellä, missä rukouksen, jumalanpalveluksen ja ajattelun kieli ja sisältö kadottaa yhteytensä ympäröivän yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin ja ihmisarvon loukkauksiin, jumalanpalvelus (HAP: itse sanoisin jopa koko näkyvä uskonnon harjoittaminen) muuttuu ulkoisesti näyttäväksi ja juhlavaksi, mutta sisäisesti kuolleeksi kultiksi. Sellaisen kultin toteuttajat eivät kykene tarjoamaan kirkon hengellistä terapiaa pelon ja hädän keskellä eläville lähimmäisilleen."


(kts. isä Jarmon artikkeli: -> Itserakkaus aiheuttaa tietämättömyyden Jumalan totuutta kohtaan)


Väkeviä kannanottoja ja sanoja, mutta niin totta. Kuinka kauniisti isä Rauno sanookaan, kun meille herää kysymys, mitä sitten tehdä: "kirkko voi tehdä jotakin nimenomaan ruohonjuuritasolla – siellä, missä myös hätä on suurin. Pienillä toimilla seurakuntatasolla voidaan korjata ihmisten omanarvontuntoa. Jumalan kuvaksi luotu ihminen ei totisesti saa jäädä tyhjäksi kuoreksi kun hänen rahansa käyvät vähiin ja ammattinimike vaihtuu työttömäksi. Juuri kirkolla on mahdollisuus tuoda toivo sinne, missä on suurin toivottomuus. Siitähän evankeliumissa on kysymys."


Isä Jarmo säestää omassa artikkelissaan isä Raunoa: "Kirkko kutsuu opetuksessaan uskovia todistamaan elämällään Jumalan hoitavasta läsnäolosta kotona, työpaikalla ja missä tahansa. Ortodoksisuus on elämäntapa, joka on läsnä ihmisten päivittäisissä askareissa. Kirkon hengellinen askeesi merkitsee taistelua yksilön ja yhteisön itsekkäitä hankkeita vastaan."

Hän jatkaa: "Eukaristinen elämännäkemys tuomitsee henkilökohtaisen ja sosiaalisen elämän, joka kieltää Kirkon vapaaksi tekevän lähimmäisen rakastamisen. Se paljastaa vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi elämäntavan, joka toteuttaa ihmiselämässä aineellista hyvinvointia ja unohtaa lähimmäisen."


Hyvä isä Rauno ja isä Jarmo. Lisää tuollaista kannanottoa toivoisin myös muilta, etenkin piispoilta.

*
Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
(Matt.24:40)
'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' (Matt.25.45) 




HAP
internetääliö

PS. Asiaan liittyy hyvin 17.1.2012 radiosta tullut iltahartaus, jonka piti "sihteerini" Sirpa. ;-)
Kannattaa kuunnella, se kuuluu netissä 24.1. saakka.
-> Kuuntele: tästä.

HAP

maanantai 16. tammikuuta 2012

9. Klikkaa mua

Nyt meidät on siis tutkittu, hutkittu ja jopa palkittu. Tosin itse en taida ihan oikeasti olla katsonut yhtään jaksoa tuosta sunnuntaina 15.1.2012 Venlalla palkitusta ohjelmasta, mutta klikkaillut ja kikkaillut siinä ohessa olen kyllä elämässäni melkoisesti.


Internetin sivuilla kerrotaan, että "Klikkaa mua on komediallinen draamasarja eronneiden ja sinkkujen parinetsinnästä nettideittailun kiehtovassa maailmassa. Se kertoo varhaiskeski-ikäisistä ihmisistä etsimässä elämänsä toista tarkoitusta." Siis melko realistinen aihe meille kaikille nykypäivän maailmaan, jossa kaikki pitää saada nopeasti, helposti ja ilmaiseksi. Elämän tarkoitus ja kumppanikin!

Nykyinen internet-ihminen on kummallinen. Tiesitkö muuten, että Toronton yliopistossa on tehty tutkimus meistä Facebook-ihmisistä ja se ei kaikilta osin (siis kaikkien meidän osalta) ole mairittelevaa luettavaa. Tutkimuksen mukaan sellaiset tyypit, jotka kirjoittelevat tiuhaan omista tekemisistään Fb:n seinälle tai toisena vaihtoehtona lisäilevät sinne itsestään imartelevia kuvia, ovat Facebook-narsisteja, joilla on heikko itsetunto. Huuuh!

