keskiviikko 28. marraskuuta 2012

99. Hämärän rajoilla

Valiokunntien kokoustilat ovat Valamon opiston luokissa. Taustalla luostarin kirkko.
(Kuva © Nettihoukka / HAP)
Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous istuu viimeistä istuntopäiväänsä keskiviikkona. Aamulla klo 10 aloitimme neljännen täysistunnon ja jatkamme klo 13 viidennellä. Kuudeskin vielä tulee myöhemmin.

Nyt näyttäisi siltä, että tähän harhaan tulee normaalia enemmän tekstiä, enkä myöskään ainakaan vielä ole valmis lisäämään harhojeni määrää tuosta sovitusta sadasta (ja tämä on toiseksi viimeinen harhani, viimeinen on testamentti), siksi teen tämä harhan kaksiosaisena. Nyt julkaisen aamupäivällä osan I ja myöhemmin illalla osan II.

Osa I

Olotila on hieman hämärän rajamailla huhuamista. Olo on melko väsynyt ja vakavimmat, kiistellyimmät asiat ovat vielä käsittelemättä: museo ja Lex Sergei. Sivistysvaliokunnan puheenjohtajana olen kuitenkin jo nyt onnellinen ja ylpeä. Siitä, että meillä on todella hyvä, toimiva ja mukava valiokunta - siis valiokunnan ihmiset - ja siitä, että saimme asiat mukavasti eteenpäin myönteisin päätöksin. Asiat etenevät - mikäli se on meistä kiinni - niin teologikoulutuksessa, ortodoksisessa tutkimuksessa kuin vaikka kirkkomme erään merkittävän asiakirjan julkaisemisen 90-vuotisjuhlassa. Lisäksi iloitsen vilpittömästi siitäkin, että pohjoinen matkapapistopiiri sai käyttöönsä 13 000 euroa enemmän määrärahoja, koska matkat siellä ovat pitkiä, olosuhteet haastavia ja sitä kautta myös kulut suurempia.

Teologisten opintojen tukemiseen saimme rahaa noin reilut 20 000 euroa, jolla voisi esimerkiksi palkata yhden väitöskirjaa tekevän tutkimaan jotain ortodoksista aihetta/kohdetta vuodeksi. Myös 90-vuotisjuhlille annettiin oma kohdemäärärahansa - hyvä näin.

Hallinnon kehittämisen seurantatyöryhmän raportista päättäminen hallintovaliokunnan mietinnön pohjalta kirvoitti täysistunnossa kielet monella edustajalla ja virkamiehellä. Nämä seuraavat houkkamaiset arveluni menkööt täysin omaan piikkiini, jos eivät osu ihan kohdalleen, mutta näin nyt vain asiat näin pulpetistani.

Aika usein vastavirtaan uiva Helsingin metropoliitta ärähti siitä, että valiokunta haluaa toimia taas tässäkin asiassa kovin omavaltaisesti ja jopa kollegion, kirkollishallituksen evaluoijana, arvioijana ja yrittää siis olla jonkinlainen mikrojohtaja. Metropoliitta ihmetteli, eikö hallintovaliokunta ymmärrä, että kollegio osaa itsekin ajatella (sic!) ja tehdä jotain (hik!). No - houkkana olen kuitenkin samalla hieman sitäkin mieltä, ettei tuo ajattelu aina konkretisoidu tämän toimielimen päätöksissä oikealla tavalla, johtuneeko siitä, että on liian monta "oikeaa" ajatusta ja "Arvottu oikea" tai "Äänestetty oikea" ei aina olekaan "Se oikea".

"Pelastuskeskuksen" johtaja taas puolusti hallintovaliokunnan työtä sillä tavalla, että ainakin minun epäilykset heräsivät. Mikä onkaan valiokunnan rooli hänen omassa työskentelyssään? Onko se pomon työrukkanen vai yksi keino vaikuttaa tai jopa mikrojohtaa jotain, jota ei voi muuten johtaa, siis johtaa tuota saavuttamatonta tuon kautta, tuon avulla. En tiedä!

Itselleni heräsi epäilys, että saattaa olla edessä taas henkilömuutoksia, nyt siis taas tässä hallinnon seurantaryhmässä. Näinhän aina on tapana tehdä, jos ryhmä ei saa aikaan "oikeita" ehdotuksia raportteihinsa. Yksi kirkolliskokouksen lakimiesedustajista moitti hallintovaliokunnan tekstiä tarkoitushakuiseksi, kun siinä kerrottiin täysin virheellisiä ja paikkansa pitämättömiä tietoja. Tällainen oli mm. tieto siitä, että kirkollishallitus olisi tehnyt päätöksen arkkipiispan istuimen siirrosta Helsinkiin. Asia muuten uutisoitiin myös joissain median artikkeleissa kirkolliskokouksesta, mistähän ne olivat tiedon saaneet.

Arkkipiispan istuimen siirrosta päättää vain ja yksinomaan kirkolliskokous ja se ei ole asiaa käsitellyt eikä tehnyt siitä mitään päätöstä. Istuin siis pysyy toistaiseksi Kuopiossa. Asiassa tosin on taustalla, kuten kai jossain aikaisemmassa harhassani kirjoitinkin, kahden piispan erimielisyys vai olisiko se mieluummin tietämättömyys siitä, mitä he oikeastaan haluavatkaan ja onko se ihan oikeasti edes mahdollistakaan. Myöskään asioita ei julkisyhteisössä, kirkossakaan, voida tehdä sillä tavalla ehdollisena, kuin nyt näiden kahden piispan aikeet edellyttäisivät. Siksi suma seisoo.

Kirkolliskokouksen ja kirkollishallituksen välinen työnjako keskustelutti myös. Emeritus-kirkkoneuvos totesikin, että jos toinen ei tee sitä, mitä pitäisi, toinen tekee. Eli vanha lainalaisuus: valtatyhjiö täyttyy aina. Oikeasti kirkolliskokouksen tehtävä on päättää ja kirkollishallituksen tehtävänä on toimeenpanna, usein ne sekoittuvat ja syynä saattaa olla sekin, että kirkollishallituksen tehtävää "ohjata" tai "linjata" tulkitaan puolin ja toisin väärin. Kirkolliskokous näkee sen oikeutena mennä toisen tontille hääräämään ja kirkollishallitus näkee sen vihamielisenä tunkeutumisena sen territorioon vai olisiko se oikeampi sana tässä 'terraarioonsa'. Myös valiokunnan rooliin toivoi emeritus tarkennusta ja esitti, ettei valiokunta saa olla kirkollishallituksen "niskaan hengittäjä", tarkkailija vaan kirkolliskokouksen päätösten valmistelija.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka lienee joko valmistelun vajavuutta tai sitten hirvittävää piilovaikuttamista ja silloin jopa harhauttamista tai sitten vain "painovirhepaholainen", löytyy talousvaliokunnan mietinnöstä asiassa 14 eli otsikon mukaan: Suomen ortodoksisen kirkkomuseon käytössä olevien perusnäyttelytilojen peruskorjauksen kirkon omarahoitusosuudesta päättäminen. Sama asia on kirjattu mietinnön tekstissä: Talousvaliokunta esittää kirkkomuseon peruskorjauksen toteuttamista ja rahoittamista kirkollishallituksen esittämällä tavalla seuraavin edellytyksin: ...

Huomaatko eron?


Valmistelu onkin asia, josta olisi paljonkin sanottavaa, mutta taitaa nämä harhat loppua kesken joten jääköön se jollekin muulle narisijalle. Mutta jatkan aihetta vielä illalla, siksi en vielä allekirjoita kaikkea, mitä tuli sanottua edellä.

Osa II

Olipa melkoinen päivä! Vaikka saldo itse asiassa oli vain kaksi asiaa, ne olivat koko kirkolliskokouksen ne kaksi tärkeintä asiaa,.

Eli otetaanpa esille ensimmäinen: kirkkomuseo ja sille myönnettävät määrärahat, Asiaa valmistellut talousvaliokunta oli yrittänyt tehdä valmistelun aivan selvästi kieli keskellä suuta, maltillisesti ja niin, että "oppositiollekin" annettaisiin jotain, Silti tämä - isä Slavan sanoin - meidän neljäs hiippakuntamme (sillä rahaa museoon uppoaa saman verran kuin hiippakuntaan) - sai korjausrahansa , joiden kokonaisvaikutus investointiosineen lienee noin 1 040 000 euroa tai enemmänkin, kun osa joudutaan hoitamaan lainavaroin ja niistä täytyy maksaa korotkin.

Asiasta äänestettiin ja keinoina puheissa ei käyetty - kuten tämä joskus aikaisemminkin mainittu nuori kirkolliskokousedustaja sen ruokapöydässä sanoi - vain eetosta, paatosta ja logosta vaan yksinomaan paatosta, paatosta ja paatosta.

