keskiviikko 17. lokakuuta 2012

81. Johannes Karhapää - marttyyri vai luopio

Sonkajanrannan kirkon vihkiäiset v. 1915. Keskellä arkkipiispa Sergeij,
Johannes Karhapää seisomassa kolmas vasemmalta.

Suomen ortodoksiseen kirkkoon ei ole vielä saatu kanonisoitua yhtään omaa, suomalaista pyhää. Tosin jokunen Suomessakin vaikuttanut henkilö on kyllä kanonisoitu, kuten esimerkiksi Helsingissä aikanaan kirkkoherranakin vaikuttanut Aleksander Aleksandrovitš Hotovitski. Hänestä on tuon Helsinki-periodin (1914-1917) vuoksi alettu käyttää myös nimeä Aleksander Helsinkiläinen, vaikka hän olikin Ukrainassa syntynyt ja suurimmaksi osaksi Venäjällä ja Venäjän ortodoksisessa kirkossa kirkollisen uransa tehnyt.

Nettihoukka - virallisena kirkolliskokousedustajana - teki vuoden 2011 Suomen ortodoksiselle kirkolliskokoukselle aloitteen, jonka yhtenä osana oli jonkinlaisen piispainkokouksen ohjauksessa olevan valmistelevän työryhmän perustaminen selvittämään, löytyisikö Suomesta kanonisoitavia pyhiä. Kirkollishallitus esitti kirkolliskokoukselle aloitteen hylkäämistä. Kirkollishallitus perusteli kantaansa silloin piispainkokouksen 11.10.2011 (siis muutama kuukausi aloitteen teon jälkeen) antamalla lausunnolla, jossa todetaan, että aloitteessa esitetyt toimet paikallisten pyhien mahdollisten kanonisointien osalta ovat jo valmisteilla. Tässä yhteydessä kirkollishallitus viittasi vielä piispainkokouksen ortodoksisesta kirkosta annettuun lakiin perustuvaan asemaan kanonisen oikeuden tulkitsijana. Siis suomeksi: "maallikot älkööt pyrkikö tällaisia asioita huseeraamaan, se on piispojen asia."

Piispainkokous asetti kokouksessaan 31.5.2011 (siis suunnilleen aloitteen teon ja jättämisen aikoihin) ns. kalenterityöryhmän (pastori Sergius Colliander, ylidiakoni Jyrki Härkönen, nunna Kristoduli, nunna Ksenia, [silloinen] munkkidiakoni [nykyään pappismunkki] Serafim Seppälä) valmistelemaan ortodoksisen kirkkokalenterin uudistustyötä ja hyväksyi 11.10.2011 työryhmän laatiman työsuunnitelman.

Työryhmä valmistelee piispainkokouksen siunauksella Suomen kirkolle peruskalenterin eli menologionin, joka toimii pohjana vuosittaisen kirkkokalenterin valmistelussa. Laadittava suomenkielinen menologion sisältää mineassa mainitut pyhät sekä valikoidusti paikallisesti ja muuten merkittävät pyhät, juhlat ja tapahtumat sekä muut suomenkielisessä Synaksarionissa olevat pyhät.

Työryhmä kokoaa menologioniin myös luettelon Suomen ortodoksisen kirkon ja sisarkirkkojen uusista kanonisoinneista ja tekee piispainkokoukselle ehdotuksia mahdollisten kanonisointiprosessien käynnistämisestä.

Näin asiakirjoissa kirjoitettiin ja saa nähdä, milloin ja minkälaisin tuloksin lopputyö saadaan ulos.

Lopullisessa vuoden 2011 kirkolliskokouksen päätöksessä luki:
"Piispainkokouksen tulee tehdä selvitystyö koskien paikallisten pyhien kanonisointiprosessin käynnistämistä, toteuttamista ja sen lopullista päätöksentekoa. Piispainkokousta pyydetään tuomaan selvitystyö tiedoksi vuoden 2012 kirkolliskokoukselle."

Katsotaan, mitä marraskuussa 2012 kirkolliskokoukselle asiasta selvitetään.

Yhtenä kanonisoitavana suomalaisena pyhänä on joskus mainittu - enemmänkin julkisuudessa, ei siis piispojen keskuudessa - tuupovaaralainen Johannes Karhapää (1884-1918), Suomen kansalaissodan aikoihin elänyt ja kuollut Sonkajanrannnalla vaikuttanut ortodoksi, kirkollinen ja kansansivistystyön aktiivi.
Johannes Vasilievitš Karhapää
(1884-1918)
Johannes Vasilievitš Karhapää tai Rannan Jussi kuten häntä myös kutsuttiin, syntyi vuonna 1884 ja hän asui Tuupovaaran (silloisen Koveron kunnan) Sonkajanrannan kylässä pienellä Nissilän tilalla. Hän oli jo varsin pienenä omaksunut vahvan ortodoksisen identiteetin. Hänen uskonvakaumuksensa oli syvä ja sivistysharrastuksensa laaja.

Jo varhain - ilmeisesti PSHV:n alaisen paikallisen nuorisoyhdistyksen nimissä - hän lähestyi ortodoksista arkkipiispa Sergijtä pyytäen häneltä apua ortodoksisen uskon vahvistamiseen ja luterilaisuuden torjumiseen lasten kasvatuksessa. Pian tämän jälkeen Johannes lähestyi arkkipiispaa uudelleen toiveella saada paikkakunnalle ortodoksinen kansakoulu ja oman uskonnon opetusta. Tuohon aikaan koulujärjestelmä Suomessa oli vielä kehittymätön ja hajanainen. Koulut olivat usein (luterilaisia) kirkollisia alakouluja tai ns. kiertokouluja. Oppivelvollisuutta ei ollut ja koulutus oli siksi melko harvojen tarjolla.

Koulun perustamispyynnöstä alkoi melko vaikuttava ajanjakso Johannes Karhapään elämässä. Kuvioon tuli mukaan äskettäin perustettu Karjalan veljeskunta. Sortavalan Evankelinen Seura oli uskonnonvapauslain myötä aloittanut aggressiivisen luterilaistamiskampanjan kaikkialla Karjalassa, arkkipiispa Sergij ja hänen apulaisensa pappismunkki (myöhemmin arkkimandriitta) Kiprian päättivät, että sen torjumiseksi tarvitaan voimaperäistä sisälähetystyötä myös ortodoksien puolelta. Vuonna 1906 keskusteltiin Uhtualla alustavasti myöhemmin melko huononkin maineen saaneen Karjalan veljeskunnan perustamisesta, mikä sitten tehtiinkin seuraavana vuonna 1907 Aunuksen Vitelessä.

Veljeskunta saarnasi Jumalan sanaa ortodoksisten karjalaisten keskuudessa karjalan, slaavin, venäjän ja suomen kielillä sekä levitti rukouskirjoja ja muuta tarpeellista kirjallisuutta. Lisäksi avustettiin paikallisia pappeja mm. juhlien järjestelyssä sekä harjoitettiin hyväntekeväisyyttä, mm. tuettiin vähävaraisia kirkkoja ja tsasounia, järjestettiin laulukursseja sekä autettiin köyhiä.

Karjalan Veljeskunnan toiminta hiljeni tuntuvasti apulaispiispa Kiprianin kuollessa yllättäen 1914 vatsakalvontulehdukseen Pietarissa. Varsinaisesti Veljeskunnan lakkautti Suomen senaatti päätöksellään vuonna 1918. Toimintaa ja omaisuutta siirtyi vuonna 1921 arkkipiispan päätöksellä PSHV:lle ja Veljeskunnan koulurakennukset siirtyivät Raja-Karjalan kunnille tavallisiksi kouluiksi.

Mutta ennen tuota ennätti Johannes Karhapään elämässä tapahtua paljon. Hän sai aikaiseksi Sonkajanjärvelle ortodoksisen koulun, jonka Karjalan Veljeskunta perusti sinne vuonna 1908. Tämä oli yksi kolmesta samaan aikaan perustetusta koulusta ja sen opetuskieli oli suomi, vaikkakin niissä opetettiin myös venäjää.

Koulun perustaminen lisäsi paineita alueen kouluolojen parantamiseksi niin aluevirainomaisen (lääninhallitus) kuin paikallisten viranomaisten (Koveron kunta, myöhemmin Tuupovaara sekä Ilomantsin kunta) tahoilla. Sen seurauksena saatiin päätös, että Sonkajanjärvelle piti palkata (kunnalliseen) kouluun ortodoksinen opettaja, millä yritettiin "nollata" kirkollisen koulun perustaminen tai jopa estää se.