Tuon luettuani aloin heti tarkkailla itseäni ja tekemisiäni ja tankkasin lisää tuota kanadalaista tutkimusta: akateemisesti sanottuna siis aktiivinen Fb:n käyttö korreloi narsismin ja huonon itsetunnon kanssa ja merkkejä tästä ovat nuo runsaat oman statuksen päivitykset ja runsaat seinäkirjoitukset eli omista tekemisistä ja ajatuksista vuolaasti kertominen ja joillakin esimerkiksi seksikkäiden profiilikuvien lisääminen. Tuohon tutkimukseen voivat muuten muutkin tutustua netissä, se löytyy amerikkalaisen talousuutiskanavan CNBC:n sivulta:
Are You a Facebook Narcissist? 

Toisessa tutkimuksessa San Diegon yliopistossa saatiin tulos, että noin 60 % opiskelijoista oli samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan "oman sukupolven ihmiset käyttävät sosiaalisen verkostojen sivuja itsensä mainostamiseen (self-promotion), narsismiin ja huomion tavoitteluun".


Jokainen englanninkielentaitoinen voi netissä testata oman narsisminsa asteen testillä, joka löytyy sivulta:
Are You a Facebook Narcissist? Take the Quiz


»Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.»
(Matt. 22:34–40)




HAP
internetääliö

perjantai 13. tammikuuta 2012

8. Eroan koko kirkosta

"Kyllä ottaa päähän tuo tyyppi. Ei tehnyt mitään estääkseen tuon asian tapahtumisen ... ja vielä on muka ortodoksi, hurskastelija se on. Eroan kyllä kirkosta tuollaisen tyypin vuoksi, en voi sietää silmissäni tuollaista." TAI oliko se jotenkin näin: "Pappi ja ei kuunnellut minua ollenkaan, jotain muuta höpötti koko ajan. Eikö se tajunnut, että mulla on ongelma. Huomenna menen seurakunnan kansliaan ja eroan koko kirkosta."

Tuon tuosta me tavallisetkin ihmiset saamme kuulla tai lukea joitain tuollaisia kommentteja erilaisten asioiden tiimoilta. Esimerkiksi jotkut ristiriitaiset viimeaikaiset tapahtumat loivat monille ihmisille lukuisia tuollaisia tilanteita ja niistä johtuneita tuon kaltaisia ilmaisuja. Kun tilanteessa ei enää mitään muuta voinut, ja kun asia lisäksi ei millään tavalla edes kuulunut hänelle, ihminen puuskahtaa lopulta turhautuneena ja suutuksissaan: "Eroan koko kirkosta."


Sillähän ne asiat paranevat, todellakin. Hah! Kai tuon reaktion voisi ajatella olevan jonkinlainen turhautumisen viimeinen ilmenemä, mutta silti: asia, jolla uhataan on aivan toisesta maailmasta. Ihminen ikään kuin haluaa "kostaa" Jumalalle, kun Jumala ei tee mitään asiassa. Tai hän on vihainen jollekin ihmiselle, joskus papille, ja päättää siksi luopua omasta pelastuksestaan. Turhautunut ihminen "ampuu itikkaa norsupyssyllä". Hän ehkä arvelee, etteivät toiset muuten ymmärrä kuinka ISOSTA asiasta on hänen mielestään kyse ja jospa he nyt sitten ymmärtäisivät.


Tuollainen reaktio on kuin pikkulapsen tai keskenkasvuisen frustraatio, minä otan omat nukkeni enkä leiki sinun kanssasi. Mutta mitä tuollainen ihminen tekeekään itselleen ja elämälleen tuollaisella harkitsemattomalla ajattelulla ja päätöksillä. Ehkä tällainen suhtautumistapa kertoo myös omalla tavallaan yhteiskuntamme ja nykyihmisten maallistumisesta, uskonnosta ja kirkosta erkaantumisesta. Kertoohan se toki myös meidän ihmisten taitamattomuudesta käsitellä ongelmiamme, sietää epäonnistumisia ja käsitellä harmeja ja vaikeita asioita.


Minä en kyllä ihan oikeasti jaksa useinkaan ymmärtää tuollaisia reaktioita. En missään inhimillisissä tilanteissa. Olen melko kyyninen tuolla tavalla sanovalle ja saatan jopa sanoa hänelle liian rumasti: "Eroa, ei sinun kirkkoon kuulumisellasi mitään todellista pohjaa olekaan."


Ei noin saa silti sanoa. Mutta, mitäs teet. Ei kirkkoon kuuluta ihmisen tai edes ihmisten vuoksi, vaan Jumalan vuoksi ja oman pelastuksen vuoksi. Jos asiat eivät omassa elämässä ja ympärillä suju, niin kuin itse niiden haluaisi sujuvan, se ei ole Jumalan vika, eikä useinkaan papinkaan vika ja puhumattakaan, että se olisi ortodoksisuuden ja kaikkien ortodoksien vika, koko kirkon vika. Jos näitä syyttää, kyllä silloin kirkkoon kuulumisella on jokin aivan toinen merkitys tällaiselle ihmiselle. Niin ja toisaalta - ihmisellä on varmasti hätä, vaikeuksia elämässään ja hän yrittää kertoa siitä tälläkin tavalla.