Arkkipiispa käytti puheessaan sanoja: uskomatonta, itkin, raivostuin, surin, uusi nuorten parinnettä tuntemattomien aikakausi, jne. Ja - äänestyksen tulos oli 18 remontin puolesta, 14 vastaehdotuksen (korjataan niukasti) puolesta ja yksi tyhjä ääni.
Näin siis ratkaistiin tässä tapauksessa kirkkomme ydintoiminnan turvaaminen ja rahaa siihen palaa paljon.

Toinen kiista-asia oli tietysti Lex Sergei, josta myös äänestettiin. Lain muutos tarvitsee kirkolliskokouksessa 2/3 enemmistön eli tuossa tapauksessa kun kolme oli poissa vähintään 22 ääntä mennäkseen eteenpäin. Muussa tapauksessa se palaisi lakivaliokuntaan ja siellä asia käsiteltäisiin uudestaan. Näin kävi. Äänestysnumerot olivat 17-16 lakivaliokunan esityksen puolesta, mutta viisi ääntä puuttui määräenemmistöstä. Kun lakivaliokunta äänesti asasta uudestaan siellä kävi kuten päivän evankeliumissa, joka luettiin kokouksen päätösrukouspalveluksessa: kymmenestä spitaalisesta miehestä yksi huomasi parantuneensa ja
kääntyi takaisin. Eli yksi muutti mielensä lakivaliokunnassakin ja äänestyksen tulos 3-2 takasi vastaehdotuksen voiton, kun lakivaliokunta yhtyi tehtyyn vastaehdotukseen, jonka mukaan lakipykälän muutosta valmistellaan edelleen ja huomioidaan, etteivät Lintulan sisaret jää sivuun asian käsittelystä ja heitäkin kuullaan asiassa.

Näin ollen arkkimandriitta Sergei jatkaa Valamon luostarin igumenina ainakin siis seuraavan vuoden kirkolliskokoukseen saakka ja vielä siitäkin eteenpäin, sinne asti, kun laki opetusministeriössä saadaan valmisteluun ja Eduskuntaan muutettavaksi. Niin ja tietysti pitempäänkin, jos veljestö niin haluaa ja piispa asian suo olevan niin ja piispainkokous asiasta päättää. Tai millaiseksi se laki nyt sitten reilussa vuodessa vajaassa kahdessa ennättääkään sitten muuttua sitä valmisteltaessa ja käsiteltäessä. Monenlaisia muitakin malleja saattaa matkan varrella löytyä niin valmistelussa kuin varmasti myös eri ihmisten omissa, henkilökohtaisissa ratkaisuissa.

Nettihoukka päättää näin kahden kauden kirkolliskokousuransa väsyneenä, mutta onnellisena, kuten kai se kulunut sanonta kuuluu. Nyt ovat jäljellä enää testamentin teko eli viimeinen Nettihoukan harha ja ensi vuoden alussa sitten Nettihoukan hautaaminen ja pesän sotkeminen. Jos nyt jotain tästä vuodeta Nettihoukkana opin, sen voisi kai yhdistää vaikka emeritus-kirkkoneuvoksen sanoihin hieman soveltaen: elinikäinen ei ole sama kuin eroamaton.

Houkkuudestakin voi parantua ja säästää yhteiskunnan varoja, kun ei tarvitse mennä enää hourulaan - ainakaan tämän takia. Sieltähän niitä houkkakavereita löytää pilvin pimein. Palaan asiaan siis vielä testamentissani, mutta sitä odotellessa voitte alkaa jo hiljalleen siirtymään kirjoittajan positiivsemmalle puolelle eli uuteen myönteiseen blogiini nimeltään: Happy 1 (http://happikaappi.blogspot.com). Nimi tulee kirjoittajan Hap Pyykkönen nimestä kun se jakaa oikein. Alkuosa Hap taasen tulee koko nimestäni. Jos tuntuu, että sieltä löytyy jotain luettavaa, seuraa, ellei, älä ihmeessä tuhlaa aikaasi joutavaan.

Mutta palataan siis vielä asiaan, Tässä lopuksi tämän päivän liturgiasta poimittu ajankohtaan ja asiaan sopiva evenkeliumilainaus : (Tim.6:3-11)


*

Väärä ja oikea rikkaus

Se, joka opettaa toisin eikä seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen terveellisiä sanoja ja uskomme mukaista oppia, on pöyhkeä eikä ymmärrä mitään. Hänellä vain on kiihkeä halu väitellä ja kiistellä. Sellaisesta syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, ilkeitä epäluuloja ja alituista kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja kadottaneet totuuden ja pitävät uskontoa vain tulolähteenä.

Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.

Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.

Uskon jalo kilpailu

Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen.


HAP
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti