keskiviikko 7. marraskuuta 2012

88. Nyt, kaikki, heti - rahaa palaa meillä ja kirkolla


Video ei kerro ortodoksisen museon rahoituksesta,
se on ainoastaan suuntaa antava.

Viime päivinä on mediassa keskusteltu niin nuorten ihmisten asuntojen kuin kirkon museonkin rahoittamisesta. Tehdäänkö ne säästäen vai pankin tai muiden tahojen - esimerkiksi seurakuntien -  säästämillä rahoilla? Uutisointi ja keskustelu asiasta on ollut lievästi sanottuna mielenkiintoista.

Iltalehti uutisoi: "Asunnon ostaminen vaatisi omaa rahoitusta kymmeniä tuhansia euroja." Oman asuinpaikkakuntani päälehti Länsi-Savo uutisoi: "Ensiasunnon ostajaa uhkaa kymppitonnien pakkosäästäminen". Helsingin Sanomat kirjoitti jokin aika sitten: "Ortodokseille huima korjauslasku Kuopiossa" (alleviivaukset Nettihoukan töitä). Onko kaikki nuo "jostain toisesta maailmasta" peräisin olevat otsikot kirjoittaneet nykyiset "pullamössöbroilerit", vai mistä niitä oikein tulee. Saunalahdeltako?

Miten olemmekaan voineet joutua tällaiseen tilanteeseen, että jotkut nuoret ensiasunnon ostajat ihan oikeasti ajattelevat, että asunto minulle nyt, mahdollisimman komeana tai vielä vähän ylellisempänä ja heti. En minä ainakaan voinut nuorena ensiasunnon ostajana aikanaan - josta ei muuten ole ihan tuhottoman pitkä aika - ajatella noin. Rahaa piti ensin säästää pankkitilille ja sitten pohtia, minkä verran saan lainaa ja kykenen sitä hoitamaan. Usein vaihtoehtona oli vielä arava-asunto, jossa oli omat sääntönsä, milloin sellaisen sai, millaisella perheellä ja millaisen kokoisen. Muistan olleeni esikoisen tulevasta syntymisestä ikionnellinen, sillä saimme sillä perusteella yhtä huonetta suuremman arava-asunnon. Muutoin olisimme saaneet "vain" kaksion, silloin saimme kolmion.

Kun samalla muistelen, millaista korkoa maksoinkaan pankille tuosta tiukkojen neuvottelujen tuloksena saamastani lainasta, ihan kauhistuttaa. Prosentti oli kaksinumeroinen, siis todella suuri, vaikka hieman sitä kai helpotti, kun maksetut korot sai kerran vuodessa laskea verovähennyksiin. Ei silloin voinut mitenkään ajatella, kuten nykyään, että lainaa olisi ollut jopa kolminkertainen määrä siihen laskettuna, mikä meidän lainanmaksajien maksukyky oli. Tosin silloin palkkojen korotusvauhti oli jotain muuta kuin nykyään ja hieman saattoi tähän tosiasiaan vedoten pelata ja ottaa hieman suuremman lainan, kuin juuri sillä hetkellä "kantokyky" olisi sallinut. Vuodessa parissa tilanne muuttui jo paremmaksi palkankorotusten vuoksi.

Kun nykyään kuuntelee mediasta tämän asian kannanottoja, ei voi välttyä suurelta inhon tunteelta, kun pankkien ja asunnon myyjien, asunnonvälittäjien, suilla kerrotaan kansalle kauhistuneena, että nyt sitten Helsingin tai jonkin muun isomman paikkakunnan asuntokupla puhkeaa ja asuntojen hinnat laskevat tai että nuorilla ei ole varaa enää hankkia asuntoja. Heidän mukaansa kaikki menee sekaisin. Siis he eivät saa enää kenties niin suuria voittoja. Useimmat nuoret olivat kuitenkin uudistuksen kannalla ja tämä kertoi ainakin minulle sen jo aikaisemmin ilokseni havaitsevani tosiasian, että kaikki nuoret eivät suinkaan ole tuota pullamössökansaa, vaan suurin osa on jalat maassa eläviä, älykkäitä ja itsestään huolehtivia nuoria.

Miten oma kirkkomme voisi tässä tilanteessa toimia? Kumpikin kansallisista kirkoistamme on ollut huolissaan nuorista ja heidän kaikkoamisestaan kirkon piiristä. Kumpikin on ollut huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Mutta vain toinen on yrittänyt ihan oikeasti tehdä jotain. En nyt kerro kumpi, etten syyllistyisi syrjintään.

Tällainen ajattelumalli, mitä tämä asuntoasiakin osoittaa, kertoo hukassa olevista nuorista. Osittain syynä ovat hukassa olleet vanhemmat, joilla on ollut kadoksissa vanhemmuus. He ovat sysänneet kasvattamisvastuun koululle ja yhteiskunnalle, joka sitten on saanut heistä aikaan sitä, mistä nyt kerron. Ihmisten arvot ovat hukassa, entisten hyvien arvojen tilalle on tullut huonoja uusia arvoja. Säästäminen on vaihtunut riistämiseksi ja toisten kustannuksella elämiseksi, välittäminen ja toisista huolehtiminen on vaihtunut hylkäämiseksi ja unohtamiseksi, lapset ja vanhukset unohdetaan ja tärkeitä ovat vain ne, jotka tekevät tulosta ja rahaa, jolla sitten voi mässäillä ja ylpeillä ja tuhlata jopa tarpeettomaan. Tuhlaaminen on jopa päässyt mainoksien teemaksi (Saunalahden ”Rikkaat ja järjettömät”, jonka keskiössä on tuhlaileva Blingströmin perhe tai katso yllä oleva video: "Rahaa palaa"). Sekä lapsia että vanhuksia pompotellaan. Jopa niin, että suurin osa vanhuksista ei enää elä viimeisiä aikojaan ennen kuolemaansa kotona, vaan he kuolevat joko terveyskeskuksen vuodeosastoilla tai muissa hoitolaitoksissa. Vain joka kuudes saa kuolla kotona.

Maailmasta on tullut kova ja kylmä. Siinä olisi kirkolla töitä ihan kylliksi. Silti seurakunnat laittavat diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä "kilometritehtaalle" ja velvoittavat muut työntekijät tekemään poispotkittujen työt. Tosin papeilla ja kanttoreilla monissa seurakunnissa on kyllä aikaa tehdä näitäkin töitä, mutta varmaa on, että taso ja määrä laskee suuresti. Papit ja kanttorit saivat jokunen vuosi sitten käyttöönsä ns. normaalin tuntuisen työaikasäädöstön, johon kuuluu kaksi vapaapäivää. Samalla he ilmeisesti saivat luvan myös tehdä kahtena päivänä (lauantai/vigilia ~ sunnuntai/liturgia) työpäivät muutamassa tunnissa, siis huomattavasti lyhennettynä. Ei hyvä!

Kun samalla kirkon johto askaroi museoasioiden ja muiden vastaavien "kuolleitten kohteiden" rahoittamisasioissa ja unohtavat ihmisten hoitamisen rahoittamisen ja evankelioimistyön ja pakottavat vielä omilla toimillaan seurakunnatkin pohtimaan asioita samalla kirkollisesti katsottuna epäeettisellä ja kirkon idean - ihmisten pelastamisen - kannalta katsottuna päinvastaisella tavalla. Ei voi kuin huokaista: Mihin tämä maailma onkaan menossa!
*

Tulevan (8.11.) enkelien päivän kunniaksi:

Katismatropari Enkelille

Sydämen rakkaudella huudan Sinulle: Pyhä Enkelini, sieluni suojelija, suojele ja varjele minua aina kaikista vihollisen pauloista sekä neuvoen, valistaen ja vahvistaen minua valmista taivaalliseen elämään.

Kontakki Enkelille

Ole armollinen minulle, Suojelijani, pyhä Herran Enkeli, äläkä luovu minusta kelvottomuuteni tähden, vaan valaise minua lähestymättömällä valollasi ja tee minut taivaan valtakuntaan otolliseksi

HAP

intenetääliö

1 kommentti:

  1. Asiaa kirjoitat.
    Meidän kirkolliskokousedustajien on nyt aika kantaa vastuumme tässä asiassa. meillähän on viime kädessä valtaa muuttaa kurssia.

    Anja Lindström

    VastaaPoista