Pahoinvointi on laajaa nykymaailmassa. Se näkyy meissä monella tavalla psyykkisinä ja jopa fyysisinä oireina. Joten kyllä tällä saralla riittää näköjään vielä runsaasti töitä, niin papeilla, terapeuteilla kuin meilläkin, noiden pahoinvoivien ihmisten ystävillä, joiden pitäisi nähdä heti tuossa tilanteessa ystävän hätä hänen karkeiden sanojensa läpi ja yrittää auttaa häntä. Ei niinkään juuri tuossa asiassa, mistä hän sillä hetkellä puhuu, vaan ihan jossain muussa ongelmassa, joka painaa vielä enemmän. Sitäkin varten ystävät ovat!


Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä. Joka tekee hyvää, on Jumalasta, mutta se, joka tekee pahaa, ei ole Jumalaa nähnyt.
(3. Joh. 1:11 )



HAP
internetääliö

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

7. Miellyttämisen pakko

Nykyinen, sosiaalisen median ahdistavassa ja kuristavassa kurimuksessa elävä sukupolvi on kohdannut uuden ilmiön: miellyttämisen pakon. Sinun on pakko olla miellyttävä, jotta pärjäät elämässä ja etenkin tässä modernissa sosiaalisessa mediassa. Ei niinkään ulkomuotosi osalta - mikä sekin toki on tärkeää -  vaan näiden modernien mediataitojesi osalta. Sinun on pakko ajatella tai ainakin oppia hiljalleen ajattelemaan, mitä toinen ajattelee, ja toimia noiden ajatuksien ja toisten odotuksien mukaisesti.

Miellyttävyys on aina kuulunut hyviin käyttäytymistapoihin. Nyt vain ei enää ole kysymys tuosta vanhakantaisesta miellyttävyydestä samassa merkityksessä, vaan enemmän mielistelystä, teennäisestä käyttäytymisestä miellyttääkseen jotain.


Hankalaa, sanon minä, jäärä ja vanhan koulukunnan edustaja. En koskaan ole tottunut ajatukseen, että minun pitäisi miellyttää jotakuta vain siksi, jotta hän hyväksyisi minut. Minulle on aivan saman tekevää, hyväksyykö joku minut Facebook-kaverikseen vai ei. Ja toisinpäin - minä en ihan hevillä hyväksy ketä vain kaverikseni. Tosin jouduin kyllä minäkin tässä asiassa jossain vaiheessa tiukoille ja siksi sitten lopulta tein Facebookiin kaksi profiilia: julkisen ja privaatin.


Julkiseen profiiliin voin hyväksyä kaverikseni sellaisen, jota en ole koskaan tavannut, mutta tiedän ja tunnen edes suunnilleen, kuka hän on. Itse asiassa hirveää, kun ajattelen omia arvojani! Privaattiin profiiliin hyväksyn kaveriksi vain sellaisen, jonka tiedän sellainen olevan - edes jollain ajateltavissa olevalla todellisella tasolla.

Facebookin alkuaikoina oli ilmeisen halveksittavaa olla tyyppi, jolla oli vain alle 50 kaveria. Sinä et tuossa tapauksessa ollut mitään, kun et ollut suosittu. Sinussa oli varmaankin jotakin vikaa. Edelleen sosiaalisessa mediassa seilaa ihmetyyppejä, joilla on sadoittain ellei tuhansin kavereita, joiden viestejä hän ei ikimaailmassa ennätä päivän aikana lukea ja joita hän ei ihan "aikuisen oikeasti" tunne. Mutta se näyttää ulospäin komealta. Olet siis suosittu, varmaankin hyvä tyyppi. Ja kavereita tulee lisää ja lisää, "hunaja" houkuttelee luokseen muitakin "pörriäisiä".


Mutta mitä sillä ihan oikeasti saavutetaan? Et yhtään mitään. Pönkitetään ehkä omaa heikkoa egoa ja tunnetaan ajoittaista hyvänolon tunnetta, mutta todellisuudessa siitä ei saa itselleen yhtään mitään.

Kaveruus, ystävyys, kumppanuus on jotain muuta kuin lukumääriä, numeroita ja suorittamista. Se on todella aivan jotain muuta, syvällisempää ja läheisempää, koskettavampaa. Sitä ei oikeastaan saada ollenkaan täällä sosiaalisessa mediassa, se meidän tulee tehdä jossain muualla, oikeassa, todellisessa elämässä.

Mutta korvike-elämässä tuollainen käytös on mahdollista ja se tuo joskus toki lievitystä tuskaan, yksinäisyyteen ja suruunkin. Siksi sitä ei kai pitäisi tuomita näin kovin sanoin. Mutta se ei voi olla kenellekään pysyvä olotila.


Mutta silti, ystävän, siis todellisen ystävän, löytää ihan varmasti jokainen muualta kuin sosiaalisesta mediasta, kunhan siihen vain valmistautuu ja on valmis laittamaan itsensä likoon muualla ja ehkä toisella tavalla kuin sosiaalisessa mediassa. On erilaisia mahdollisuuksia kohdata näitä oikeita, käsin kosketeltavia ihmisiä, oikeassa elämässä, oikeassa maailmassa, mutta se vaatii kaikilta meiltä hieman viitseliäisyyttä. On mentävä näiden ihmisten luo ja kohdattava heidät, tutustuttava heihin ja luotava oikeita ihmissuhteita, joissa sinä saat jotain ja toinen saa jotain ja nautitte toistenne olemassaolosta, seurasta ja - ystävyydestä - joka voikin sitten olla niin monenmoista kuin kuvitella vain saatamme.


"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." 
(Matt.11:28-30)

HAP 
internetääliö

tiistai 10. tammikuuta 2012

6. Aarre sateenkaaren päässä


Sateenkaaren päässä sanotaan olevan aarre. Moni on sitä etsinyt ja toivonut löytävänsä, vai lieneekö kukaan koskaan löytänyt ja jos ei ole, miksi ei.

Nykyisin tuota sateenkaaren pään etsimistä voisi kuvata vaikka lottoamisena. Lototaan, kun tiedetään, että "kaaren päässä" on paljon rahaa. Jopa niin paljon, ettemme osaa sitä rahamäärää edes kuvitella oikein. Aikuinen taantuu lapseksi jälleen, kun häneltä kysyy, mitä hän tekisi ensimmäisenä, jos todella saisi tuon miljoonaläjän. "Ostaisin hienon auton ja uuden asunnon." Entäs lopuilla miljoonilla? Siinäpä onkin sitten jo pohtimista.


Minusta tuo lottoaminen ja tuon rahan haluaminen on jotenkin outoa ja ainakin minulle vierasta. Mielestäni se jopa vahingoittaa sielua. Tuon rahan halajaminen kertoo haluajastaan, että hänen elämässään kaikki ei ole hyvin. Hän ei ole tyytyväinen elämäänsä. "Yritän saada tuon rahaläjän ja huoleni ovat kaikki pois pyyhkäistyt," hän ehkä ajattelee.


Onko aarre tuon sateenkaaren - lottovoiton päässä? Siellä ei ole tuollaista aarretta, mutta siellä voi olla toisenlainen aarre, kun sitä osaat oikein etsiä. Aarre voi olla jopa jo pelkästään tuo matka "sateenkaaren päähän" - ei tosin lottoamalla.


Aarre löytyy usein ihmisestä itsestään tai hänen lähipiiristään, ystävistään, rakkaimmistaan, lapsistaan, puolisostaan, vanhemmistaan. Aarre ei löydy rahasta, vallasta eikä menestyksestä. Joskus aarteen luo pääseminen vaatii hurjasti työtä, ponnisteluja, joskus jopa kärsimystä, mutta kun se löytyy, se onkin sitten todellinen aarre.


»Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.» (2.Kor.4:7)


HAP
internetääliö

maanantai 9. tammikuuta 2012

5. Uskovainen teologian opiskelija

Joensuun - ei kun - Itä-Suomen yliopiston teologian osastoon otetaan opiskelijoita suorittamaan sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa. Näin kertoo yliopiston mainospuffi.


Toinen samaan aikaan julkaistu juttu kertoo, että teologisiin tiedekuntiin tai osastolle pyrkineistä enää 87 % kuuluu kirkkoon. Tämä tulos tosin oli saatu vuonna 2010 vain luterilaisista opiskelemaan pyrkijöistä, joista 6 % kuului johonkin muuhun uskonnolliseen yhteisöön kuin luterilaiseen kirkkoon (3 % on helluntailaisia) ja 7 % ei kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Kummallista! Siis luterilaiseksi teologiksi, papiksi, kanttoriksi, uskonnonopettajiksi pyrkivistä. Huh!


Minä tunnen monia ortodoksisia teologian opiskelijoita, mutta en tosin niin hyvin, että osaisin varmaksi sanoa, uskovatko he Jumalaan ja ortodoksisen kirkon uskon peruskysymyksiin. Arvelen kuitenkin, että aika moni ellei kaikki vastaisivat: "Kyllä uskon." Niin ja luulen, että kaikki ortodoksisen teologian opiskelijat kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon. Toivottavasti tämä luuloni ei ole vain lapsellista uskoa.


Näistä tutkituista pyrkijöistä sanottiin myös, että mm. Turkuun Åbo Akademiin pyrkivistä 30 prosenttia rukoilee päivittäin. Suurin prosentti (74) oli Joensuussa, liekö ortodoksien hyvää vaikutusta. Heh!


Taitaa tuollainen ns. uskovainen teologian opiskelija olla harvinainen tänä päivänä. Hieman tietysti hirvittää, millaisia pappeja, kanttoreita ja uskonnonopettajia heistä sitten valmistuttuaan tulee. Miten he siirtävät omaa uskoaan vai onko se uskonnottomuuttaan ja arvojaan sitten eteenpäin omassa työssään seurakunnissa tai erilaisissa järjestöissä. Jos katsoo tapahtumia nykyisin tässä toisessa kansalliskirkossamme, niin kyllä voinen sanoa ortodoksina, että joskus jäljet pelottavat.

Todella hartaasti toivon, että samanlaisia tuloksia ei saataisi ortodoksien kohdalla, jos asiaa tutkittaisiin. Kyllähän jokunen vuosi sitten Joensuustakin huolestuttavia uutisia vuoti julkisuuteen teologian opiskelijoiden riehakkaasta opiskelijaelämästä, mutta ei silloin eikä myöhemminkään ole raportoitu uskon katoamisesta.



Jeesus sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
(Mark.10:14-16)





HAP
internetääliö

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

4. Ihmisen julkikuva

No nyt löytyi jo kuvakin blogin yläosaan, kiitos ystäväni Juojärven Jurodivin. Tosi ystävissä on se hyvä puoli, että he näkevät tuon "hulluuden" hetkessä ja joku on niin taitava, että pystyy sen jopa tallentamaan sadasosasekunnissa, carpe diem. Näin tässäkin kävi. Huomasin kyllä, että kuvan taustalla oli Siiskosen leipomon muovipussi, pitää kysyä tulisivatko sponsoroimaan blogiani. 

Muuten tuo ihmisten julkikuva, minkä me siis itsestämme annamme tähän nyt jo äärettömään julkisuuteen täällä internetissä, vaihtelee hurjasti. Osa ihmisistä pitää kiinni tiukasta kurista, ei kuvia, ei tarkkoja tietoja, ei suunnilleen mitään julki, mutta kaikki pitää saada tietää toisista.

Osalla on sitten kaikki tiedot levällään. Etenkin tuolla Facebookissa. Lyhyen lueskelun jälkeen osasta ihmisiä voi sanoa, milloin hän menee yleensä nukkumaan, milloin herää, mitä lääkkeitä syö, milloin käy saunassa - siis peseytyy, milloin tekee ja mitä milloinkin tekee ruuaksi, mitä lukee, mitä suree, mitä iloitsee, miten pukeutuu, jne. jne. jne.

Joskus kai joku varoittelikin, että varkaatkin lukevat avoimia profiileja ja suunnittelevat sen mukaan keikkansa, milloin joku henkilö on matkoilla. Tiedä häntä, mutta kyllä minusta joka tapauksessa tuo tietojen levittely on mennyt osalla överiksi. Ei siis niinkään siinä, mitä noita harmittomia juttuja nyt sitten levitelläänkin, vaan siinä, että kuvitellaan noiden asioiden ihan todella kiinnostavan mukamas näitä ns. muka-kavereita.

Vähän sama kuin minulla tässä blogissa. Kirjoittelen tänne juttuja ja hurskaasti kuvittelen, että ne kiinnostavat joitakin sen verran, että lukevat sen. Hah!

Mutta vielä tuosta Facebookista. Osa klikkailee siellä tuota 'Tykkää'-painiketta ihan vain sielunhoidollisista syistä, osalle se on jäänyt päälle ikään kuin hajumerkintänä, että tuollakin on jo tullut käytyä ja osa ei edes ymmärrä, mitä tekee. Kokeilepa joskus laittaa vaikka armeniankielinen kertomus paikallisesta toilettiarkkitehtuurista Facebookiin, niin varmasti saat useita tykkäyksiä ja kommenttejakin, kuinka upea juttu on ja vaaditaan lisää sellaisia.

Tuossa edellisessä koirajutussa muuten unohdin, että nykyihminen ei jaksa lukea yhtä A4:ää enempää kerralla. Siitä jutusta tuli siis ihan liian pitkä monelle meistä. Anteeksi tuottamani ahdistus niille, jotka kuitenkin pakottivat itsensä lukemaan sen loppuun. Yritän nyt tehdä tästä jutusta lyhemmän.

Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."  (1.Moos.1:27-28)


HAP
internetääliö

lauantai 7. tammikuuta 2012

3. Koiraihmisiä

Koiraihmisissä - joihin kai minäkin sitten kuulun - on paljon sellaisia, ihan samanlaisia, joista kirjoitin jutussani "Kissaihmisistä". Kun vaihtaa sanan 'kissa' tilalle  sanan 'koira', saa käsityksen siitä, mitä siis tarkoitan.


Tosin osaa tämän päivän pienistä koirista ei oikein erota kissoista, ei oikein edes silloin, kun ne ääntelevät, mitä muuten näiden eläinten kohdalla nimitetään tavallisesti haukkumiseksi. Nämä ovat niitä sellaisia koirarotuja, joista ai aina tiedä, mitä eliölajia ne ihan oikeasti edustavat.


Meillä - silloin joskus edellisessä elämässäni, vuonna käpy - oli kääpiöpinseri, Lysti nimeltään. Oli sillä jokin hienompikin nimi, jota en tosin enää muista. Sellainen pieni pari-kolmekymmentä senttiä korkea koira, häntä leikattu, lyhytkarvainen, hieman lurppakorvainen, ihastuttava eläin, rotu jalostettu joskus  Englannissa kaiketi rottien metsästykseen, siis ihan sopiva minulle. Muistan, kun joskus kuljin sen kanssa kaupungilla: pieni koira hihnan toisessa päässä ja minä, iso mies toisessa päässä, niin joku tyyppi tuli ihan vakavissaan luokseni ja kysyi: "Käykö se pattereilla?"


Koiratkin ovat aivan ihastuttavia eläimiä. Minulla on ollut niitä elämässäni aina siinä perheessä, jossa kulloinkin elin, siis melko suuren osan elämästäni, sanoisin. Ensimmäinen oli lapsuuteni kodin suomenajokoira, nimestä en ole varma, mutta Kunto se ei ollut. Tuohon nimeenhän liittyy tarina juoposta isästä, joka kotiin kolistelleessaan sai naapurien kommentin: "Siellä se kunnon isäntä taas tulee kotiinsa." No, en nyt ole varma oliko se Kunto koiran vai ekan lapsen nimi, mutta kuitenkin. Tarina ei kuitenkaan ollut minun perheestäni.


Toinen koira elämässäni oli Vili. Jykevä, komea, tuuheaturkkinen, musta karjalankarhukoira, jonka isäni osti Lapinjärven Piiroisilta yhdellä hopearahalla. Ei se tainnut vielä olla ns. (euroa edeltävä) nykymarkka, mutta hopeinen raha kuitenkin, jolla ihastuttava musta karvapallo lähti mukaamme ja vaikutti suuresti vuosien ajan kaikkien meidän elämäämme: karkaamalla kaupungissa omille teilleen, olemalla siellä kadoksissa kuukausia, löydyttyään jälleen, ja maattuaan sitten myöhemmin vanhuksena keskellä kylän raittia terrorisoiden koko pienen kotikyläni liikennettä. Viliä väistivät niin kuorma-autot, linja-autot kuin pienemmät biilitkin. Siinä koirassa oli luonnetta, sanoisi joku.


Seuraava koira elämässäni oli Mizar vom Grossen Isthmus, tuttavallisemmin vain Mitsa. Aivan ihana koira sekin, silloisen, Neuvostoliiton rajan pinnassa sijainneen elinpaikkani vuoksi rajakoiran tavoille koulutettu saksanpaimenkoira, joka piti siinä sivussa huolta niin minusta kuin ensimmäisen työpaikkani noin 30 lapsesta. Heitä se suurella rakkaudella paimensi etenkin heidän pelatessaan jalkapalloa. Työskentelin silloin tuolla Suomen itäisellä rajaseudulla, lähimpänä kaupunkina oli Sortavala, jonka TV-ohjelmia katselin musta-valkoisena vanhasta Salora-TV:stäni. Turvallinen kumppani tuolla alueella, missä rajaloikkarien lisäksi liikkui susia, karhuja ja hirviä pilvin pimein. Mitsa on muuten ainut eläin, jota olen purrut (jalkaan), kun piti opettaa sitä tavoille, siis että:


A) isäntää ei saa purra,
B) isännän kirjeitä ei saa repiä,
C) isännän päälle ei saa hyökätä, vaikka olisi pimeää ja juuri herätty (siis koira).