Mutta Karhapää yhdessä eräiden muiden paikallisten kanssa jatkoi oman koulun perustamisajatusta yhdessä Veljeskunnan kanssa ja yritti saada Veljeskunnan koululle jopa eräänlaista "korvaavan koulun" statusta paikallisviranomaisilta. Yhtenä perusteena oli jo edelläkin mainittu Veljeskunnan tekemä ja alueella erityisesti ortodoksien keskuudessa tarpeellinen sosiaalinen työ, köyhien ja vähävaraisten tukeminen ja kunnan puutteelliset sosiaalipalvelut.

Kaiken riitelyn ja monenlaisen hämmennyksen keskelläkin oma ortodoksinen koulu saatiin aikaiseksi ja Sonkajanrannan koulu aloitti lastenkouluna ja laajeni siitä nelluokkaiseksi, jossa oli naisopettaja ja sivutoiminen poikien käsityönopettaja - eli käytännössä samanlainen kuin muutkin sen aikaiset kansakoulut. Koulu toimi entisessä tavallisessa maalaistalossa ja sen omisti kiinnekirjalla (ortodoksinen) hengellinen konsistori ja ylläpitäjänä toimi Karjalan Veljeskunta. Jo vuonna 1911 siellä toimi eräänlainen sisäoppilaitos, jossa etenkin köyhät ja hieman kauempana asuvat koululaiset voivat siis jopa asua ja ruokailla.

Koulun viereen saatiin myöhemmin oma kirkkorakennus vuonna 1915 erään pietarilaisen kauppiaan lahjavaroilla ja se vihittiin naisprofeetta Hannan nimikkopyhäköksi. Kirkko ei siis ollut alueen seurakunnan, Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkko, vaan Veljeskunnan kirkko. Kirkon vihkiminen pienellä paikkakunnalla oli suuri tapahtuma, johon otti osaa myös Suomen silloinen ortodoksinen arkkipiispa Sergij seurueineen, joka muodostui lukuisista papeista ja Valamon munkeista.

Johannes Karhapään osuus kaikessa tässä toiminnassa oli merkittävä ja se aiheutti sekä kiitollisuutta että kateutta, jopa vihaa kaikista suomalais-nationalistisimmissa henkilöissä. Siksi kaiken tämän ja monen muun asian seuraukset olivatkin sitten myöhemmin katastrofaalisia Johannekselle itselleen.

Johannes toimi edelleen aktiivisesti ortodoksisuuden puolustajana ja sivistyksen levittäjänä alueella. Hänen toimintansa taustalla oli luonnollisesti ortodoksinen kirkko ja tuonaikaiset venäläiset vallanpitäjät, tsaarin hallintokoneisto. Hänellä oli luonnollisesti hyvät yhteydet niin Karjalan Veljeskuntaan kuin vaikka silloiseen vuosina 1909-1917 toimineeseen kenraalikuvernööri Seyniin. Kaikki nämä yhteydet ja hänen toimintansa ortodoksisen uskon - "ryssän uskon" - levittäjänä katsottiin hänen vahingokseen myöhempinä aikoina Venäjän vallankumouksen ja Suomen valtiollisen itsenäisyyden lähestyessä ja niiden melskeissä.

Johannes Karhapää tai kuten se konsistorin nimityksessä oli, Ivan Vasilievitš Karhapää, toimi sitten - vastustajien panettelun mukaan ilman mitään sivistystä - kiertävänä ortodoksisen uskonnon aineenopettajana Joensuun, Ilomantsin, Taipale-Polvijärven ja Kuopion ortodoksisten seurakuntien alueella saaden aikaan paljon edistystä ja muutoksia. Mutta samalla hänet leimattiin yhä suuremmalla - etenkin luterilaisella - joukolla tsaarivallan kätyriksi, santarmien nuuskijaksi ja ei-tervetulleeksi vierailijaksi.

Karhapää teki ortodoksista sisälähetystyötä Tuupovaaran ja Ilomantsin seudulla todennäköisesti PSHV:n nimissä. Parhaita toiminnan vuosia olivat vuodet 1. maailmansodan aikoihin, jolloin hänestä tuli tunnettu, mutta samalla myös vihattu persoona.

Suomen itsenäistymisen alkutaipaleet, Venäjän ns. helmikuun vallankumous johtivat moniin toimiin Suomessa ja niillä oli suuria vaikutuksia etenkin ortodoksien elämään, heitähän oli totuttu pitämään luterilaisessa Suomessa "ryssänuskoisina". Kouluja suljettiin ja ihmisiä pidätettiin. Ihmisiä paneteltiin ja jopa herjattiin julkisesti. Karhapäätä nimitettiin kansallismielisissä lehdissä aivan kohtuuttomasti "erääksi Pohjois-Karjalan pimeistä voimista". Mm. maineikas suomalainen historiantutkija, Helsingin yliopiston professori ja saman seudun asukas kuin Karhapää, Kauko Pirinen, on sanonut:

"Syytökset olivat selvästi kohtuuttomia. ... Hän oli selvästi vakaumuksen mies, olkoonkin, että tämä vakaumus suomalaiskansallisen ajattelutavan omaksuneiden ortodoksienkin mielestä oli väärä."

Karhapäätä vaadittiin pian vangittavaksi ja ajojahti päättyi ensin Karhapään erottamiseen toimestaan. Sonkajanrannan koulu kunnallistettiin 1917 ja kouluun laitettiin opettajaksi syksystä alkaen tuupovaaralainen kansallismielinen jääkäri, joka oli komennettu Saksasta erikoistehtäviin Suomeen. Uusi, arkkipiispa Sergijn jälkeen Suomen ortodoksista kirkkoa johtanut Suomen hiippakunnan piispa Serafim veti myös tukensa pois Karhapäältä ja kaikki tämä johti viimein siihen, että Johannes Karhapää vangittiin kansalaissodan aikana, vietiin Joensuun lähistöllä olevalle Siilaiselle, missä hänet tiettävästi pääsiäisen aikoihin vuonna 1918 ammuttiin ja haudattiin joukkohautaan "ryssän kätyrinä" punaisten kanssa ilman mitään tutkinta-asiakirjoja tai ilman mitään kirjattua päätöstä.

Johannes Karhapää kuoli mielestäni myös ortodoksisen kirkon marttyyrina, vaikkakaan tuota asemaa ei hänelle vielä ole virallisesti suotu. Hän puolusti omaa uskoaan ja kirkkoaan vaikeissa oloissa uskollisesti ja vakaumuksella ja joutui kärsimään tästä. Tapahtumat, joiden seurauksena hänet murhattiin, johtuivat yhteiskunnallisista asioista, joissa Johannes Karhapäällä ei liene ollut suurtakaan roolia. On sanottu, että Karhapää ei ollut sosialisti eikä hänellä ollut yhteyksiä punaisiin, vaan hän oli tsaarin vallan kannattaja, joka työssään tukeutui venäläiseen, siis silloiseen oman kirkkonsa piispaan. Varmasti hän osin oli ortodoksisuudessaan - se lienee meidän vähemmistöön kuuluvien "oikeus" ja "helmasynti" - myös äärimmäisyysmies, joka toiminnallaan aiheutti ajoittain suurtakin närää luterilaisissa ja etenkin kansallismielisissä piireissä. Joka tapauksessa myöhemmin paikkakuntalaisetkin pitivät murhaa virheenä ja sanoivat, ettei Karhapäästä kommunistia olisi millään saatu. Vakaumuksen mies, joka kaatui oman ortodoksisen uskonsa vuoksi.

Omalle ortodoksiselle kirkollemme venäläisyys ja kirkkomme venäläiset juuret ovat aina olleet todella vaikea asia. Suomen ortodoksisessa kirkossa ovat pitkään hallinneet suomalaiskansallisen ajattelutavan omaksuneet karjalaiset. Koska heitä aikaisemmin haukuttiin laajalti "ryssiksi" lähinnä heidän ortodoksisen uskonsa takia, siksi he ovat aina halunneet osoittaa, että karjalaiset ovat suomalaisia eikä venäläisiä, "ryssiä".

Johannes Karhapään elämä on kauan ollut salaperäisyyden verhoama. Ehkä siksi, että jotkut silloiset asianosaiset ja myös heidän jälkeläisensä tunsivat huonoa omaatuntoa asioiden saamasta käänteestä - murhasta - ja niistä haluttiin vaieta. Joka tapauksessa hän oli - kuten sanonta kuuluu - "legenda jo eläessään" ja on sitä yhä. Nyt hänestä jo uskalletaan puhua julkisestikin - tosin näyttää siltä, että vain kirkon ulkopuolella.

Sonkajanrannan Pyhän Hannan ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko
(Kuva © Joensuun ortodoksinen seurakunta)
Karhapään Sonkajanrantaan aikaansaama koulu paloi joskus 50-luvulla ja muutamia vuosia sitten rakennettiin Hattuvaarasta siirretyistä hirsistä kaunis kirkkotupa mäen alle suunnilleen samalle paikalle, missä sijaitsi entinenkin kirkkotupa. Nykyään, Tuupovaaran kunnan liityttyä Joensuun kaupunkiin, tämä Joensuun ortodoksisen seurakunnan Pyhän Hannan ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko sijaitsee yhä Sonkajanrannan kylällä, joka on noin 13 km Koverosta tai toisesta suunnasta tultaessa vajaat 30 km Ilomantsista. Kirkko jatkaa Johannes Karhapään Sonkajanrannalla aloittamaa ortodoksista valistus- ja sivistystyötä.

*

"Minun sydämeni riemuitsee Herrassa; minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun avustasi. Ei kukaan ole pyhä niin kuin Herra; paitsi sinua ei ole yhtäkään, eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista.

Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot. Urhojen jouset ovat särjetyt, voipuneet vyöttäytyvät voimalla. Kylläisinä olleet käyvät palvelukseen leipäpalkoilla, nälkää nähneet eivät enää nälkää näe. Hedelmätön synnyttää seitsemän lasta, lapsirikas kuihtuu.

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.

Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi. Jotka taistelevat Herraa vastaan, ne joutuvat kauhun valtaan; hän jylisee taivaasta heidän ylitsensä. Herra tuomitsee maan ääret; hän antaa vallan kuninkaallensa ja korottaa korkealle voideltunsa sarven."

(Hannan ylistysvirsi [1.Sam.2:1-10], jota on pidetty Jumalanäidin kiitosvirren (Luuk.1:46-55) esikuvana)


HAP
internetääliö

5 kommenttia:

  1. Onpa tietoa kartuttava ja hyvä artikkeli! Kiitos!

    Liisa

    VastaaPoista
  2. Tämä on sitä vaihetta Suomen historiassa josta ei juuri haluta puhua - mutta olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa: JOhannes Karhapää voitaisiin aivan hyvin kanonisoida pyhäksi; hän on kristitty marttyyri joka murhattiin samalla tavoin kuin kolmekymmentä tuhatta muutakin tuona Suomen pimeimpänä aikana!

    VastaaPoista
  3. Veritekoja tapahtui -18 vuonna myös Tampereella. Ortodoksiseen kirkkoon tai portaille ammuttin valkoisten kostona kirkon isännöitsijä ja venäläinen upseeri. Kirkko turmeltiin ja häväistiin. Vielä tänä päivänä kaunista kirkkoa sanotaan Tampereella halventavasti "ryssänkirkoksi".

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä Johanneksesta ei uskalleta puhua vieläkään. Jututin joitakin vuosia sitten hänen sukulaismiestään ja sain tietää asioita, joista paikkakuntalaiset eivät varmaankaan halua kuulla. Mutta nämä asiat kuuluvat myös Suomen historiaan. Ehkä sitten joskus totuus kerrotaan..

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä artikkelista. On muuten hassua, että venäjän opettamista tavalliselle kansalle pidttiin pahana, vaikka Ruotsin vallan aikaan koulua käytiin ainoastaan ruotsiksi. Tämä oli paljon tiukempi linja. Toisalta Venäjän vallan aikana ylempien yhteiskuntaluokkien yleissivistykseen kuului venäjän taito (Mannerheimit, muut aateliset sekä kaupunkien porvarit). Koulu aiheutti varmasti myös kateutta. Monet isojenkin talojen lapset olivat ilman koulusivistystä ja Karhapään kouluun otettiin myös vähävaraisia.

    VastaaPoista