tiistai 26. kesäkuuta 2012

46. Älkää tuomitko

Raamatussa sanotaan vuorisaarnassa (Matt.7:1): "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!" ja apostoli Paavalin roomalaiskirjeessä tuomitsemisesta on enemmänkin tekstiä (Room.2). Siinä sanotaan heti alussa: "Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja."


Roomalaiskirjeessä keskitytään pohtimaan sellaista ihmistä, joka tuomitsee toisia lain mukaan, mutta tekee kuitenkin itsekin samoja asioita, tavalla tai toisella lain vastaisia tekoja.


Kuinka usein sorrummekaan tuohon tuomitsemiseen ja pidämme itseämme muita parempina. Kuinka usein olemmekaan niitä fariseuksia, jotka sanovat: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani." Sen sijaan, että sanoisimme kuten publikaani: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" (Luuk.18:9-14).


Kuinka usein katsomme vain ulkoisia seikkoja, näkemättä syvemmälle. Kuinka usein tuijotamme vain kirjaimia, mutta emme näe sanoja, lauseista puhumattakaan. Tuomitseminen on helppoa ja se kohottaa joidenkin huonoa tai alas lyötyä itsetuntoa. Joskus tuntuu siltä, että tuomitseminen liittyy myös oman elämän kriiseihin ja melskeisiin, joissa jostain syystä on itse joutunut tuomituksi ja nyt antaa samalla mitalla takaisin.


Tuomituksi joutuminen musertaa monet ihmiset. Etenkin, jos siihen tulee mukaan useampia, vaikka koko yhteisö. Meillä lienee esimerkkejä omasta maastamme tästäkin, kun jotkut uskonnolliset lahkot tuomitsevat, painostavat ja ahdistavat omia jäseniään tai jopa entisiä jäseniään. Ortodoksisesta kirkosta on sanottu, että sen jäseniä ei näy suuremmin Uskontojen uhrit -järjestössä, mutta tämä ei silti anna oikeaa kuvaa meistäkään.


Eivät ortodoksit eroa normaaleista ihmisistä heikkouksineen ja vahvuuksineen paljoakaan, jos ollenkaan. Se, että uskontomme on oikea, hyvä ja vahva, ei aina takaa sen noudattajien oikeudenmukaisuutta, hyvyyttä ja vahvuutta. Kaikissa ryhmissä on kaikenlaisia ihmisiä, hyviä ja pahoja, viisaita ja tyhmiä, vahvoja ja heikkoja, sävyisiä ja aggressiivisia, rikkaita ja köyhiä, vallanhaluisia ja alamaisia, oikeudenmukaisia ja kieroja.


Jumala loi meidät vapaiksi, omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, joilla on vapaa tahto tehdä mitä tahansa. Valitettavasti voi sanoa: voimme siis tehdä oikeaa tai väärää. Mutta jokainen osaltamme kannamme myöhemmin seuraukset elämämme ratkaisuista. Ne, joiden tehtävänä on opettaa ja ohjata oikeaan, suuremmalla vastuulla, kuin ne, joiden tehtävänä on kulkea annettujen ohjeiden ja opetuksen mukaisesti. Silti - jokaisella on oma vastuunsa oman tiensä kulkemisesta, kulkeeko siis oikeaa vai väärää tietä. Ja muilla on varmaan jonkinlainen oikeus kertoa toisille, että mielestäni tiesi on väärä. Mutta onko hänellä oikeus tuomita toinen. Ei ole. Jaakob sanoo kirjeessään (Jaak.4:11): "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain."


"Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!"


*
Elämän myrskyt eivät pelota sitä, jonka sydämessä loistaa Sinun liekkisi valo. Ympärillä on pimeyttä ja tuiskua, pelkoa ja ulvova tuuli. Mutta sielussa vallitsee hiljaisuus ja valo. Siellä on Kristus, ja sydän laulaa: Halleluja!
(Kiitosakatistos, 5. kontakki)





HAP
internetääliö

maanantai 25. kesäkuuta 2012

45. Odottaako meitä uskonnoton maailma?

YLE uutisoi tänään 25.6.2012, että tulevat opettajat haluaisivat uskonnon oppiaineena pois kouluopetuksesta (<-linkki, klikkkaa sitä). Sitä voitaisiin joidenkin mielestä opettaa vaikka historian tai jonkin muun oppiaineen yhteydessä kaikille samansisältöisenä. Opiskelijat haluaisivat lisää elämänkatsomusta ja etiikkaa opetukseen.


Mistähän tuollainen uutinen pohjimmiltaan kertoo? Niin - tietysti tuon nykyisten medioitten lisääntyneen uskontokielteisen tiedottamisen ohessa. Yritän jotain pohdiskella minäkin.


Kertooko se uskonnon opetuksen huonoista sisällöistä, kun halutaan tilalle elämänhallintaa ja etiikkaa? Kertooko se opiskelijoitten huonosta omaan uskontoon ja muihin uskontoihin liittyvien asioiden tietämisestä? Vai kertooko se vain luterilaisen Suomen valtavan nopeasta sekularisoitumisesta, josta esimakua saa vaikka naapurimaastamme Ruotsista?


Miten meidän ortodoksien pitäisi asiaan suhtautua? Ei ainakaan luterilaisittain, missä seinät ovat leveällä ja katto korkealla: monelle on aivan sama, mitä uskonnossa opetetaan, kuka sitä opettaa ja millä tiedoilla ja taidoilla ja missä. Uskonto on valtakirkon jäsenille muuttunut valtavien myllerrysten ja opillisten muutosten kourissa yhdeksi "aatteeksi muiden aatteiden joukossa", se on menettänyt merkityksensä uskontona, ihmisen puolustajana ja ihmisten pelastukseen ohjaajana. Islamilaisuus ja luterilaisuus - "mitä niillä on eroa" - sanoo moni luterilainen, uskotaanhan molemmat samaan Jumalaan.


Joittenkin vuosien tai ehkä parin vuosikymmenen varsin uskontokielteinen yhteiskunnallinen malli on muokannut jo nykyisiä tehtävässään toimivia opettajia tähän suuntaan. Heistä on joko mukava opettaa uskontoa, kun siellä ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään, tai heistä on vaikeaa opettaa uskontoa, kun ei sitä itsekään oikein ymmärrä eikä siitä välitä. Oman uskonnon ja etenkin muiden uskontojen tuntemus on todella heikkoa myös useilla opettajilla, jotka sitten kuitenkin joutuvat opettamaan sitä pakon edessä tuntien vähetessä.

Ja jäljet näkyvät jo nyt mm. opiskelijoiden mielipiteissä. Opetus on helppoa muuttaa elämäntaidon ja etiikan opettamiseksi, kun se kaiken lisäksi heidän mielestään on ilmeisesti vielä helpompaa - eipä tarvitse paljoa tunteja valmistella, kunhan kertoo oman elämänsä kokemuksia - huh - tai kuten he sen sanovat: pänttäämistä vaativaa tietoa vähennettäisiin opetussuunnitelmista, siis vähemmän tietoa enemmän taitoja. Ovat siis varmaankin huomanneet, että ne taidot heiltä itseltään puuttuvat tai ovat vajavaisia, mutta eivät ole tiedostaneet, että tieto ja taito liittyvät oleellisesti yhteen opetuksessa. Tällaistako on ollut viime vuosien opetus, jossa minäkin olen ollut mukana?



Uskonnon tilalle opiskelijat vaativat opettamista, jota jo nyt pitäisi antaa useiden oppiaineiden yhteydessä: elämäntaitoja, kriittistä ajattelua, sosiaalisia taitoja, ongelmanratkaisuja. Kaikki nuo aiheet pitäisi käydä ns. läpäisyperiaatteella kaikissa mahdollisissa oppiaineissa ja kaikilla luokkatasoilla läpi kouluvuoden ja kouluajan. Ei noita varten tarvita uutta oppiainetta, paitsi jos todella koko sukupolvi alkaa olla uusavutonta, kaupunkilaistunutta ja kohta jossain määrin emotionaalisesti degeneroitunutta sakkia.


Mitä sitten seuraa siitä, jos oman uskonnon opetus heitetään yli laidan? Suvaitsemattomuutta, koska uskonnot eivät kuitenkaan häviä minnekään ja niiden tuntemus heikkenee ja uskonnollisia ihmisiä aletaan katsoa karsaasti. Maallistumista eli sekularisoitumista, kun oman uskonnon tapoja ja sisältöä ei tunneta. Levottomuuksia, kun kaikki uskonnot eivät mene tuohon valtakirkon malliin, vaan jatkavat oman uskontonsa opettamista tavalla tai toisella ja pitävät pian valtakirkon väkeä harhaoppisina. Tyhmyyttä ja tietämättömyyttä, kun ei tunneta naapurin tapoja ja pidetään heitä outoina ja heitä aletaan pian joko kiusata tai jopa vainota. Ja monenlaista muuta hajaannusta.


Saa nyt sitten nähdä, kuinka tässä käy. Onneksi muutama opiskelija (38 vastasi, tiedustelu lähetettiin 7000:lle opiskelijalle) ei voi systeemiä muuttaa. Muutoinhan kävisi niin kuin he haluaisivat: oppiainerajat poistettaisiin kokonaan ja opetus suunniteltaisiin arkeen pohjautuvien ilmiöiden kautta. Tämän tapaista opetusta on toki joissain vaihtoehtokouluissa jo nykyäänkin annettu ja niiden jäljet kuitenkin pelottavat. Se ei sovi kaikille, koko ikäluokalle ja harvassa ovat ne oppilaat, joille se todella sopii ja jotka saavat niiden kautta ja avulla aikaan hyviä oppimistuloksia, jotka hyödyttäisivät ihmistä itseään ja siinä ohessa yhteiskuntaakin. Opetuksesta tulisi leikkiä ja helppoa, opettajalla ei tarvitsisi olla paljoa muita ominaisuuksia kuin lapsellinen ja leikkisä mieli ja hyvä mielikuvitus, eikä hänen tarvitsisi kantaa huolta tuntien valmisteluista. Lapsilla kun nuo ominaisuudet ovat jo valmiina.


*
Miten suloisen onnen Sinä annatkaan Sinua ajatteleville. Miten elävöittävä on Sinun pyhä sanasi. Kanssasi puhuminen on öljyä hoitavampaa ja hunajaa makeampaa. Kun rukoilemme Sinua, mielemme tulee virkeäksi ja saa siivet. Rukous täyttää sydämen vavistuksella. Luonto ja koko elämä näyttäytyy suurenmoisena ja saa tarkoituksen. Missä Sinua ei ole, siellä on tyhjyys. Missä Sinä olet, siellä on sielun täyteys, siellä soi elävänä virtana laulu: Halleluja!
(Kiitosakatistos, 4. kontakki)



HAP
internetääliö

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

44. Mopoileva huru-ukko



Jotkut ystävistäni ovat hämmästelleet sitä, että minä - vanha ukko - ajelen moottoripyörällä, jotkut sitä, että yhä ajelen moottoripyörällä. No pitänee selvittää tätäkin hieman.


Minä en missään nimessä kuulu siihen "sitku-ihmisten" sarjaan, joka koko nuoruutensa ja aikuisuutensa kiihkeimmän ajan olisi haaveillut siitä, että  "sitku minä ... niin kyllä minulla vielä silloin on moottoripyörä". Ei - en koskaan ole haaveillut siitä. Pyörä tuli minulle itsellenikin hieman yllätyksenä, kuten kai useimmille ystävillekin.


Pyörä jäi minulle, kun nuorimmaiseni vaihtoi sen Harrikkaan ja tarvitsi hieman rahoitusta uuden ostamiseen. Ajattelin, että voisihan tuota kokeilla, kun olen elämäni aikana monenlaisia asioita kokeillut ja niistä kokeiluista usein myös nauttinut. Olen siis enemmän "nytku-ihminen" kuin tuo edellä mainittu "sitku-ihminen". 

Yksi elämän suola on mielestäni juuri se, että uskaltaa laittaa itseään "likoon" erilaisiin mielenkiintoisiin asioihin. Tällaisia asioita omassa elämässäni ovat olleet varmasti mm. vuorotteluvapaa ja sen osittainen viettäminen kreikkalaisessa luostarissa (tosin en kuitenkaan munkkina), matkailuauton ja moottoripyörän ostaminen eläkkeelle jäädessä ja ehkä vielä jotkut muutkin, jotka jääkööt nyt kuitenkin luettelematta.



Kun tuolla edellä mainitsin osan ystävistäni ihmettelevän sitä, että yhä mopoilen, se johtuu tietysti siitä, että olen jo ehtinyt teloa itseäni tuolla moottoripyörällä ja he luulevat, että sain siitä silloin tarpeekseni. Jos oman elämäni aikana olisin lopettanut hommani aina vastoinkäymisten edessä, missähän olisinkaan. Hourulassa varmaan.


Eikös tämä elämä ole aika monimuotoista ja siihen kuuluu näköjään yllättävän usein myös vastoinkäymisiä. Näin juhannusjuhlan aikaan havaitsemme, että ympärillämme on melko paljon onnettomia ihmisiä, jotka ovat joko masentuneet noista vastoinkäymisistä ja muista elämän melskeistä tai elävät melko omituista kulissielämää näyttääkseen maailmalle, että kaikki on muka hyvin. Mennään siis joko stressaantuneina mökille tappelemaan, käytetään loma "mökin orjuudessa" ryypäten ja tapellen tai jäädään kaupunkiin, kun ei voi muuallekaan mennä. Osa pakenee turvakoteihin (kts. YLE). Syksyllä yritetään taas elpyä töissä ja saada avioliitto kuntoon kotona.


Eikös silloin olisi sijansa vaikka tällaiselle huru-ukko-moottoripyörälle, jolla pääsee - silloin kun haluaa - vapaasti nauttimaan joko auringonpaisteesta tai sateesta - kuinka vain. Voit ajella kauniissa Suomessa ja katsella vapaasti ympärillesi ja pysähtyä vaikka sillalle nauttimaan kauniista maisemasta tai kapeaa polkua ajella paikkoihin, joihin et autolla pääsisi. Eikä tarvitse stressata, mitä ottaisi mukaan matkalle, kun mukaan ei mahdu paljokaan. Tarvitsee ottaa siis vain tarpeelliset.

Ja miten mukavaa tai jopa itsetuntoa hivelevää onkaan "elvistellä" mopolla kaupungilla ja kokea kanssaihmisten ajatukset: "tollainen vanha ukko ajelee vielä tuolla pyörällä"; "kivaa, kun ukko vielä jaksaa ajella tollaisella"; "wau - tollaisen kun saisin"; "mitähän tuo oikein yrittää". Ja puhumattakaan, miten kaikki ystävät ja tutut ja erikoisesti entiset kasvatettavani siihen reagoivat - "wautsi, hei kattokaa toi on meidän entinen reksi".



Kyllä siinä mopoilussa siis jotain järkeäkin saattaa olla, mutta katsotaan nyt, kunhan olen siihen paremmin tutustunut.


*
Pyhä Henki antaa tuoksun jokaiselle kukalle. Vienot tuoksut, herkät värit kuvastavat nekin suuren Luojan kauneutta. Kunnia ja ylistys elämänantajalle Jumalalle, joka verhoaa kedot kukkamatoksi, kasvattaa pellolle kultaiset tähkät ja siniset ruiskukat sekä istuttaa sieluumme luomistyön mietiskelyn ilon. Iloitkaa ja laulakaa Hänelle: Halleluja!
(Kiitosakatistos, 3. kontakki)



HAP
internetääliö

torstai 21. kesäkuuta 2012

43. Ahtaan paikan lumo

Ylistaron luterilainen kirkko 3. kerroksesta katsottuna

Risto Nordell kiteytti luettuaan edellisen läheisyyttä käsittelevän blogiaiheeni "villakoiran ytimen" hienoon määritelmään: ahtaan paikan lumo. Sitä se juuri on ja sitä sain kokea tekemälläni Länsi-Suomen turneella ihan roppakaupalla.


Nukuin kaksi edellistä yötä toisen vunukkani - prinsessan - kanssa matkailuauton takavuoteella melko "paperinohuesti". Leveys noin 120 cm, josta käytössäni oli ehkä noin 30-40 cm eli yksi kolmannes. Lopun tilan tuo ihanainen sydämeni murskaaja vei kokonaan. Milloin pitkittäin, milloin poikittain, milloin jalkopäässä, milloin tyynyllä, milloin varpaat nenässäni, milloin korvaani tuhisten pääni päällä. Ajoittain lievästi kitisten, jolloin hädissäni hain tuttia, jota en kuitenkaan löytänyt (kun oli selkäni alla ja painoi lapaluitani), suurimman osan kuitenkin tuhisten rauhallisesti. Ja aamulla prinsessalla oli valloittava hymy huulilla, josta sai lukea viestin: "Nukuinpa hyvin. Nukuitko sinäkin, ukki?"


Matkailuauto opettaa todella toisten huomioon ottamista. Tällaiselle känkkäränkälle, kuin meikäläinen nyt on, se tekee todella hyvää. Kyllä oli opettavaa, kun en "jaksanut" lähteä Ähtärissä eläinpuistokiertueelle sateeseen ja sen seurauksena sain tiskata jättitiskin sekä tehdä ruuan koko sakille. Päiväunet jäivät väliin. Ottihan se päähän, mutta sujui kuitenkin. Ja kuinka hyvältä maistuikaan kanapaistos ja makaronit sateisen, mutta mukavan retken jälkeen - ainakin vunukoille. Ja voi sitä koetun retken tarinan tulvaa!


Matkalle sijoittui paljon muutakin mukavaa: tapasimme aivan ihania ihmisiä - pohajalaasia, joiden tarina koskettaisi, jos sen kaiken kertoisi; näimme kauniita maisemia ja mielenkiintoisia kohteita, mm. Ylistaron todella suuren luterilaisen kirkon - kuulemma Suomen kolmanneksi suurin - muistutti muuten poikani mielestä hieman pohjalaista Notre Damea; näimme ahtaissa oloissa vaikuttavan jälleenrakennuskirkon, ortodoksisen Lapuan Pyhän Serafim Sarovilaisen rukoushuoneen (tšasounaksi sitä ei oikein Pohjanmaalla uskalla kutsua) ja joitain muitakin.


Oli hauska opetelle Etelä-Pohjanmaan murretta, vaiko liekö ihan kieli. Välillä olin joka tapauksessa ihan pihalla sanoista ja niin taisi olla joku muukin. Vunukat tapasivat myös serkkuja, joita eivät olleet koskaan nähneet ja näkivät monenlaisia ihmeitä. Ja jaksoivat juosta ja kiiruhtaa joka hetki ja joka paikaan aina "100 lasissa", Ylistaron kirkonkin ylimmälle parvellekin, joka muuten on siis ihan oikeasti kaksi kerroksinen ja portaita on riittävästi. Kyllä paluumatkalla sitten uni maistuikin - siis vunukoille, kaksi yötä paperinohuesti nukkuneelle ukille/kokille/tiskarille/autonkiljettajalle seuraava yö ilman prinsessaa lienee syväuninen ja hoitava. Harkitsen vakavasti lasillista tai paria J.P. Chenet'iä.

*
Herra, kuinka hyvä on olla Sinun vieraanasi: tuuli on täynnä tuoksuja, vuoret kurottavat taivaisiin, vedet ovat kuin reunaton peili, josta kultaiset valonsäteet ja kevyet pilvet kuvastuvat. Koko luonto kuiskii salaisesti ja on täynnä hellyyttä; linnut ja eläimetkin kantavat rakkautesi sinettiä. Siunattu on äiti-maa ja sen ohikiitävä kauneus, joka herättää kaipauksen ikuiseen isänmaahan. Siellä turmeltumattomassa kauneudessa kaikuu veisu: Halleluja!
(Kiitosakatistos, 2. kontakki)


HAP
internetääliö

tiistai 19. kesäkuuta 2012

42. Läheisyys kasvattaa suvaitsevaisuutta

Aloitin kesäloman, vaikkei minulla lomaa enää olekaan. Tuon ns. loman tämä eläkeläinen on jaksottanut alustavasti pariin kolmeen tai ehkä useampaan jaksoon: matkailuautolla, moottoripyörällä, matkailuautolla, ...


Nyt olen siis liikkeellä matkailuautollani, jossa on makuutilat 6-7 henkilölle ja käytämme niistä viisi. Kolme aikuista ja kaksi pientä lasta, tunnelma siis tiiveimmillään. Minä nukun puolitoistavuotiaan prinsessan kanssa takana olevassa makuutilassa, hänen äitinsä kolme ja puolivuotiaan prinsessan velipojan kanssa etupuolen yläpetillä ja lasten isä yksinään alapetillä katsellen samalla jalkapallon EM-kisoja telkkarista. Eihän siinä matkailuautossa liiaksi tilaa ole, mutta hyvin mahdumme ja läheisyys kasvattaa suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan. Ja mikä tärkeintä, ukin suhdetta omiin vunukoihinsa.


Olen aiemminkin matkaillut poikani perheen kanssa, milloin jossain Itä-Euroopassa (Puola, Unkari, Tsekki, Slovakia, Romania), milloin Islannissa ja viimeksi kokonaisen kuukauden mm. Italiassa, Itävallassa, Tsekissä ja Saksassa. Kun varaa mukaan pussillisen korvatulppia ja säkillisen rauhallisuutta sekä osaa oikeaan aikaan ottaa lapset mukaansa ja luiskahtaa ulos lähteäkseen leikkimään leikkipuistoon tai syöttämään joutsenia lammelle, autorauha on jonkin aikaa turvattu.


Nyt olemme matkalla Länsi-Suomeen ja pysähdyimme Ähtärin eläinpuiston leirintäalueella, jonne päädyimme Muuramen mökin kautta. Yksi pienistä sai jonkinlaisia mahapuruja ja matka-aikataulu venyi jo heti alkuun noin 1-1½ vuorokautta. Ns. Länsi-Suomen juhannus vaihtunee tällä kertaa johonkin muuhun. Tänään en tiedä, missä olen huomenna puhumattakaan, että tietäisin, missä olen ylihuomenna. Mutta haitanneeko tuo!


Tiivis elämä matkailuautossa samaan aikaan, kun ulkona on pieniä sadekuuroja, on läheistä, kasvattavaa ja uusia elämän taitoja antavaa. Tutustun samalla lapseeni ja miniääni, ja eritoten vunukoihini ja samalla he tietysti minuun. Suurella lämmöllä ja rakkaudella muistan kuukautta Euroopassa pojanpoikani (ja samalla tietysti hänen vanhempiensa) kanssa ja nyt minulla on mahdollisuus tutustua myös poikani tyttäreen, sukuhaarani ainoaan prinsessaan ja mitä ilmeisinnin sydämeni murskaajaan.


Tuleva yö on ensimmäinen, jonka nukun autossa samassa osastossa prinsessan kanssa. Viereen on varattu niin tutteja kuin tuttipullokin. Vanhemmat jännittävät suuresti, kuinka selviän. Niin kai minäkin. Mutta kuten sanoin: tällainen läheisyys kasvattaa kaikkien meidän suvaitsevaisuutta - ei vain omalla kohdallani, vaan kaikkien muidenkin mukana olevien kohdalla, lapsien ja heidän vanhempiensa.

*
Autuas on se, joka saa maistaa ateriaa taivaan valtakunnassa. Olet kuitenkin jo maan päällä tehnyt minut tästä autuudesta osalliseksi. Kuinka monta kertaa olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, olen vastaanottanut pyhät Lahjasi ja olen saanut tuntea sanoin kuvaamattoman, yliluonnollisen rakkautesi.


* Kunnia Sinulle ihmisymmärryksen ylittävästä virvoittavasta armovoimasta;
* Kunnia Sinulle, kun perustit Kirkkosi rauhaisaksi satamaksi kärsivään maailmaan;
* Kunnia Sinulle, kun uudestisynnytät meidät kastevedellä;
* Kunnia Sinulle, kun painat meihin Pyhän Hengen sinetin;
* Kunnia Sinulle, kun palautat katuville liljan tahrattoman puhtauden;
* Kunnia Sinulle, Sinä anteeksiannon ehtymätön syvyys;
* Kunnia Sinulle elämän maljasta ja ikuisen ilon leivästä;
* Kunnia Sinulle, joka saatat meidät taivaaseen;
* Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.
(Kiitosakatistos, 11. iikossi)




HAP
internetääliö

maanantai 18. kesäkuuta 2012

41. Igumenia Marina in Memoriam

Äiti igumenia Marina
1930-2012

Sunnuntaina 17.6.2012 illalla klo 22 maissa saimme suruviestin. Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin johtajatar, igumenia Marina kuoli Joensuun keskussairaalassa aiemmin 13.6.2012 liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihinsa 82-vuotiaana.

Äiti Igumenia oli minulle läheinen ja rakas ihminen. Vierailin usein Lintulassa ja yritin aina mahdollisuuksien mukaan tavata myös hänet siellä. Monia mukavia muistoja jää elämään näistä vierailuistani.

Yksi hauskimmista muistoista liittyy luostarin vierashuoneen televisioon. Silloinen arkkipiispa Johannes oli tulossa Lintulaan ja ennen tätä vierailua olin käymässä siellä hyvän ystäväni isä Mikko Kärjen kanssa. Istuimme luostarin vierastilassa teellä, kun igumenia yhtäkkiä muisti, että arkkipiispan huoneen TV on rikki tai siitä ei ainakaan näy kuvaa. Voisimmekohan me korjata sen? Tietysti. Minä pidempänä etsiskelin oikeaa antennisuuntaa ja Mikko roplasi telkkaria. Ja saimmehan me siihen jonkinlaisen kuvan, hieman rakeisen, mutta katseltavan kuvan joka tapauksessa. Igumenia Marina oli onnellinen. Jatkoimme teen juomista ja igumenia hävisi johonkin. Kohta hän palasi mukanaan rikkimenneet silmälasit ja toive: kun saitte TV:n kuntoon, niin voisitteko korjata nämä silmälasitkin!

Toinen hauska muisto tulee mieleen viime vuodelta, kun kävin Lintulassa jalka kipsissä ja kainalosauvoilla. Yleensä jos satuin sinne ruoka-aikaan sain syödä minäkin alakerran ruokalassa yhdessä sisariston kanssa, niin nytkin. Kun muut katselivat minua - ainutta miespuolista ruokailussa - äiti igumenia totesi vain yks'kantaaan: "Kutsuin tuon invalidinkin syömään."

Kolmas muisto liittyy vierailuun, jolla oli mukana korkea Itä-Suomen läänin virkamies puolisonsa kanssa. Kiersimme kaikki oleellisimmat paikat ja äiti igumenian täsmällinen ja ajoittain jopa pikkutarkka esittely hurmasi vieraat täysin ja voitte uskoa, että he olivat ihmeissään, kun pois mennessä kysyivät hänen ikäänsä, joka silloin oli hieman vaille 80 vuotta. "Mahtava teräsmummo", oli vierailijan kommentti. Täysin oikea luonnehdinta.

Itselleni jää suuri ikävä ihanan ihmisen poismenosta. Hänessä yhdistyi tehokkuus ja rukouksellisuus, vieraanvaraisuus ja hartaus, moderni ihminen ja vanhat arvot omaava ihminen. Hän ei vierastanut vanhoilla päivillään tietokonetta eikä kännykkää, molempia hän käytti tehokkaasti silloin, kun oli tarvis. Energiaa hänellä näytti olevan määrättömästi ja nuorempana usein hävetti, kun jouduin istumaan jumalanpalveluksessa, jonka hän lauloi ja johti kirkkolaulun osalta alusta loppuun seisoen ja vahvana. Näin viimeiselläkin tapaamisella aivan äskettäin tänä kesänä: sekä illan ehtoopalveluksessa että seuraavan aamun liturgiassa hän johti ja lauloi pääasiassa nunna Mikaelan kanssa molemmat jumalanpalvelukset.

Kiitos Jumalalle, että sain tavata hänet silloin vielä terveenä ja energisenä. Olkoon hänen muistonsa ikuinen!



*
Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Kun Sinä tulet sanomattomalla kunniallasi pelättävälle tuomiolle koko maailmaa tuomitsemaan, niin silloin suo, oi Lunastaja, Sinun uskovaisen palvelijasi Marina, jonka olet maailmasta pois ottanut, tulla kirkkaalla riemulla Sinua vastaan!

Kunnia olkoon Isälle ja pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi Marinan sielu lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.


Hannu Pyykkönen

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

40. Oikeaa elämää







Laitoin muutama päivä sitten Facebookiin tuon yllä olevan kuvan, jonka löysin englanninkielisenä samasta mediasta. Minusta kuva on hyvin kuvaava ja toivottavasti se on myös pysäyttävä joillekin. Kaikessa karmeudessaan se kuvaa hyvin nykyisen ns. sosiaalisen median sosiaalista luonnetta, sen todellista kylmyyttä ja karuutta sekä sen meille ja ympäristöllemme luomaa illuusiota.


Facebookissa liikkuu ihmisiä, joiden todelliset ystävyyssuhteet saattavat olla todella minimaalisia. Silti he antavat mieluusti kuvan itsestään, että he tuntevat kaikki ja kaikki nämä ovat heidän kavereitaan. Kavereita kyllä - nykymerkityksessään - muttei ystäviä ja sillä on iso ero.


Istuin juuri iltaa ystäväni kanssa. Laitoin yksinkertaisen, mutta maittavan ilta-aterian: uusia perunoita, silliä, sipulia ja paljon voita. Jälkiruuaksi nautimme tofu-jäätelöä vadelmien ja vadelmakeiton kera ja jatkoimme jutustelua Beaujolais'ta nautiskellen. Totesimme monta kertaa, että kyllä tämä nykyinen elämänvaihe on hienoa aikaa: ei työhuolia, saa elää tavallaan ja ajallaan. Teepä tuo sama Facebook-kaverisi kanssa!


Aamulla nukuimme pitkään, tein yksinkertaisen mutta jälleen maittavan aamiaisen ja jatkoimme pohdintaa siitä, mihin tänä kesänä ajaisimme moottoripyörillä. Päätimme aloittaa retken sillä, että menemme hoitamaan koko mahdollinen tuleva huru-ukkojen kolmikko moottoripyörillä vunukoitani, koska minut oli sinne tiettynä päivänä pyydetty. Sieltä sitten jatkamme matkaa Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon ja sieltä sitten Päijänteen ohi Hämeeseen. Rauhallisesti ja nautiskellen elämästä, maisemista, ystävistä, luonnosta, vapaudesta ja ties vaikka mistä. Teepä tuo sama Facebook-kaverisi kanssa!


Luulenpa, että ainakin vunukoitten naapurit ihmettelevät varsin erikoisia ja osin ehkä myös välineiltään "kovaäänisiä" lastenvahteja. Saa nähdä, mitä vunukoiden vanhemmat tekevät, lähtevätkö sitten ollenkaan konserttiin. Mutta eikös onnellisen eläkeläisen elämä ole juuri tätä, mielikuvitusta ja vapautta, yllätyksiä.


Muistan erään tällaisen sosiaalisen median kaverin, joka "tunki" väkisin kaverikseni ja jota en ollut enkä edelleenkään ole koskaan nähnyt tai tavannut. En tiedä hänestä paljoakaan muuta, mitä hän on itsestään avautunut Facebookissa, mutta hän utelee kaikkea minusta: mitä sairastan, mitä lääkkeitä syön ja monia muita minun yksityisyyteeni ja korkeintaan joissain tapauksissa parhaiden ystävien tiedossa olevia asioita. Tuo hänen avautuminensa ei suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi kertonut omat asiansa vain minulle, vaan hän kertoo ne niille sadoille (vai onko jo tuhansia) Fb-kavereille, joista osa on minunkin kavereita ja sitä kautta viestit tulevat minullekin. Ja samanlaista se näyttää olevan sielläkin, utelua: kuka, miten, missä, miksi, milloin.

Voi kun ihmiset voisivat rakentaa oman elämänsä
toisella tavalla! Elää ihan oikeaa elämää, eikä mitään keinoelämää toisten kautta. Se kun kaikesta huolimatta on mahdollista - kaikille, kun vain laittaa itse itsensä likoon ja hakeutuu todellisiin ja oikeisiin paikkoihin etsimään oikeita ihmisiä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi vaikka ortodoksiset kirkot - ainakin meille ortodokseille.


*

Kun Sinä innostit minut palvelemaan lähimmäisiäni ja kun samalla kirkastit sieluni nöyryydellä, yksi lukemattomista valonsäteistäsi osui sydämeeni ja sai sen hehkumaan kuin raudan ahjossa. Sain nähdä kätketyt kasvosi.


* Kunnia Sinulle, joka annoit rakkauden tekojen muuttaa elämämme;
* Kunnia Sinulle, joka teit jokaisen käskysi ihmeen ihanaksi;
* Kunnia Sinulle, joka olet läsnä siellä, missä osoitetaan laupeutta;
* Kunnia Sinulle, joka autat meitä kantamaan toistemme taakkoja;
* Kunnia Sinulle, joka vaikeuksien ja murheiden kautta opetat meitä ymmärtämään kärsimyksiä;
* Kunnia Sinulle, joka lupaat suuren palkan hyvistä teoista;
* Kunnia Sinulle, joka otat vastaan sielumme jalot pyrkimykset;
* Kunnia Sinulle, joka korotit rakkauden kaikkea maallista ja taivaallista korkeammalle;
* Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

(Kiitosakatistos, 9. iikossi)



HAP
internetääliö

lauantai 2. kesäkuuta 2012

39. Jakautunut Nettihoukka



Maailma on ollut melko erilainen viimeisen kuukauden aikana. Se on yhtä kaunis ja ihmeellinen kuin ennekin, ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia kuin ennekin, mutta joidenkin asioiden kokemisessa on tapahtunut muutos minun osaltani.


Moni asia on ollut helpompaa, nopeampaa ja mitä kaikkia adjektiiveja tähän nyt voisikaan laittaa. Mutta joku kuitenkin on ollut erilaista, jopa ajoittain outoa.


Kauan sitä ihmettelin, mikä se voisi olla. Myöskään leikkaustani edeltäneessä tai sitä seuranneessa valmennuksessa ei tällaisesta asiasta puhuttu. Mikä se oikein sitten on? Viimein tällä viikolla Svenska teaternissa sen tajusin: nykyinen minuuteni on jotenkin jakaantunut. En koe olevani jakomielitautinen tai muutenkaan (ainakaan omasta mielestäni) suuremmin mentaalisesti sairas, mutta jakaantunut minä olen.


Sisässäni asuu neljä erilaista Nettihoukkaa. Jaon voi ensin tehdä perinteisesti kahteen ryhmään: fyysinen Nettihoukka ja psyykkinen Nettihoukka ja alaryhmät näille: vanha ja uusi. Siis sisälläni asustaa nyt vanha fyysinen Nettihoukka, uusi fyysinen Nettihoukka, vanha psyykkinen Nettihoukka ja uusi psyykkinen Nettihoukka. Eivätkä suinkaan vielä ollenkaan sulassa sovussa, mieluumminkin päinvastoin ja toinen toistensa oloa haitaten.


Mitä tuo sitten tarkoittaa? Yritän hieman avata ongelmaa. Vanha fyysinen Nettihoukka on jättänyt kaikkeen fyysiseen toimintaani todella vankan muistijälkensä: ruumiin eri toiminnot, joita en voi itse ohjata (esim. vaikka aineenvaihdunta), ovat kaikesta huolimatta muistijäljessä ennallaan ja odottavat entisenlaista kohtelua ja toimintaa. Uusi fyysinen Nettihoukka ei oikeasti ja todellisuudessa kuitenkaan pysty samanlaisiin "suorituksiin" kuin vanha edellyttäisi siis näiden "itse-ohjaamattomien-toimintojen" osalta. Vanha psyykkinen Nettihoukka kokee, aistii ja tuntee asioita kuten ennen: moni ruoka ja herkku näyttää ja tuoksuu yhä hyvältä ja sitä tekee mieli tilata, ihana valtaisa, hyvännäköinen ja ilmeisesti myös -makuinen ruoka-annos on edelleen yhtä ihana, mutta silti saavuttamaton. Uusi psyykkinen Nettihoukka varoittelee sortumasta, koska sortumisella on vakavat seuraukset . Siis toinen toivoo tai ainakin elättelee toivetta: jospa joskus kuitenkin voisi. Toinen varoittelee ja sanoo: älä kuvittele turhia, ei enää ikinä.


Istuessani tällä viikolla Svenska teaternin Wine & Delissä hyvien ystävieni kanssa valkoviinin ääressä ja katsellessa, kun ihmiset kantoivat pöytiinsä herkkuja ja maittavia - myös terveellisiä - annoksia, nämä asiat risteilivät päässäni. Vain ystävien rauhoittava seura sai minut pysähtymään, analysoimaan asiaa ja toteamaan: elämä jatkuu silti ja elämä on kaikesta huolimatta (kunhan vain viimein koko psyykkinen minäni sen kokonaisuudessaan tajuaa) onnellista ja olen joka tapauksessa - kuten yksi huru-ukoista sen loihe siinä istuessa lausumaan - onnellinen eläkeläinen.
Nautin siis elämästä.



*

Näen taivaan tähtien loistavan. Miten rikas Sinä oletkaan! Kuinka paljon Sinulla onkaan valoa! Ikuisuus katsoo minua kaukaisten taivaankappaleiden säteissä. Olen pieni ja mitätön, mutta kanssani on Jumala. Hän varjelee minua rakastavasti kädellään kaikilla teilläni.

* Kunnia Sinulle jatkuvasta huolenpidostasi;
* Kunnia Sinulle ihmisistä, joita kaitselmuksessasi annoit minun kohdata;
* Kunnia Sinulle omaisten rakkaudesta;
* Kunnia Sinulle ystävien uskollisuudesta;
* Kunnia Sinulle meitä palvelevien eläinten sävyisyydestä;
* Kunnia Sinulle elämäni valoisista hetkistä;
* Kunnia Sinulle sydämen kirkkaasta onnen tunteesta;
* Kunnia Sinulle elämisen, liikkumisen ja näkemisen ilosta;
* Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti!

(Kiitosakatistos 5. iikossi)

HAP
internetääliö