No seuraava koira olikin tuo Lysti, joka oli oma eläimellinen persoonansa sekin ja josta opin pitämään aivan valtavasti. Lukuisia olivat ne yöt, kun vanhapiika Lystiä piti "nukuttaa" samassa sängyssä, kun se oli valeraskaana tai hoiti milloin minkäkinlaisia nukkeja tai kumiankkoja pentuinaan. Tuosta elämäni yhdestä eriskummallisesta vaiheesta olen jostain syystä saanut kuulla näin jälkeenkin päin aivan riittämiin edellisen elämäni ihmisiltä. Siis ilmiselvästi minullakin oli jotain samaa kummaa käyttäytymiskoodia, joskin eri asian tiimoilta, siis tuon 'Kissaihmisiä' -jutussani mainitseman koiraneidin kanssa. Ihminen taidan olla minäkin - kuitenkin - ainakin tässä suhteessa.


Lystin jälkeen elämääni ei ole mahtunut myöskään pysyvää koirasuhdetta ja hyvä niin, ainakin koiralle. Tällä edellä olevalla halusin siis varmaan kertoa kaikille, että


A) pidän lemmikkieläimistä
B) minullakin on niitä ollut
C) tiettyyn rajaan asti ymmärrän niiden "inhimillistämistä", mutta siis vain tiettyyn rajaan saakka.


En muista koskaan lähettäneeni kenellekään joulukorttia, jossa allekirjoituksena olisi ollut nimien lisäksi koirani nimi. Jos on ollut, sen  on tehnyt joku muu, en minä. En muista kantaneeni pientä koiraani muuta kuin silloin, kun se ei mielestäni siihen kyennyt kylmyyden tai miden esteiden vuoksi, niin kuin esimerkiksi Stokkan rullaportaissa tai ihmistungoksessa, jossa se jäi aina muiden jalkoihin. Siis ei sen vuoksi, etteikö olisi jaksanut. En muista pukeneeni koiraani siinä mielessä, että se olisi jotenkin muistuttanut ihmistä, esim. tonttulakki päässä jouluna. Joskus pakkasella piti laittaa lämmintä, kun se ei olisi muuten ulos mennyt tarpeilleen.


En liene koskaan suhtautunut eläimeen, koiraanikaan, kuin se olisi ollut lapseni tai toiminut sen kanssa kuten lapsen kanssa toimitaan ja noudattanut joitain lapsenkasvatusmetodeja. Ehkäpä päinvastoin, sillä ei tuota em. puremistapaa lapseen voi soveltaa.


Syyllistyin varmasti usein siihen, josta nykyään syytän muita: kusetin koiraani naapurin kotiinmenon sisäänmenoväylän lumipenkkaan. Koskaan en tosin itse tehnyt tarpeitani siihen samaan, vaikka olisi ollut hätäkin.


En koskaan ole ollut mikään yltiöeläimellinen eläinten oikeuksien puolustaja, sillä siat, lehmät, kanat jne. ovat minulla ns. ruokalihaa ja niitä eivät ns. eläinten oikeudet koskeneet. Paitsi pikku possut ja ehkä broileritiput, jotka kyllä ovat sööttejä, mutta onneksi vain lyhyen aikaa.


Mitähän minä kaikella tällä vuodatuksellani oikein olen yrittänyt sanoa. No ehkä sen, että kaikesta huolimatta ihminen on aina toiselle ihmiselle susi ja haukkuva koira ei pure. Monenlaisissa hommissa, joissa itsekin olen saanut olla, olen huomannut tuon tosiasiana. Pahimpia uhkia ja ongelmia olivat ne nurkissa kyyräävät haukkumattomat ihmiset tai koirat, jotka tilaisuuden tullen sitten purevat joko sitä kättä, joka niitä ruokkii tai sitten ihan suoraviivaisesti vain lähintä jalkaa tai kaikkea, mikä liikkuu.


Herra, varjele meitä tuollaisilta koirilta ja ihmisiltä. Tähän varmaan sopisi ortodoksisen kirkon pääsiäisaikaan - tai etenkin suuren paaston aikaan - lukema pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous:


Herra, elämäni valtias!
Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi,


sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi, Kuningas ja Herra!


Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi,
sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.
Aamen.




HAP
internetääliö



2. Kissaihmisiä

Kaveripiirissäni - etenkin tuolla Facebookissa - on lukuisia ns. kissaihmisiä. Siis ihmisiä, jotka pitävät kissoista - joskus minusta tuntuu - enemmän kuin meistä ihmisistä. Osa puhuttelee kissaansa persoonapronomilla HÄN eikä SE, kuten kai suomekielessä pitäisi. Monelaista muutakin - meikäläisen mittapuulla mitattuna -  omituisiksi katsottavia käyttäytymisen piirteiä sieltä löytyy, kun tai mieluummin jos jaksaa niitä tekstejä lueskella. Tällainen on tietysti sallittua meidäkin maassamme.


Kissat ovat mukavia lemmikkieläimiä, Luojan luomia, kuten mekin. Niilläkin on oma eläimellinen, vaistojensa ohjaama "persoonallisuutensa". Mutta ne ovat - niin pahalta kuin se joistakin ilmaisesti kuullostaa - vain eläimiä. Siksi niitä on viisasta kohdella kuin eläimiä, muunlainen kohtelu tuntuu minusta oudolta,  siis korostan: minun mielestäni. Varmasti on monia, joista se ei tunnu, mutta minusta tuntuu.


Tunsin kerran erään neiti-ihmisen, jolla oli lukuisia isoja ja karvaisia koiria. Neiti-ihminen, joka mielestäni pettyneenä maailmaan, joka ei ollut saattanut häntä yhteen jonkun upean miehen kanssa ja joka siksi ei ollut siis tuottanut hänelle perillisiä, tuhlasi rakkauttaan ja huolenpitoaan näille koirille. Ne olivat hänen elämässään ihan ihmisten paikoilla ja elivät kotona ihmisten oikeuksin, "mamin pieninä silmäterinä". Ei siellä pitkään kukaan tavallinen mies viihtynyt ja naimattomuuden jatkumo oli varma.


Vuonna 2010 kerrottiin miehestä, joka meni kuolevan kissansa kanssa naimisiin.


-> HS: Mies "nai" kissansa Saksassa


Aiheesta löytyy videokin, jonka jokainen voi katsella, jos uskaltaa ja jos on tietsikassasi hyvät virustorjunnat, sen verran paljon erilaista "pakkomainosta" pörrää ympärillä:


-> Bild: Dresdner heiratet seine Katze!


Niin ja onhan niitä lukuisia tarinoita rikkaista "kissaperijöistä", joille ihmiset ovat testamentanneet koko omaisuutensa, joskus melkoisenkin kasan rahaa.


Mitä tämä tällainen kertoo meistä ihmisistä, sitä en nyt vielä tässä ryhdy tuon tarkemmin arvioimaan, sillä osa noista ystävistä on kuitenkin sen verran hyviä ystäviä, että heidät voisi vielä yrittää säilyttää ystävinä. Mutta 5. päivä tammikuuta oli ortodoksisessa kirkossa pyhittäjä-äiti Synkletike Aleksandrialaisen muistopäivä ja mm. hänellä oli elämässään tärkeää rakkauden kaksoiskäsky, jota hän piti elämänsä ohjenuorana. Se sopisi varmaan meillekin kaikille:


(Mark.12:29-31):
"Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."
HAP
internetääliö

1. Aloitus - miksi ihmeessä

Facebook toimi innoittajanani, kun kirjoittelin sinne joitain viestejä aiheesta "Houkat", joka liittyy lähinnä ortodoksiseen kirkkoon ja siellä vallitsevaan varsin vaikeaan, minulle melko varmasti tavoittamattomaan kilvoittelumuotoon, "Kristuksen tähden houkat" eli ns. pyhät hullut. Katso aiheeseen liittyvä artikkeli Ortodoksi.netistä, niin tiedät enemmän:


-> Ortodoksi.net: Kristuksen tähden houkat


Alkunsa aiheen käsittely osaltani sai siitä, että aloin ärsyyntyä tuosta Facebookin teennäisestä "mukasmas-mukavasta maailmasta", jossa itsekin olen toki huseerannut ja yhä huseeraan mukana. Palaan tähän aiheeseen ja siitä kumpuaviin raportteihin vielä useita kertoja, sen verran paljon se vieläkin ärsyttää. Saa nähdä, kuinka kauan minulla riittää vielä tämän jälkeen Facebook-kavereita, kunhan kaikki ärsytys on purettu. Mutta nyt vielä lyhyesti tästä aloittamisesta.


Kävin Fb:n sivuilla mielenkiintoista keskustelua toisen nettihoukan, todella hyvän ystäväni "Juojärven Jurodivin" kanssa aiheen mukaisesti ja jopa hieman sen tyylisesti, ja havaitsin, että tuo vaikea kilvoittelumuoto, jota nimitän nyt tässä kuitenkin internetääliöisyydeksi, on toki mahdollista meille nykyihmisillekin, ja sen ohessa on mahdollista toteuttaa jopa tuon aluperäisen vaikean kilvoittelumuodon joitain jaloimpia tavoitteitakin.


Siispä ei kun toimeksi ja katsotaan, mitä tästä tulee.


HAP
internetääliö
( ινετερνετ σαλός, интернет юродивый)