torstai 15. marraskuuta 2012

92. Vähemmistön vähemmistö - koltat

Petsamon yläluostarin munkkeja kirkon edustalla
(Kuva:© Suomen ortodoksinen kirkkomuseo)
Olin viime viikonvaihteessa kolttien asuinalueella Nellimissä. Tapasin kolttia ja sain taas kerran käydä kolttien omassa kirkossa, todella kauniissa puisessa ortodoksisessa Nellimin Pyhän Kolminaisuuden ja pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkossa, jossa aina tulee hyvä ja rauhallinen olo sisälleni. Olen usein vieraillut Nellimissä ja Sevettijärvellä, joten paikat ovat minulle tuttuja, nyt minulla on tuttuja ihmisiäkin siellä.

Koltat eli kolttasaamelaiset ovat näkyvä ortodoksinen etninen ryhmä Suomen Lapissa. Siis oikeastaan vähemmistön vähemmistö. Joskus pohdin leikilläni, millainen olisikaan kolminkertainen vähemmistöläinen: vasenkätinen ortodoksinen koltta. No nyt tiedän - tavallinen, mukava ihminen.

Kolttien asuinalue käsittää nykyään pääasiassa Inarin kunnan Inarijärven länsirannalla sijaitsevan Sevettijärven (koltansaameksi: Čeˊvetjäuˊrr) ja itärannalla sijaitsevan Nellimin (koltansaameksi: Njeäˊllem) kylät ympäristöineen. Koltat ovat Kuolan niemimaan alkuperäisväestöä, jotka kuuluvat kielensä, koltansaamen (koltansaameksi: sääˊmǩiõll) ja perinteidensä puolesta itäsaamelaisiin. Nykyisin heitä arvioidaan olevan noin jonkin verran yli 500 mutta alle 1000 henkeä.

Pyhän Trifon Petsamolaisen toimesta koltat kastettiin ortodoksiseen uskoon jo 1500-luvun puolenvälin tienoilla. Siksi koltille rajan taakse jäänyt Trifonin aikanaan perustama Petsamon luostari on aina merkinnyt hengellistä kotia ja tukikohtaa, johon pidettiin ja pidetään yhä mahdollisuuksien mukaan läheisiä yhteyksiä.

Koltat asuivat ennen siidoissa, joka oli perheiden ja sukujen muodostama tiivis kyläyhteisö. Kylien välillä oli tarkat rajat. Kaikilla siidoilla oli talvikylä, jonka keskustaan rakennettiin rukoushuone.

Tarton rauhassa 1920 kolttien asuinalue jakaantui kahtia. Osa jäi Suomen puolelle osa Neuvostoliiton puolelle. Raja vaaransi koko kolttien identiteetin perinteisen elinkeinojen, poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen vaikeuduttua. Kansainvälisen huomion vuoksi alueelle perustettiin kuitenkin Suonikylän suojelualue, jonne yritettiin järjestää olot samankaltaisiksi kuin menetetyillä alueilla.

Talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomi menetti Petsamon alueen. Petsamon, Suonikylän ja Paatsjoen koltat evakuoitiin Suomeen: Suonikylän koltat Sevettijärvelle, Paatsjoen koltat Ivalon koillispuolelle ja Petsamon koltat Mustolaan, Šarmijärvelle ja Nellimiin. Identiteettikriisi paheni perinteisen vuotuisen elämänkierron loputtua alueiden pienennyttyä entisen elämänmuodolle riittämättömiksi.

Koltat asutettiin kiinteisiin taloihin ja elämää yritettiin sopeuttaa joskus jopa arveluttavin keinoin uusiin suomalaisiin, valtaväestön olosuhteisiin. Lapsilta kiellettiin oman kielen - koltansaamen - puhuminen ja puhumisesta seurasi koulussa fyysinen rangaistus, usein selkäsauna paljaalle pyllylle. Masentavaa ja alistavaa käyttäytymistä suomalaisilta, tai kuten siellä sanotaan lantalaisilta. Nettihoukka tapasi viikonvaihteessa noin seitsemänkymppisen miehen, jota oli kohdeltu lapsena koulussa, koulun asuntolassa, juuri noin ja jäljet näkyivät yhä - ei ruumiissa, mutta sielussa.

Jotkut ehkä muistavat, kun aivan äskettäin Norjassa yliopisto palautti saamelaisten - joukossa lukuisten kottien - pääkalloja ja luita takaisin asuinsijoilleen, minne ne kunnioitettavasti haudattiin kristillisin menoin. Luut olivat olleet tutkimuskäytössä, kun niiden avulla yritettiin todistaa "arjalaisen valkoisen rodun" paremmuus alkuperäiskansojen suhteen. Suurin osa lienee palautettu ja haudattu asuinsijoilleen, mutta kalloja taitaa erilaisten tarinoiden mukaan yhä olla eri puolella Suomeakin yliopistoissa ja korkeakouluissa, sinne joskus kerättyinä samassa "rotuopillisessa tutkimustarkoituksessa". Tuo sama seitsenkymppinen koltta muisti vielä, kun kylälle tuli suomalaisia tutkijoita mittaamaan kolttien kalloja. Liekö ollut tutkimuksen tarkoitus sekin jollain tavalla rotuopillinen, vaikka tapahtui melko myöhään sotiemme jälkeen, itse asiassa voisi kai sanoa toisinkin - aivan äskettäin.

Myös oman uskonnon - ortodoksisuuden - säilyttämisessä oli sotien jälkeen omat vaikeutensa, aivan samoin kuin evakkoon lähteneillä karjalaisilla. Ortodoksit tehtiin väen väkisin "ryssänkirkkolaisiksi" ja kolttien kohdalla se oli vieläkin yleisempää, kun melkoisen monen sukunimi päättyi isän etunimen mukaisesti venäläisittäin -off loppuun, Jefremoff, Moshnikoff, Fofonoff ja mitä kaikkia niitä olikaan.


Koltiien ortodoksisuuden säilyttämiseen ja pyhän Trifonin muiston kunnioittamiseen on nykyään kiinnitetty suurta huomiota Suomen ortodoksisessa kirkossa. Joka vuosi kokoonnutaan elokuussa ensin Keväjärvelle ja Nellimiin, sitten seuraavana päivänä Sevettijärvelle ja vielä Norjan puolelle Näätämöön (Neideniin, koltansaameksi: Njauddâm) Trifonin alkujaan rakennuttaman pyhän Georgioksen tšasounan ympäristöön vuotuiseen pyhittäjä Trifon Petsamolaisen pyhiinvaellusjuhlaan sekä joulukuussa Sevettijärven kirkon praasniekkaan eli temppelijuhlaan. 

Sevettijärvelle, joka siis perustettiin sodan jälkeen vuonna 1949,  rakennettiin muuten tie vasta pitkän aikaa sotiemme jälkeen, taisi mennä ihan 1960-luvun lopulle saakka, ennen kuin sinne pääsi edes jotenkin kunnolla ajamaan autoilla. Sitä ennen mentiin veneillä ja sen aikaisilla mönkijöillä tai sitten kävellen. Talvella lumikiitäjillä ja tietysti hiihtämällä tai Inarijärven jäätä pitkin, kun jää kantoi. Nellimiin tien rakensivat saksalaisten Lapin sodassa ja aiemminkin vangiksi ottamat venäläiset sotavangit.

Tärkeimmät jumalanpalvelustekstit on käännetty jo melkoiselta osin koltansaameksi, kiitos siitä muun muassa kolttien omalle matkakanttorille, diakoni Erkki Lumisalmelle. Koltankielellä on toimitettu Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuonna 1983 ensimmäisenä kirkkolaulutekstejä nimellä Ristoummi Mo'lidvake'rjj, josta on tällä hetkellä käytössä jo uudistettu painos. Koltankielellä on julkaistu muun muassa Johanneksen evankeliumi, Ortodoksisen kirkkotiedon opaskirja ja Johannes Krysostomoksen liturgian teksti. Valmisteilla ja käännöksen alaisena on tällä hetkellä Luukkaan evankeliumi.


*
Herran rukous (Isä meidän) koltansaameksi:
(kiitos tekstistä Erkille ja Aulikille)


E´čč mij, kåå´tt leäk õõ´lmin.
Pââ´zztummu leäǥǥas Tuu nõmmâd.
Puäđas Tuu vä´lddkåddad.
Šââddad Tuu täättad mie´ldd jânnmest nu´tt še mä´htt ââ´lmest.
Uu´vd mi´jjid tä´bbe juõ´ǩǩpeivvsaž lei´bben.
Da pro´stte mi´jjid veä´lǧǧen,
nu´tt še mä´htt mij pro´sttjep veälǥlaideen.
Jeä´l sää´tt mi´jjid ǩeähssa,
nâǥa pie´st mi´jjid ǩeähnast.
Tõ´l Tuu Lij vä´lddkå´dd, viõkk da cistt åå´n, pâi da â´ǩǩpââjas.
Amen



HAP
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti