 |
| Nellimin ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden ja Trifon Petsamolaisen kirkko (Kuva © Nettihoukka / HAP) |
(kuuntele: Ystävän laulu, jonka sanat ovat sanatarkin käännös Vladimir Semjonovitš Vysotskin laulusta elokuvasta "Vuori" [Вертикаль/Vertikal])
Kävin Lapissa, tosi pohjoisessa, Nellimissä, Inarijärven itärannalla, lähellä Venäjää. Siellä kohtaavat toisensa kolme kulttuuria: kolttien, saamelaisten ja suomalaisten, sekä siinä ohessa jollakin tapaa myös varmaan norjalaisten ja venäläistenkin. Alue on yksi Lapin ortodoksisten kolttien keskuspaikoista, mistä todistaa myös siellä sijaitseva todella kaunis puinen Pyhän Kolminaisuuden ja pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkokin.
Matka Nellimiin oli pikainen. Ensin huristelin autollani aamulla aikaisin heränneenä, silmät ristissä Helsinkiin kolme tuntia. Etsin autolle parkkipaikan (jonka sitten pois hakiessani unohdin - siis parkkialueen numeron) ja jätin sen sinne. Hyppäsin Ivalon koneeseen ja lensin vajaat pari tuntia keskelle lunta ja jäätä. Kentältä hyppäsin mukavan Lotta-tytön kyytiin, joka koukkasi vielä pari ihmistä lisää Ivalon keskustasta linja-autoasemalta ja sitten vajaat viisikymmentä kilometriä liukasta ja lumista sekä ajoittain tosi kapeaa ja mutkaista tietä Nellimiin ja siellä sijaitsevaan "Etelän miehelle" eksoottiseen Erämaahotelliin. Lunta oli maassa vajaat puoli metriä ja sää oli siedettävän kylmä, vain muutama pakkasaste.
Perillä minua odotti ystävä taikka paremminkin ystäviä, joihin olen tutustunut vuosia, vuosia sitten, joiden kanssa olen kolunnut maita ja mantereita ja kierrellyt "mualimaa". Yksi heistä oli menossa naimisiin ihmisen kanssa, josta myös oli tullut sittemmin ystäväni ja yksi ystävistäni vihki heidät. Läsnä oli myös hääparin omia ja yhteisiä ystäviä, joista osasta varmaan tuli ainakin jossain määrin myös minun ystäviäni. Ja olihan siellä lapsiakin sekä morsiamen että sulhasen ja osan heistä olin tuntenut heidän koko ikänsä, pienestä lapsesta saakka aikuiseksi. Siis melkoinen ystäväkeskittymä.
Ilmapiiri oli monikulttuurinen. Meitä oli molemmista kansalliskirkoista ja varmaan muistakin uskontokunnista, emme sitä tosin kyselleet. Meitä oli eri puolelta Suomea, Helsingin seudulta, Tampereen seudulta, Oulun seudulta, Savosta, Lapista ja mistä kaikkialta olikaan. Pappikin tuli Keski-Euroopasta ja kanttori Pikku-Petsamosta. Ja viestit hääparille tulivat niin Australiasta, Ruotsista kuin joikhaamalla Nellimistäkin. Kihlaaminen ja avioliittoon vihkiminen tapahtui ortodoksisessa kirkossa, ortodoksisin menoin: hääpari kihlattiin eteisosassa, kruunattiin kirkossa, he kiersivät analogia papin ohjauksessa ja kauniita avioliittoon vihkimisen veisuja laulettiin kuoron voimin ja väliin yhdessäkin. Väliin itkettiin, väliin hihiteltiin. Ihana tunnelma oli käsin kosketeltavaa.
Kirkkovihkimisen jälkeen kokoonnuimme Erämaahotelliin hääjuhlaan, josta muodostuikin tiivistunnelmainen ystävien juhla, todellinen Ystävyyden Korkea Veisu. Kaikki mukana olleet olivat jollakin tapaa mukana juhlan järjestelyissä. Osa oli jo kolmatta päivää Nellimissä ja kaikki osallistuivat ohjelmaan omalla tavallansa, laulamalla, puhumalla, tekemällä jotain muuta. Itselläni oli mahdollisuus tulla paikalle vasta lauantaina ja lähdin pois silloin kuin muutkin, sunnuntaina - siis varsin pikainen vierailu Lappiin. Minun tehtävänäni oli muun muassa valokuvaaminen, mutta taisin siinä ohessa äänittääkin jotain ja jotain muutakin toki ennätin tehdä, siltä ainakin seuraavana aamuna tuntui.
Paikkana Erämaahotelli oli ihana. Ympäristö puhdas ja luminen. Henkilökunta ystävällisiä, mikä sopi kuin "nappi silmään" tähän Ystävyyden juhlaan. Kun Nettihoukka kaikessa kiireessä oli unohtanut karjalaispaidan pirtavyön kotiin, sellainen löytyi tarjoilijan uumalta ja sieltä sen sain lainaankin. Koko hääseurue eli hotellissa kuin kotonaan, ei siinä ollut paljoa hotellielämän tuntua toisaalta, vaikka ympäristö olikin hotellimainen.
Hotelli sijaitsi entisen Nellimin koulun oppilasasuntolassa ja muissa koulun tiloissa. Mekin pidimme hääjuhlan jatkot entisessä veistoluokassa, jossa tosin nyt asui kolme juhlassa mukana ollutta ihastuttavaa ladya ja jossa yksi koulun entisistä oppilaista ihastutti meitä jutuillaan ja joiuillaan.
Varsinaisessa juhlassa kuulimme puheita ystävien kohtaamisista, yhteisistä matkoista ja tapahtumista ja vaikka mistä, sillä hääparin lahjatoive oli sellainen, että sen oheen piti liittää tarina tuosta lahjasta. Puheet sisälsivät välillä myös laulua ja usein ilon kyyneliä niin puhujalle itselleen kuin meille muillekin. Ja aina puheiden välissä söimme savuporoa ja Inarin siikaa sekä tietysti lakkatäytekakkua.
Tuo harhani otsikko viittaa Raamatun Korkeaan Veisuun, jolle nyt on uudessa käännöksessä annettu mielestäni hieman huonompi nimi Laulujen laulu. Siellä sanotaan kohdassa 8:6-7 näin:
"Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan."
Kuinka totta tuo näyttää olevankaan tuon onnellisen avioparin kohdalla. Sitä me kaikki saimme todistaa tuona mukavana hääviikonvaihteena, jolloin sulhasesta ja morsiamesta tuli aviopari päiväyksellä: 10.11.-12 Ja tuon alussa olevan laulun, sanoiltaan hieman erilaisen Ystävän laulun tavoin, saimme kaikki todistaa ja kokea uuden avioparin elämässä ja myös omassa elämässämme tekstin käyvän toteen: "silloin tiedän sun löytävän tosi ystävän"
Suurin on rakkaus
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
(1 Kor.13:1-10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti